sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Maan korvessa

Etelä-Suomessa tulee retkeiltyä aika vähän. Nyt siihen kuitenkin tarjoutui mahdollisuus, kun syntyi tarve vierailla Tampereella. Sieltä olisi lyhyt matka rauhalliseksi kehuttuun Riuttaskorpeen.

Jostain syystä paikan nimi tuntui vaikealta muistaa. Ehkä tämä johtuu siitä, että suhtaudun hiukan varauksellisesti eteläisimmästä Suomesta löytyviin korpi- ja erämaihin.

Omassa sanastossani korpi tarkoittaa metsäistä, asumatonta seutua, jossa voi kulkea päiväkausia näkemättä asfalttia. Erämaa taas on jotain vielä suurempaa, eikä niitä löydy Suomessa kuin Lapista.

Mahtaakohan Rimppakorvesta siis tavoittaa korpitunnelmaa? Toki paikka on saanut nimensä silloin, kun seutu oli harvempaan asuttua kuin nyt, joten pienet puutteet ovat hyväksyttävissä.

Asian selvittämiseksi hakeuduin lauantaiaamuna Myllykankaan P-paikalle, jonka kautta Haukijärven ympäri menevä polku kulkee.

Haukijärven kierros ei ole kovin pitkä, mutta sisältää silti monenlaista maastoa. Reitin varrelta löytyy niin suota, kallioisia rantoja kuin havu- ja lehtimetsääkin.



Ja mitä metsäosuuksiin tulee, ne itse asiassa tuntuivat hyvinkin korpimaisilta. Jos mörrimöykky on totta, voisin kuvitella sen viihtyvän Riukukorvessa.


Polun parhaat palat löytyvät järven länsi- ja eteläpuolelta. Haukikallioiden kupeessa on jopa näkötorni...


... joka kuitenkin on huonokuntoisuutensa vuoksi suljettu. Harmi, koska mäellä sijaitsevasta tornista olisi epäilemättä nähnyt laajalti ympäri Riemukorpea.


Haukijärven kierrettyäni jatkoin autolla Riitakorven eteläpuolelle, jossa patikoin vielä Sotamiehenahon P-paikalta Kuttulammille. Etelämpänä maasto ei ollut yhtä miellyttävää, ja merkitty reittikin kulki osittain teitä ja latupohjia pitkin. Taisin matkalla ylittää jonkun hyttysrajankin, koska Kuttulammin tulipaikalla ininä hetkittäin häiritsi.

Kokonaisuudessaan Riistokorpi oli silti mukava päiväretkikohde. Alueen polut patikoi helposti päivässä läpi, mutta reissua voi tarvittaessa jatkaa kohti Seitsemisen tai Helvetinjärven kansallispuistoa.

Etelä-Suomeen matkustaminen käy kuitenkin vuosi vuodelta vaikeammaksi. Olen tainnut pysyvästi allergisoitua sille liikennemäärälle, joka varsinkin Jyväskylän eteläpuolella odottaa. Kauas on tultu niistä ajoista, kun Euroopan suurimpia kaupunkejakin ajeltiin ristiin rastiin ilman sen kummempaa kirvelyä.

Onneksi maan parhaat korvet löytyvät edelleen pohjoisesta ja metsäautoteiden varsilta.

4 kommenttia:

  1. Jotkut paikannimet ovat tosiaan hankalia sisäistää niin, että ne muistaisi aina kerralla oikein. Minulle tuottaa vaikeuksia ihan täällä kotikaupungissa erottaa Limingantullin ja Linnanmaan Prismat toisistaan. Joudun aina niistä puhuessani miettimään, kumpi Li-alkuinen marketti olikaan kyseessä.

    Onneksi useimmiten riittää pienemmässä lähikaupassa käynti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa Riuttaskorpi-nimessä eniten ehkä hämäsi ylimääräinen s-kirjain, joka saa koko sanan näyttämään jotenkin ruotsalaiselta... Ainakin, kun sitä tuijottaa savolaisin silmin.

      Mitä sanoihin muuten tulee, matkoilla on usein ihmetelty Återvinningscentral-kylttejä, joita varsinkin Ruotsissa näkee toistuvasti. Kun sanaa alkaa lukioruotsin pohjalta kääntämään, päätyy helposti jälleen... voittamis... keskukseen. Siis häh? Jostain työttömien uudelleenkoulutuksestako on kyse? Vai pakolaisten vastaanottokeskuksesta?

      Kun kylttejä riittävän monta kertaa ihmetteli, piti ihan sanakirjasta katsoa, että kierrätyskeskukseenhan ne opastavat. Fiksummalla on helpompaa ulkomaillakin. :)

      Poista
    2. Viimeksi viime viikolla kyselin yhdeltä ko. alueen asukkaalta, että oliko hän koskaan käynyt Repokorvessa, eikun Riuttarotkossa, eikun Riuttaskorvessa vai mikä se nyt onkaan...

      Poista
    3. Joo, todennäköisesti meidänkin keskusteluissamme mainittiin ainakin Riippa-, Ruoppa-, Riimu-, Rytö-, Raivo-, Raukka-, Rupi-, Ryssän- ja Räntäkorpi. Mutta ei nimellä niin väliä, kun kaikki kuitenkin tietävät, mistä on kyse...

      Poista