tiistai 26. helmikuuta 2019

Katsastan

Viikon takainen tutkimusretki paljasti, että Kuopion jäätilanne ei nyt suosi hiihtämistä, ainakaan Rauhalahden ympärillä. Vaan mahtaisiko muualla olla parempaa?

Päätin lähteä uudestaan liikkeelle, ja tutkailla tarkemmin eri puolilla kaupunkia olevia jääalueita. Aluksi ajoin autolla saaristokadun kupeeseen, jonka kautta Etelä-Kuopiosta keskustaan menevä latureittikin kulkee.


Vaikka jäällä paikoin oli lunta, enimmäkseen tarjolla oli vain paljasta jäätä, vettäkin. Jos jään päälle sataisi räntää ja sitten pakastaisi, suksi saattaisi vielä toimia, mutta pysyykö jää muuten kuosissaan?


Kuopionlahdella tilanne ei ollut olennaisesti parempi. Lahden pohjukkaa on moneen otteeseen kierretty ympäri, mutta eipä tuonne nyt tehnyt mieli, vaikka aurinko hienosti paistoikin.


Rantoja pitkin olisi ehkä jotenkin voinut nylkyttää eteenpäin.


Sataman suunnassa sen sijaan näytti hiukan paremmalta. Se oli yllättävää, koska keskustan liepeillä liikkuu eniten väkeä, ja kerran pehmentynyt jää menee nopeasti huonoksi.


Retkiluistelubaana oli Finland Ice Marathonin jäljiltä kohtuullisessa kunnossa, ja luistelijoita viilettikin siellä täällä. Tosin silti ehkä vähemmän, kuin sään puolesta olisi voinut olettaa. Hiihtäjiä ei näkynyt kuin muutama, jos niitäkään.


Entäpä kaupungin länsipuoli sitten? Kartoittaakseni tilannetta jatkoin autolla Neulaniemen kärkeen, josta jalkauduin jäälle.

Alueen saariin menee useita jääteitä, joita itsekin seurasin. Saarten rantamilla ja niiden välissä olisi ehkä voinut sutia...


... mutta esimerkiksi Laivonsaaren ja Neulaniemen välinen selkä oli melko lohduttoman näköinen, hiihtämistä ajatellen siis.


Kaukaa katsoen on vaikea arvioida, onko jään päällä vettä, mutta ainakin muutamassa kohdin veden pinta lainehti tuulen mukana.

Mitä tästä reissusta sitten jäi käteen? Eteläisin Kuopio on yhä katsastamatta, mutta vaikuttaa siltä, ettei jäätilanne on kauttaaltaan melko huono.


Jään kestävyys ei yleensä helmikuussa ole ongelma, mutta asiaan liittyviä varoituksia näkee jo. Talvi lienee ollut teräsjään kertymisen suhteen hankala. Edellisessä kirjoituksessani mainitsemiani uveavantoja en tosin nyt havainnut, mutta yllättäen ne kai eteen tulevatkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti