sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Uudenvuoden rääpäsy

Vuodenvaihteeseen oli päässyt kasautumaan muutamia lomapäiviä. Mielessä vilkkui Lappiin suuntautuva matka, mutta pitkät ajomatkat eivät vuoden pimeimpänä aikana oikein kiehtoneet. Löytyisikö lähempää jotain kiinnostavaa?

Vaikka matkakohde oli jälleen kerran epäselvä, en antanut sen häiritä lähtemistä. Olen oppinut, että taklattuani alkumatkaan liittyvän hämmennyksen palaset kyllä loksahtavat kohdilleen. Tärkeintä on päästä liikkeelle.

Nämä asiat tiedostaen lähdin ajamaan 5-tietä Kuusamon suuntaan. Ehkä pyristelisin päivän aikana Vuokattiin, Ukko-Hallaan, Paljakkaan, Suomussalmelle, Taivalkoskelle, Syötteelle, Kuusamoon, Sallaan, Suomulle, Pyhälle tai Luostolle. Tai jonnekin.

Hiukan uuvuttavan ajomatkan päätteeksi löysin itseni Kuusamosta. Halusin pelata varman päälle, joten majoittauduin paikalliseen Sokos-hotelliin. Siellä on hyvä rasvata suksia, ja ladulle pääsee aivan hotellin vierestä.

Olen ennenkin kehunut Kuusamon taajamalatua, ja teen sen taas. Kuusamon keskustan ympärillä kurvaileva reitti on kerrassaan mainio, eikä se maalatuna ole riippuvainen jääolosuhteista. Kuusamon keskeisen sijainnin ohella tämä on toinen asia, josta olen kuusamolaisille hiukan kateellinen.

Seuraavana aamuna Kuusamossa satoi lunta, mutta sääennuste antoi ymmärtää, että hiukan pohjoisempana olisi poutaisempaa. Silmäilin hetken Kuusamon eteläpuolella olevia kohteita, mutta lähdin kuitenkin ajamaan 5-tietä Kemijärven suuntaan.

Ensimmäisenä vastaan tuli Suomutunturi. Pitäisiköhän jämähtää sinne muutamaksi päiväksi? Kurvasin Hotelli Suomutunturin parkkipaikalle pohtimaan asiaa.


Kertaalleen palaneelle hotellin osalle ei näyttänyt sitten viime kevään tapahtuneen mitään. Suunnitelmat ovat kyllä hienot, mutta mahtaako tuolla vielä päästä saunaan? Säätilakin oli yhä hivenen nuhruinen, joten palasin takaisin 5-tielle.

Kemijärven ohitettuani päätin tutustua Pyhätunturin tarjontaan. Pyhällä voisi olla hyvä lumikenkäillä, vaikka keli olisi huonompikin! Jäisinkö sinne? Kurvasin Hotelli Pyhätunturin parkkipaikalle pohtimaan asiaa.

Pyhällä tuntui olevan paljon porukkaa, jopa pieneksi ruuhkaksi asti. Se ei miellyttänyt minua, joten valuin tunturista alas ja jatkoin matkaani Luoston suuntaan.

Tietä tuijottaessa alkoi käydä selväksi, että Ylläkselle tässä ollaan päätymässä. Äkäslompolossa olisi mukava sää, ja Hotelli Ylläskaltiosta löytyisi saunallinen huone, jossa voisi lojua useammankin päivän.

Kittilän suuntaan ajaessani kuulin radiosta, että kaupoissa on alettu myydä nelosolutta. Hmm, pitäisiköhän ostaa saunaoluet saman tien, jotta asia ei unohdu? Kurvasin Kittilän S-Marketin parkkipaikalle pohtimaan asiaa.

Iltapäivän viimeisinä tunteina saavuin viimein Äkäslompoloon. Hotelli Ylläskaltion huoneet eivät yleisesti ottaen ole maailmanluokkaa, mutta edullinen hinta kompensoi puutteita, ja oma sauna on hiihtoreissulla iloksi.


Ylläksen ladut olivat hyvässä kunnossa, ja vaikka latuverkko ei vielä ollutkaan täydessä laajuudessaan, ruuhkassa ei tarvinnut kärvistellä. Ulkomaisia turisteja tuntui kyllä olevan runsaasti, mutta useimpia kiinnostivat toisenlaiset aktiviteetit.

Lappi on kuulemma nyt ulkomaalaisten silmissä mitä kuuminta hottia. Tavallaan hienoa, mutta toisaalta ei. Onneksi suuri osa turisteista viettää aikaansa melko rajoitetulla alueella. Jängiltä löytynee jatkossakin rauhallisia kolkkia.


Muutama päivä Ylläksellä meni nopeasti. Kotimatkan päätin ajaa länsirajaa pitkin, Tornion ja Oulun kautta.

Matkalla poikkesin Aavasaksalle, jossa aurinko pinnisteli itsensä näkyviin, ja näinä päivinä varsinainen kaamos on päättymässä jo Utsjoella asti. Talvi alkaa olla taputeltu!

2 kommenttia:

  1. Hyvä asenne lähteä matkaan ilman tarkkaa päämäärää. Latuja löytyi ja aurinkokin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai se on mielenlaadusta kiinni, kenelle tällainen harhailu sopii. Minä tykkään, vaikka joskus epäselvyys seuraavasta yöpaikasta vähän rassaakin, ainakin talvella.

      Auringon kajoa olisi toivonut näkevänsä vieläkin enemmän, mutta tähän aikaan vuodesta se olisi todennäköisesti tarkoittanut myös kipakampaa pakkasta. Hiihtämistä ajatellen näin oli hyvä.

      Poista