Matkamme eteni aika lailla vanhojen nuottien mukaan. Tullessa lunta pyrytti aivan kuten ensimmäisellä kerrallakin, ja majoituimme jälleen Sokos Hotelli Vuokattiin. Nyt kuitenkin olimme liikkeellä hiukan aiemmin, joten päätimme odottaa kelin paranemista, ennen kuin säntäämme ladulle.
Hyödynsimme odotusajan lounastamalla hotellin ravintolassa, Amarillossa. Olikin jo vähän nälkä, mikä johti ylensyöntiin, mutta muuten odottaminen kannatti. Sadepilvet väistyivät ennakoitua nopeammin, ja pääsimme hiihtämään hyvän sään vallitessa ja vieläpä valoisaan aikaan.
Vanhasta tottumuksesta suksimme kohti Katinkultaa ja sen ympärillä kiertävää aurinkolatua. Latu oli muuten kelpo kunnossa, mutta Jäätiönlahdella menevän osuuden oli tuuli sotkenut. Toisaalta takatuuli työnsi mukavasti eteenpäin, eikä pienistä kinoksista siten ollut haittaa.
Itse valapäivän tapahtuma eteni perinteitä kunnioittaen. Aluksi haetaan asentoa, viedään asetta olalle ja säädetään korvaläppiä (tosin kohta ollaan taas avopäin). Välillä sotilaspastori puhuu ja seurakunta laulaa, ja lopulta paikalle ilmestyy valkolakkinen mies, joka kiertää kenttää seitsemän peninkulman askelin. Kun tämä kaikki tapahtuu rytmimusiikin säestyksellä, ei ohjelma jätä paljon toivomisen varaa.
Yöllä Kajaanin ylittänyt Laina-myrsky oli harmillisesti vienyt soittokunnan teltan mennessään. Tilaisuuden aikana aurinko kuitenkin paistoi mukavasti ja pakkasta oli vain viitisen astetta, mutta avoimella kentällä edelleen puhaltanut navakka tuuli sai ilman tuntumaan kylmemmältä. Uudet sotamiehet taisivatkin odottaa marssikomentoa tavallista innokkaammin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti