sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Ensiaskeleet

Aurinkoinen viikonloppu houkutteli ulos ja kesän ensimmäiselle patikointiretkelle. Kohteeksi valikoitui meille ennestään tuntematon Hiidenportin kansallispuisto. Kaavailimme ensin lähtevämme puistoon yhden yön retkelle, joka kuitenkin vaihtui muiden kiireiden vuoksi päivävierailuksi.

Hiidenporttiin ei ole Kuopiosta kovin pitkä matka (200 - 250 km), mutta sinne menevän tien kunto oli arvoitus. Tarkoituksemme oli lähteä liikkeelle Palolammen pysäköintipaikalta, jota päätimme tavoitella Valtimo-Kuhmo -maantien suunnasta. Valinta oli vähän huono, koska menomatkalla soratietä täytyi köryyttää 40 - 50 kilometrin verran. Sinänsä tie oli hiekkatieksi hyväkuntoista, mutta Sotkamo-Kuhmo -tien kautta (jota ajoimme paluumatkalla) päällystettyä tietä olisi riittänyt pidemmälle.

Ajattelimme patikoida Palolammelta Kitusenlammelle ja takaisin, mistä syntyisi mukava rengaslenkki. Menomatkan kuljimme Kovasinvaaran taloaution (onpa hassu sana) kautta. Vaaran päällä oleva niitty olikin auringonpaisteessa oikein viehättävä! Opastaulu tiesi kertoa, että niitty ei ole kasvanut umpeen, koska vaaralla on menneinä vuosikymmeninä vietetty syntistä elämää. Ilmeisesti maassa on kieriskelty vähän liikaakin.

Hiidenportin päänähtävyys on kuitenkin rotkomainen kanjoni, joka muistuttaa Hossasta löytyvää Julmaa Ölkkyä. Polku kulkee melko lähellä kanjonin reunaa, mistä syystä kulkijoiden turvaksi on paikoin viritetty kaiteenomainen suojaköysi. Toki köysi ohjaa kävelijöitä kauemmaksi reunasta, mutta ainahan luonnossa liikkuessa täytyy katsoa, mihin jalkansa astuu. Pieni erikoisuus oli se, että rotkon pohjalla oleva lampi oli vielä paikoin jäinen.

Kitulanlammen laavu sijaitsee hienolla paikalla kapeahkon niemen kärjessä. Luontaisia telttapaikkoja ei kivikkoisessa niemessä ole kovin montaa (ehkä 2 - 3), mutta paikalle on tuotu muutama laveri, joiden päälle telttansa voi myös virittää. Kitulanlammella on mukava ruokailla, koska nuotiopaikan lisäksi aurinkoisesta niemestä löytyy hirsinen ruokapöytä.



Paluureittimme takaisin Palolammelle kulki Porttilammen kautta. Tällä puolella rotkoa maasto oli kivikkoisempaa ja hitaampaa kulkea kuin menomatkan metsäinen seutu. Matka ei kilometreissä mitaten ollut pitkä, mutta ruokailun jälkeen juomavettä kului helteisessä säässä paljon. Onneksi sitä oli myös runsaasti mukana.

Hiidenportista löytyisi enemmänkin polkuja kuljettavaksi ja se on yhteydessä puiston kaakkoispuolella olevaan Peurajärven alueeseen, joka myös vaikuttaa mukavalta. Peurajärveen lienee syytä tutustua tarkemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti