tiistai 8. toukokuuta 2012

Valoa kohti

Aurinko paistaa ja ulkona näyttää keväiseltä. Lappiin tupsahti vielä melkoisesti lunta, mutta onneksi olen päässyt yli talvisista ajatuksista. Päivä päivältä mieleen tulvii yhä enemmän vaeltamiseen liittyviä juttuja. Minnehän sitä tulevana kesänä lähtisi?

Viime kesän ensimmäinen vaellus suuntautui UKK-puistoon, mikä olikin hyvä valinta juhannusta edeltävälle viikolle. Maa oli enimmäkseen kuivaa, vaikka jokien vedet olivatkin vielä vähän korkealla. Saariselkä saattaisikin olla hyvä vaihtoehto myös alkavan kesän ensimmäiseksi kohteeksi. Myös Kevo voisi tulla kyseeseen, koska se on vaimolle vierasta aluetta. Samoin Muotkatunturit, jossa kumpikaan meistä ei ole kulkenut lukuunottamatta viime syksyn lyhyttä Jealgoaivin retkeäni. Ruotsin tuntureille ei alkukesästä ole vielä kiire.

Isompia varustehankintoja ei tulevana kesänä tarvinne tehdä, mikä on hyvä juttu, koska retkeilytarvikkeiden hinnat tuntuvat nousseen hyvää vauhtia. Varsinkin laadukkaat ulkoiluvaatteet ja untuvamakuupussit ovat kallistuneet jopa kymmeniä prosentteja; ainakin ohjehintoja vertaillen. Odotan silti mielenkiinnolla ensi syksyä, jolloin Kuopioon avataan uusi Trekki-myymälä, mikä olennaisesti laajentaa kaupungin retkeilytarvikevalikoimaa. On vähän erikoista, että esimerkiksi Hillebergin telttoja ei ole Kuopiosta aiemmin saanut mistään.

Fillarikin pitäisi jossain vaiheessa saattaa ajokuntoon, mutta jostain syystä asia ei herätä minussa suuria intohimoja. En ole oikein päässyt pyöräilystä jyvälle. Viime kesänäkin nousin pyörän satulaan vain kymmenisen kertaa, jos sitäkään. Polkupyörä on jotenkin monimutkainen laite... En halua jatkuvasti rasvata ketjuja, säätää vaijereita, putsata rattaita tai vaihtaa renkaita. Juokseminen on helppoa, koska lenkkareita ei tarvitse huoltaa. Mutta täytyy kai pyörälle silti tehdä jotain.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti