Aivan hirviää

Neljän Pallas-vuorokauden jälkeen emme enää voineet vetkutella kotiin lähtemisen kanssa.  Edessä olisi ajopäivä, jonka lomaan sopivaksi pienretkikohteeksi olin kaavaillut Sodankylän länsipuolelta löytyvää Pittiövaaraa.

Vaara itse ei liene yhtään hienompi kuin muutkaan lähiseudun kukkulat, mutta sen uskottavuutta lisää itärinteessä oleva arpi - Hirviäkuru - jota ajattelimme käydä katsomassa.  

Sodankylässä kurun nimeen lienee jollakin tasolla ihastuttu, sillä kylän toiselta puolelta löytyy lisää Hirviäkuruja.  Ehkä nekin täytyy joskus tarkastaa, mutta nyt joka tapauksessa lähestyimme Pittiövaaraa pysäköimällä auton mäen länsipuolella olevan metsäautotien varteen.

Vaaran laki on rakkainen, mutta sopivasti kivikoita kiertämällä pohjoisrinteen kautta pääsee kurun laitaan melko pienin ponnisteluin.

Kuru onkin varsin näyttävä, ja ehkä vielä karumpi kuin kartasta voisi päätellä.  Ei ihan kanjoniluokkaa, mutta sen verran jyrkkäreunainen ja syvä, että kyllä reunamilla voi itsensä teloa, jos huoletonna kulkee.

Muutenkin rotkon ympäristö on varsin kallioista, joten sadesäällä paikka ei liene parhaimmillaan.

Menomatkalla kohtaamamme paikallinen mies kertoi, että Pittiövaarassa pidetään joskus Puolustusvoimien harjoituksia.  Varsinainen ampuma-alue on kuitenkin kartassa rajattu Kittiläntien eteläpuolelle.

Etelän suunnasta kuului nytkin ammunnan ääniä, ja lisäksi vaimo väitti nähneensä rinteessä sotilaita.  Se saattoi olla vain haaveilua, mutta päätimme silti loikkia vaaralta alas.

Vaaralta laskeuduttuamme päädyimme aukiolle, jossa oli hassuja merkintöjä, ikään kuin maalitauluja.  Mahtavatko ne sittenkin liittyä armeijan tykistöharjoituksiin?  

Jälkien merkitys jäi epäselväksi, mutta niitä hetken tuijoteltuamme meistä alkoi tuntua siltä, että taidamme olla väärässä paikassa.  Oli selvästikin aika jatkaa matkaa, kotia kohti.