maanantai 16. tammikuuta 2017

Takaisin viidakkoon

Kirjoitin joskus musiikkiharrastuksestani ja siitä, kuinka olin onnistunut pääsemään eroon ylimääräisistä soittimista ja niihin liittyvästä johtohässäkästä. Mutta niin siinä taas kävi, että luonto veti puoleensa, johtoviidakkoon nimittäin.

Asiat etenivät vähän samaan tapaan kuin kertaalleen raitistuneella juopolla. Aluksi kaivoin esille vanhan minikoskettimistolla varustetun microKORGin; ei kai sellainen pieni laite nyt mitään haittaisi. MicroKORGia varten piti tosin vetää muutama johto.

Korgin perässä kaapista tuli pian ulos myös toinen vanha syntikkamoduli, joka sai vielä seurakseen efektilaitteen. Kohta huomasin tarvitsevani uuden mikserinkin, eikä johdoista enää tässä vaiheessa ollut pulaa.


Mikserin hankinta ei sinänsä ollut huono juttu, koska sen ansiosta pääsin viimein eroon analogisista liitännöistä, joita olin aiemmin käyttänyt muuntaessani biisit mp3-muotoon. Saadakseni laitteet mahtumaan työpöydälle hain Ikeasta pari lisätasoa, joilla kasvatin pöytätilaa korkeussuunnassa.

Nälkä kuitenkin kasvaa syödessä, ja kohta olin jo hankkimassa uutta kosketinsoitinta. Vanha Korg M50 sai tehdä tilaa Korg Kronokselle.

Kronos on melko painava laite, eikä sen raahaaminen musiikkiliikkeestä kotiin ollut helppoa. Ikävää oli myös se, että kotiin päästyäni soitin hyytyi jo puolen tunnin käytön jälkeen.

Tuijottelin aikani näytölle ilmestyvää virheilmoitusta. Kronos on pohjimmiltaan Linuxia pyörittävä PC-kone, mutta eipä tuolle mitään osannut tehdä.

Laite oli pakko kantaa takaisin liikkeeseen, mikä takuu huomioiden olikin paras vaihtoehto. Kronos kävi Helsingissä huollossa, jossa se sai uuden emolevyn, ja palasi reilun parin viikon päästä kotiin.

Kronoksen paino sai minut epäilemään työpöytäni sivutason kestävyyttä. Taso oli ennestäänkin vähän notkolla, joten päätin vahvistaa sitä metallilevyillä ja ylimääräisellä tukijalalla. Ratkaisu ei ole tyylikäs, mutta vähentää rämpyttämiseen liittyviä riskejä.

En uudesta soittimesta huolimatta raaskinut luopua hyvin palvelleesta M50:stä, vaikka osa sen painikkeista olikin jo sanonut sopimuksensa irti. Ostin M50:lle oman ständin, jonka avulla sain asemoitua sen miellyttävästi muiden laitteiden viereen. Muutama uusi johtokin taas tarvittiin, heh.

Lopulta kuulokkeetkin piti vielä uusia, tosin niiden hankinta olisi joka tapauksessa ollut edessä.


En ole varma, onko touhuilussani mitään järkeä. Johtoja risteilee taas sinne tänne, eikä lopputulos näyttäydy silmääni erityisen kauniina.

En edelleenkään osaa soittaa, enkä tunne Kronoksen toiminnoista kuin murto-osan. Sampleri siinä näkyy olevan, mikä on hyvä.

Mutta se ei ole hyvä, että kuuloni on entisestäänkin heikentynyt. Soittaminen on vähän raskasta korville. Minun on joskus vaikeaa saada selvää toisten ihmisten puheesta, varsinkin vieraskielisestä.

Harrastukseen on myös mennyt rahaa, mutta olen sentään onnistunut painamaan biisikeskihinnan alle sadan euron. Viidakossa tosin voisi kuvitella soittavansa halvemmallakin.

4 kommenttia:

  1. Taitaa olla aika harvassa harrastukset, joissa ei olisi mahdollista lipsahtaa varustelukierteeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se näin on... Olen tosin joskus ajatellut, että juokseminen ainakin on halpaa, mutta helpostihan lompakon saa hajalle muilla harrastuksilla. Onneksi kukaan perheenjäsen ei sentään pelaa lätkää, harrasta kilparatsastusta tai haaveile F1-urasta... :)

      Poista
    2. Niinpä. Mutta voihan juoksuharrastajakin aina haluta pikkuisen paremmat kengät, jotka oikeastaan on ihan välttämättömät, jotta harrastuksessa pääsisi eteenpäin...

      Poista
    3. Niin, tosin hyvät (juoksu)kengät ovat kalleimmillaankin melko edulliset vaikkapa soittimiin nähden. Kengät ominaisuudetkaan eivät juuri parane hinnan noustua tietyn rajan yli, ja se raja tulee aika helposti vastaan.

      Musiikkiakin voi ihan hyvin tehdä pienellä budjetilla - vaikkapa kokonaan ilman oikeita soittimia - mutta jos synapolulle lähtee, taivaskaan tuskin on rajana sille, kuinka paljon niihin voi käyttää rahaa. Koska syntikoita käytetään yleensä rinnakkain (samanaikaisesti), jokainen uusi laite tuo jotain lisäarvoa entisen setin päälle. Lenkkareiden hankintaa ei oikein voi perustella itselleen samalla argumentilla.

      Poista