maanantai 12. syyskuuta 2016

Terveiset Kutturasta

Kivitunturilta laskeuduttuamme tutkimme sääennusteita, jotka lupailivat yhtä poutaista päivää Saariselän suuntaan. Miten se kannattaisi käyttää? Mahdollisista kohteista esiin nousivat Tsarmitunturi, Ivalojoki ja Nattaset.

Itseäni eniten kiehtoi Tsarmitunturi ja vaimoa Nattaset, joten lopulta päädyimme Ivalojoki-vaihtoehtoon. Käytännössä se tarkoitti Pahaojalta Ivalon kultalaan menevää reittiä. Emme olleet varmoja, ehtisimmekö päivän aikana kultalaan asti, mutta kävisimmepä ainakin Patatunturilla.

Lähdimme aamulla ajamaan Saariselältä kohti Kutturaa. Pahaoja on kullankaivuualuetta, eikä sinne erkanevan tien risteyksestä voinut erehtyä.


Pahaojalle vievän tien kunto oli heikko. Tien alkupäässä näkyi renkaan riekaleita, ja kuopista varoitettiin "liikennemerkilläkin".


Monttuja olikin todella paljon, ja niiden kaliiberi oli sitä luokkaa, ettei tiellä paikoin uskaltanut ajaa kävelyvauhtia kovempaa. Lapista epäilemättä löytyy huonompiakin teitä, mutta yhdentoista kilometrin matkaan joka tapauksessa meni melkein kolme varttia.

Pahaojan P-paikalta on autiotuvalle vajaan kilometrin kävelymatka. Tupa on alunperin toiminut kullankaivajien yöpaikkana, mutta on sittemmin valjastettu retkeilykäyttöön.


Pahaojan yli meni silta, jonka jälkeen polku kaarsi ylös rinteeseen.


Polun alkuosa oli kauttaaltaan niin metsäistä, että se alkoi puuduttaa, jopa päivärepun kanssa. Asia häiritsi hiukan, koska olen aina tykännyt Pohjois-Lapin metsistä. Onko itäsuomalainen korpikuusikko kirimässä lappilaisten männikköjen ohi? Vasta 6 - 7 kilometrin jälkeen polku viimein nousi tunturiin ja maisema avartui.


Patatunturilla sitten olikin mukavaa, ja maastokin oli helppokulkuista. Tunturiin päästyämme päätimme luopua tavoittelemasta Ivalojoen kultalaa, koska se olisi tarkoittanut vielä yhtä metsäosuutta, ja illan hämärtyminen olisi saattanut lopussa haitata menoa.

Patatunturin laki on hieman reitiltä syrjässä, mutta huipulla kannattaa silti käydä. Sieltä näkyivät Nattasetkin; Tsarmitunturi taisi jäädä muiden töppäreiden katveeseen.

Kuvassa näkyvä vihreä Tunturi-mopon tankki selittyy sillä, että myös Halavatun Papat olivat joskus 2000-luvun alkuvuosina päätyneet Patatunturille. Jokohan homma olisi siinä määrin valmis, että tankin voisi hakea tunturista poiskin?


Palatessamme takaisin lähtöpisteeseen Pahaojan tupa paistatteli auringossa. Me lähdimme kyntämään Pahaojan tietä takaisin Saariselälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti