Sakastin kautta

Vapunpäivä vuonna 2021 ei ollut Savon suunnalla erityisen lämmin.  Yöpakkasten jälkeen ilman lämpötila kipusi hädin tuskin plussan puolelle, mutta aurinko onneksi paistoi, joten retkeilyä ajatellen sää oli hyvä. 

Sopivaa ulkoilumaastoa etsiessämme mieleeni palautui Tervaruukinsalo, jota olin silmäillyt kartalla muutaman viikon takaisen Kivilammen keikan yhteydessä.  Lumi saattaisi vielä jossain olla ongelma, mutta Tervaruukinsalo vaikutti paikalta, josta hanget olisivat jo sulaneet.

Niinpä otimme vapunpäivän aamuna suunnan kohti Varkautta ja Hallamäkeä.  Sieltä jatkaisimme kartasta bongatulle sorakuopalle, jota kaavailimme retkemme alkupisteeksi. 

Lähtöpaikan valinta oli hyvä.  Laajan soranottoalueen reunalle sopi pysäköidä ilman että auto haittaisi kuopalla asioivia, jos sellaisia nyt vappuna sattuisi olemaan.

Sorakuopalta ponnistimme aluksi Valkeisenharjulle ja sieltä kohti Valkeinen-lampea, jonka arvioimme tienoon näyttävimmäksi paikaksi.  Luonnonsuojelualeen reunamilla olevat suot voisivat myös olla hienoja, mutta kaikkia ei ehdittäisi yhdellä kertaa käydä läpi.

Alkumatka eteni metsäautotietä pitkin.  Salolla harrastetaan metsästystä, minkä saattoi lukuisista hirvitorneistakin päätellä.

Tornien arkkitehtuuri ei ollut poikkeuksellista, mutta ne olivat muuten varsin näyttäviä.  Vaikutti siltä, että lasten leikkipaikka oli käytöstä poistamisensa jälkeen saanut uuden elämän.  Mahtaako kuviointi myös houkutella hirviä puoleensa?

Edempänä tie kapeni ja muuttui lopulta poluksi.  Talven jälkeen tuntui taas hyvältä edetä jalkapatikassa.

Laavuja tai virallisia nuotiopaikkoja ei näiltä rannoilta löydy, mutta jonkinlaista nuotiorinkiä oli niemen kärkeen viritelty.

Kartan mukaan Valkeisen ja Sakastin välisessä salmessa saattaisi olla silta, mutta sellaista ei ainakaan nyt näkynyt.  Kesällä salmesta tosin voinee loikkia yli ilman siltaakin, eikä Sakastin kiertäenkään matkaa toiselle puolelle ole kuin 1,5 km.

Reissusta kertyi tuulisen sään vuoksi vain niukasti videokuvaa, mutta tässä hieman tuliaisia:

Linkki videoon

En tiedä, olivatko värikkäät hirvitornit jonkinlainen enne, mutta kotimatkaamme sisältyi hiukan ylimääräistä ohjelmaa.  

Varkaudessa moottoritien rampilla kohtasimme lokin, joka lensi melko huolettomasti eikä lainkaan halunnut väistää takaa tulevia autoja.  Itsekin jouduin jarruttamaan aika voimakkaasti välttyäkseni ajamasta linnun päälle.

Lähempänä Leppävirtaa luonto koetteli meitä uudestaan, kun tien vasemmalta pientareelta eteemme rynnisti hirvi.  Eläin juoksi tielle auringon puolelta ja siinä määrin varjoista, että en havainnut sitä ennen kuin se oli jo viereisellä kaistalla.

Ohikiitävän hetken ajan olimme tiellä rinnakkain hirven kanssa.  En ehtinyt edes siirtää jalkaa jarrulle, mutta sivupeilistä näin, kuinka hirvi miltei kaatui sujahdettuamme sen ohi.  Jos olisimme ajonopeus huomioiden saapuneet paikalle sekuntia myöhemmin, jälki olisi ollut rumaa.

Yksi sekunti... onneksi se lokki ei vitkutellut rampilla yhtään enempää.

Älänteen aalloista

Vaikka laineet eivät huhtikuisella Älänteellä juuri liplattaneet, talvi oli jo selvästi antamassa periksi. 

Linkki videoon

Ehtoopuolella

Kevään aurinkoisina päivinä on vaikeaa olla paikoillaan.  Pitkän talven jälkeen tuntuu siltä, että on koko ajan mentävä, koska kohta talvi tulee taas takaisin.  Viimeistään juhannuksen jälkeen se tuleekin, joten siihen mennessä kesästä on otettava kaikki irti.  

Suot ovat yleensä mieluisia paikkoja.  Yksi käsittelyä odottavista soista on jo pitkään ollut Tahkovuoren lähellä oleva Hangassuo.  Suon eteläpuolelta löytyy mielenkiintoa herättävä laavukin.

Huhtikuu oli jo kääntymässä ehtoopuolelle, kun päätimme ottaa Hangassuon työn alle.  Asiat eivät kuitenkaan aina etene odotetusti.  Hangassuon reunaan autoiltuamme havaitsimme, että suo oli hyvin vetinen.  Olemmeko myöhässä?

Suon laitoja pitkin pahimmat kosteikot ehkä voisi kiertää, mutta yleinen vetisyys saattaisi silti häiritä etenemistä.  Se sai meidät muuttamaan suunnitelmaa: suoretken sijaan kiipeäisimme Kiparille!

Lähdimme samantien ajamaan kohti Rautavaaraa, mutta tämäkään ajatus ei kestänyt auringonvaloa.  Ajomatkan aikana aloimme pohtia, että Kiparille saapuessamme päivä olisi jo pitkällä, ja aamun hankiaiset syöty.  Kahlaaminen puolimetrisessä hangessa ei nyt kiehtonut, joten retkemme sai jälleen uuden käänteen: Älänteen rannat!  

Viimeisin vaihtoehto tuntui kelvolliselta, sillä Älänteellä on hienoa ympäri vuoden.  Muutamaa kilometriä ennen Rautavaaraa kurvasimme tielle, joka vie kohti Rouskunhiekkaa.

Joutenlahdentiellä tarjoiltiin kuravelliä, mutta muuten tie oli ajankohtaan nähden kohtuullisessa kunnossa.

Älänne oli yhä melko tukevasti jäässä.  Paikoin rantaviiva oli kuitenkin siinä määrin sula, ettei jäälle erityisemmin tehnyt mieli.

Ensimmäistä kertaa tänä keväänä lumikengät olivat oikeastaan turhat, mutta niillä mentiin, kun ne kerran olivat mukana.

Täysaurinkoinen sää ei ole paras keli lennättää kopteria, mutta koska Kauko jää pian kesätauolle, oli inhimillistä päästää se vielä hetkeksi ilmaan.

Kun enimmäkseen kuvailee DJI Mini -kopterilla, Sparkin kantama tuntuu todella lyhyeltä.  Etenkin videolinkin toimintaetäisyys on vaatimaton, ja live-kuvan siirtäminen kännykkään pätkii aukealla paikallakin helposti.  Onneksi kopterin ohjauskomennot eivät sentään katkeile yhtä herkästi.

Ilman lämpötila lienee ollut 5 - 8 astetta, mutta tyynenä hetkenä ilma tuntui hyvin kesäiseltä.  Talven jälkeen enempää ei oikeastaan kaipaakaan.

Tämän retken jälkeen talvi numero 52 alkoi olla taputeltu.  Ja kun asiaa rantatöyräällä istuessaan mietti, elämän ehtoopuolellahan tässä taidetaan itsekin olla.  Pitäisikin ehkä jatkossa yhä enemmän keskittyä sellaisiin asioihin, jotka tuottavat hyvää oloa.  Kuten luonnossa liikkumiseen.