Tammikuu kuitenkin toi mukanaan häivähdyksen valoa. Päätimme juhlistaa sitä hakeutumalla aurinkoisena viikonloppuna Kinahmille, jossa ei ole aiemmin keskellä talvea käytykään.
Ajatuksemme oli lähteä liikkeelle Kinahmin eteläpäästä, läheltä Halunaa, mutta kaavaillulle lähtöpaikalle vievää tietä aurattiin parhaillaan. Emme malttaneet jäädä odottelemaan työn valmistumista, vaan ajoimme pohjoisemmaksi, ennestään tuttuun lähtöpaikkaan. Sieltä ainakin olisi hyvä kiivetä.
Ounastelin joskus aiemmin, että Kinahmin laella menee moottorikelkkareitti. Saattaa mennäkin, mutta nyt siitä ei näkynyt mitään merkkejä.
Lunta mäen harjalla olisi kyllä riittänyt. Jyrkimmän nousun jäätyä taakse eteemme avautui kiehtova näkymä lumen alle jääneeseen metsään.
Luminen metsä on kuitenkin kaunis katsella. Edellisellä vierailulla huomiotta jäänyt näkötornikin löytyi nyt, vaikka ei siitä paljon iloa ollut, paitsi ehkä läheisille puille.
Lopuksi kaarsimme syömään eväitä laavulle, jonne osui samaan aikaan myös pari lumilautailijaa.
Hassu sattuma oli se, että kahdella meistä oli lumikenkien ja -sauvojen osalta identtiset varusteet. Lähtiessä pitikin olla normaalia tarkempi, kun kaivoi hangesta omia välineitään.
Auringon alkaessa jo painua mailleen lähdimme lompsimaan takaisin autolle. Lumikengillä ei alamäkeen pääse juuri nopeammin kuin ylöspäinkään, mutta ainakin nenä osoitti valoa kohti.
Kinahmi on kyllä kiehtova paikka, talvella jopa enemmän kuin kesällä. Ei ihme, että se on valittu yhdeksi sadasta luontohelmestä.
Lumisia rinteitä katsellessa tuntui vähän siltä kuin olisi Lappiin päätynyt. Voi olla, että tänne palataan vielä keväthankien aikaan uudestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti