Muonion kätketty helmi

Kolmen vuorokauden jälkeen Pallaksen minilomamme oli tullut päätökseen.  Aamupalan jälkeen pakkasimme tavaramme ja valmistauduimme lähtemään kotimatkalle.  

Lähteminen kuitenkin sujui huonosti.  Aurinko kurkki hetkittäin pilvien välistä, ja alkanut päivä vaikutti muutenkin mukavalta.  Onko kotiin lähteminen lainkaan järkevää?

Hetken kärvisteltyämme painoimme paniikkinappia.  Kiiruhdin hotellin vastaanottoon ja tiedustelin mahdollisuutta pitää huonetta vielä yhden vuorokauden verran.  

Huone oli yhä käytettävissä, joten asetuimme jälleen retkimoodiin ja lähdimme kotimatkan sijasta ajamaan Harjujärville.

Kahden pienen järven välissä menee aika mukavan näköinen harju polkuineen.  Järvien itäpuolella on myös laavu, joten kaikki hyvän retkipäivän ainekset olivat kasassa.  Käveltävää ei olisi kovin paljon, mutta polku näytti lyhyesti jatkuvan myös harjulta pohjoiseen, Kangosselän suuntaan, josta löytyisi ainakin vanhoja pyyntikuoppia.

Ajoimme autolla järvien pohjoispuolelle, jonne menevän tien varrelta paljastui tilava P-alue.  Ennen harjulle menemistä päätimme pikaisesti tutkia, olisiko pyyntikuoppien suunnalla mitään mielenkiintoista.

Järviltä pohjoiseen menevä polku oli merkitty oranssin värisiä tolppia käyttäen.  Jo puolen kilometrin jälkeen saavuimme aika kivan näköiselle laavulle.

Suurempi yllätys kuitenkin oli se, että polku näytti jatkuvan rinteeseen vielä hyvän matkaa laavun jälkeenkin.  Yllättävää tämä oli siksi, että edes pohjakartta ei kertonut tästä mitään, vaikka polku oli selvästi ollut olemassa jo pitkään.

Polku eteni todella kauniissa maastossa nousten kaiken aikaa korkeammalle.  Itäpuolen maisemat paranivat metri metriltä tarjoillen näköalaa Olostunturin ja Pallastunturien suuntaan.

Kiehtovaa oli, että emme edelleenkään tienneet, minne polku johtaisi.  Matkan varrella syntyi epäily, että aiemmin Torniontien varrella näkemämme patsas tai muistomerkki saattaisi jotenkin liittyä asiaan.

Sittemmin ounastelu osoittui todeksi, kun löysimme polun varrelta opastaulun, jossa olevaan karttaan polku oli merkitty.  Etenimme siis Kangosselän kautta menevää reittiä, johon liittyisi lännempänä vaaran lakikohtien kautta kiertävä lisälenkki.  

Tauluissa oli avattu myös kulkemamme harjanteen historiikkia.  Monttelinharju on saanut nimensä metsänhoitaja Justus Montellin mukaan: kyseessä on siis sama kaveri, joka rakennutti Keräskeron ja Vuontiskeron kupeesta löytyvän Montellin majan.

Metsäisen harjuosuuden jälkeen maasto muuttui kivisemmäksi, mutta oli edelleen hienoa ja verrattain helppokulkuista.

Reitin suositeltu kulkusuunta oli pohjoisesta etelään, mutta koska satuimme lähtemään liikkeelle eteläpäästä, päätimme kiertää myös lisälenkin, minkä jälkeen palaisimme takaisin autolle.

Lisälenkkiin liittyvä polku ei ollut yhtä tampattu kuin pääpolku, tai oikeastaan polkua ei paikoin ollut lainkaan.  Tolppamerkintöjä oli kuitenkin riittävän tiheästi niin, että reitti oli seurattavissa ilman karttaakin.  Kartasta otettu kuva oli silti muutamissa kohdin avuksi.

Kangosselän lakien kautta kulkeva osuus vaikutti aluksi vaatimattomalta, mutta parani sitä mukaa kun maasto kohosi.  Eteläisimmän laen harjalla oli jo todella hienoa, ja maisema varsinkin idän suunnassa mainio!

Paikalla on myös historiallista merkitystä, sillä Kangosselässä oli Lapin sodan aikaan saksalaisten tulenjohtokeskus.  Kivääripesäkkeet ovat kai vieläkin näkyvissä, vaikka emme itse sellaisia havainneet tai osanneet nähdä.  

Läheisellä Kangosjärvellä oli tuolloin majoittuneena saksalaisia sotilaita, jotka joutuivat lähtemään pakoon niin kiireellä, etteivät ehtineet edes kylää polttaa!  Laella olevassa infotaulussa kerrotaan sotaan liittyvistä asioista melko seikkaperäisesti.

Kangosselän polku siis yllätti meidät positiivisesti, eikä vähiten siksi, että emme aluksi edes tienneet sen olemassaolosta.  Varsinainen järviharju jäi lopulta kokonaan kulkematta, emmekä myöskään poikenneet Harjujärven rannassa olevalla laavulla, vaan säästimme sen suosiolla seuraavaan kertaan.

Miinuspuolelle täytyy laskea se, että Norjasta viime kesänä ostamani Nutellat ovat nyt lopussa.  Mutta ehkä niin on parempi, koska ruokailun aikana irti päässyt tahna levisi paitsi käsiin ja naamaan myös reppuun, vaatteisiin ja kallioperään.  Otteeni taisi jotenkin herpaantua, koska luulin jo saaneeni Nutellasta niskalenkin.