Ihan tätä ei tilattu

Kulunut talvi ei ole edennyt ihan suunnitelmien mukaan; ainakaan, mitä hiihtämiseen tulee. Olen helmikuun puoleenväliin mennessä ehtinyt ladulle vasta säälittävät viisi kertaa.

Tai ei homma pelkästään ehtimisestä ole ollut kiinni. Kun pakkaskausi tuntui venyvän, jäin muutaman kerran metsälatuja kokeiltuani odottamaan jäälatujen valmistumista.

Minulla ei ole ollut tapana kiirehtiä jäälle ennen kuin latureitit virallisesti avataan. Tämä lähinnä siksi, että en halua itse arvailla jään kuntoa, vaan luotan asiassa paremmin tietäviin. Kyse ei ole pelkästään jään kestävyydestä, vaan myös siitä, missä kunnossa jääalueet muutenkin ovat.

Tänä talvena Kuopion jääladut saatiin jo kertaalleen tehtyä, mutta sitten sää lauhtui, ja ilmeisesti jäälle nousseen veden vuoksi reitit jouduttiin pian sulkemaan. Se ei ollut ihan sitä, mitä olin tilannut.

Menneenä viikonloppuna oli aurinkoista, ja kun kävelylenkilläni päädyin latureitistön kupeessa olevaan Katiskaniemeen, päätin samalla tutkia, onko jäätilanne niin huono kuin olin ymmärtänyt.

Tieto jäälle nousseesta vedestä ei ainakaan ollut pelkkää legendaa. Epäselvää kuitenkin oli, olivatko kelkkailijatkin ajaneet vesimiinaan, vai oliko vesiongelma syntynyt kelkkailun seurauksena. Nyt uomat tosin olivat jäätyneet.

Viereisessä poukamassa kuitenkin näytti aivan toisenlaiselta. Aurinko oli sulattanut jään päältä ylimääräisen lumen, ja jäljellä oleva lumikerros vaikutti hiihtämisen kannalta otolliselta. Niemen suojassa oli myös tyyntä, vaikka muualla tuuli puhalsi liki 10 metrin sekuntinopeudella.

Innostuin olosuhteista siinä määrin, että kipitin kotiin hakemaan sukset, ja palasin sitten takaisin jäälle. Harmikseni sain kuitenkin huomata, että vaikka kapealla kaistaleella olikin mainio hiihtää, muualla oli kehnompaa.

Hiukan edempänä jää oli laajalti huonossa kunnossa. Olin oikeastaan jo jäälle laskiessani mennä nurin, kun ajauduin vahingossa jäiseen sohjoon.

Kauempaa järveltä olisi epäilemättä löytynyt hiihtokelpoista pintaa, mutta siellä täällä näkyi uveavannon oloisia reikiä, mikä ei varsinaisesti houkutellut jatkamaan. Sellaisia on kai tänä talvena esiintynyt poikkeuksellisen paljon. Jäällä liikkuminen on nyt muutenkin ollut poikkeuksellisen haastavaa, ainakin Keski-Suomessa.

Hetken järvellä rimpuiltuani palasin takaisin maalle, jossa olisi voinut olla hyväkin sutia, ellei föhn-tuuli olisi ehtinyt tyhjentää puut ladulle.

Päivän kokeilut muistuttivat siitä, että vuodet eivät ole veljeksiä. Viime keväänä jäähiihtokelit jatkuivat Kuopiossa huhtikuun puolelle, mutta nyt näyttää vähän huonolta, kun vielä ei ole päästy kunnolla alkuunkaan. Tosin onhan tässä vielä talvea jäljellä.