Vaan eivät auttaneet uudet lenkkarit, ei keväinen keli, eivät taivaalla loimunneet revontulet eikä John The Revelator, kun se tyttö juoksi minusta ohi. Pääsi jotenkin alamäessä yllättämään, ja katosi samantien horisonttiin.
Tyttö oli todennäköisesti joku kilpajuoksija, ehkä SM-tason sellainen. Tai saattoi olla ulkomaalainenkin, vauhti oli sen verran hyvää. Ei silti yhtään harmita, vaikka ohi menikin. Ja miksipäs harmittaisi, onhan se kiva, jos toisella juoksu kulkee. Olisi ehkä pitänyt hölkätä tyttö kiinni ja tiedustella taustoja, mutta kun jäin niitä revontulia tuijottamaan.
Tosin sekin on mahdollista, ettei tyttö ollut mikään kilpajuoksija. Oli ehkä aloittanut uuden harrastuksen vuodenvaihteessa, ja askel oli jo vähän keventynyt. Saattoi vielä alamäessä jarrutellakin, ettei juoksu käy liikaa polviin.
Jälkimmäinen vaihtoehto on pelottava, koska se voi tarkoittaa, että minusta on tulossa JuoksijaGubbe™. Tiedättehän, sellainen kumarassa lyhyin askelein etenevä, Klonkkua muistuttava, parhaat päivänsä jo nähnyt juoksija, jonka toinen käsi vispaa juostessa ympyrää. Taivas varjele.
Mikähän elämän tarkoitus oikein mahtaa olla?
Jaan tuon tunteen kun hiihtoladulla minua ohitellaan jatkuvasti. Minusta on hyvin miehekästä, että et syyttänyt tapahtuneesta kenkiä :)
VastaaPoistaKenkiä olisi tietysti helppo syyttää, mutta samalla se tarkoittaisi, että on epäonnistunut myös kenkävalinnassa... :)
PoistaNo, olen totta puhuen alkanut hyväksyä sen, että nuoremmat menevät toisinaan ohi. Asiat ovat kuitenkin ihan hyvin niin kauan kuin itse selviää lenkiltä takaisin kotiin...