Vaikka termi tässä yhteydessä liitetään hiihtämiseen, jokainen urheilua seuraava tietää, että suoritukseen liittyvä meuhkaaminen on yleistä aika monessa lajissa. Väsyneenä ihminen ei ole parhaimmillaan, ja kun korkealla olevaan sykkeeseen liittyy yllättävä vastoinkäyminen, sieraimet alkavat helposti savuta. Muihin ihmisiin kohdistuva mesoaminen ei toki ole kaunista, ja varsinkaan lasten läsnäollessa sitä ei voi puolustella.
Toisaalta mistä tahansa aiheesta saa meheviä juttuja, jos asiasta kertoo vain toisen puolen. Onko väärin hermostua, jos ladulla lasketaan pulkalla kohti? Tai jos fillarilla ajaessaan törmää pyörätien poikki vedettyihin lemmikkien talutushihnoihin? Tai jos kelkkareitillä joku tulee hiihtäen vastaan?
Onneksi tuollaiset tapaukset ovat melko harvinaisia. Muistan silti itsekin kerran polttaneeni päreet oikein kunnolla.
Oli talvi, ja poikkeuksellisen liukas keli. Olin juoksulenkillä, kun näin edessäni koiraa ulkoiluttavan ihmisen. Vuosien myötä eläimiä on oppinut varomaan, mutta tuolloin jäinen kävelytie vei huomioni, enkä ehkä tarkkaillut kaksikkoa riittävästi.
Kohdatessamme koira päätti hyökätä, mikä yllätti omistajansakin. Säikähdin päälle tulevaa koiraa, liukastuin ja kaaduin rähmälleni.
Ylös päästyäni olin huonolla tuulella. Ensin koulutin koiraa hetken, ja sen jälkeen näytin omistajalle ihan kädestä pitäen, kuinka talutushihnaa on tarkoitus käyttää.
Tilanne ei ollut erityisen miellyttävä, mutta luulen, että jokainen meistä kolmesta oppi tapauksesta jotain. Toivoakseni pieni katuraivoni ei siis mennyt hukkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti