Kai se lopun alkua on

Ovat sitten Kuopiossa lopettaneet jäälatujen hoidon, ainakin toistaiseksi. Harmi, koska ainakin tällä viikolla hiihtokelit olisivat sään puolesta olleet hyvät.

Myös oma taannoinen huoleni jäälatujen pikaisesta pehmenemisestä oli hiukan ennenaikainen. Parin viikon takainen vesikeli vaihtui yöpakkasten myötä hankikannoksi, eikä jäälle noussut vesikään ole sittemmin haitannut ainakaan sillä suunnalla, missä itse yleensä liikun.

Uveavannoista tosin varoitellaan jo, ja varsinkin siltojen alta jää on paikoin sulanut inhan näköisesti. Sen verran asia mietitytti itseänikin, että hankin takin taskuun pienet naskalit. Tai kaulassahan niiden pitäisi olla, mutta parempi naskalit rintataskussa kuin ei naskaleita ollenkaan.

Hankiaisia olisi tänäänkin saattanut olla tarjolla, ellei alkuviikolla satanut liki kymmenen sentin lumikerros olisi sotkenut kuvioita.

Elättelin hiihtämään lähtiessäni toiveita siitä, että satanut lumi olisi ollut joko riittävän märkää tai aivan pumpulia, mutta kumpikaan toive ei toteutunut. Lumen pinta ei kantanut, mutta toisaalta suksi ei oikein noussut hangesta ylöskään.

Hiihtämällä syntynyt pertsalatu vaikutti yllättävän hyvältä, mutta luistelusuksien kanssa eteneminen oli vähän hankalaa. Osittain välineongelma siis, mutta näkyipä tuolla joku toinenkin nylkyttäneen.

Maaladut tuntuvat edelleen olevan kohtuullisen hyvässä kunnossa, joskin paikoin roskaiset. Mutta kun aurinko paistaa, olisi mukavampi hiihtää jossain muualla kuin metsän varjoissa. Vaikka eipä asiasta passaa liikaa valittaa, koska onhan noita huonompiakin talvia nähty.

Netissä kuulemma kerätään nimiä kesäajan lopettamiseksi. Voi olla järkevääkin, mutta on kellojen siirtämisessä se etu, että kesäaikana ehtii töiden jälkeen hyvin hiihtämään... Jos haluaa suksia auringossa, siis.

Viisveejuhlat

Tänään vietän eräänlaisia 5v-juhlia. Siitä on nyt viisi vuotta, kun tulin hankkineeksi Suunto Ambitin ja siihen sykevyön. Suunnon rannetietokoneita on tosin ollut ranteessa aiemminkin, mutta sykevyö oli minulle uusi juttu.

Olen sittemmin tallentanut juoksu- ja hiihtolenkkini Suunnon Movescount-palveluun, ja sieltä löytyvät myös tuona aikana tehdyt retket, joita tosin en ole mitannut Ambitilla.

Vuodet eivät muuten Ambitissa näy, mutta sen akku ei enää pidä virtaa entisen lailla. Osittain tämä kai johtuu siitä, että kellon USB-kaapeli pätkii löystyneiden leukojensa vuoksi virtaa, ja siitähän ei akku tykkää. Kaapeli on myös menettänyt yhden hampaistaan, joten olen joutunut paikkaamaan sitä tinalla.

Ohjelmistopäivityksiä tähän vanhimpaan Ambit-malliin ei ole enää aikapäiviin tullut. Mietin jo aiemmin, että päästyäni 1000 moven kerhoon palkitsen itseni uudella rannetietokoneella, mutta hanke jäi toteuttamatta, kun Ambitissa ei varsinaisesti ollut mitään vikaa. Nyt huomaan taas katsovani rannetietokoneita sillä silmällä.

Suunnolta näkyy ilmestyneen uusi Spartan-malli, joka mittaa sykkeen käyttäjän ranteesta. Tämähän ei ole uunituoretta tekniikkaa, mutta sykkeen mittaaminen muuten kuin sykevyöllä on perinteisesti ollut vähän epätarkkaa.

Syketoiminto ei sinänsä ole minulle kovin tärkeä. En tapaa tuijotella palautumisaikoja, mutta liikunnan tehokkuuteen liittyvä tieto on periaatteessa ihan mielenkiintoista. Käytin sykevyötä melko pitkään, mutta jouduin luopumaan siitä, kun vyö alkoi hikoillessa tuottaa ihottumaa.

Tarvitsen kelloa lähinnä matkan mittaamiseen, joten GPS:n toiminta on minulle tärkeämpää. Tässä suhteessa viisi vuotta vanha Ambitkin on hoitanut homman kelvollisesti, joten tuskin uudemmat laitteetkaan tuottavat pettymystä.

Ehkä kerran kuukaudessa tai kahdessa käy kuitenkin niin, että Ambit ei löydä satelliitteja nopeasti (5 - 15 sekunnissa), vaan ulkona täytyy hetki patsastella, jos mielii tallentaa reitin alusta lähtien.

GPS-kellojen valikoima on nykyään suuri. Takavuosina Suunnolle ei juuri ollut vaihtoehtoja, mutta nyt markkinoilta löytyy kymmeniä erilaisia GPS-vastaanottimella varustettuja rannekelloja. Myös hintahaitari on laaja, liki ilmaisesta miltei tuhanteen euroon.

Periaatteessa minulle riittää, että laite mittaa aikaa ja matkaa, ja että akku ei hyydy kesken suorituksen (eikä uuvu muutaman päivän odottelustakaan). Langaton tiedonsiirto on myös plussaa, mutta täytyyhän laitteeseen jotenkin syöttää virtaakin, eikä langatonta latausta taida vielä olla tarjolla.

Äkkiseltään ainakin seuraavat kellot vaikuttavat mielenkiintoisilta:

• Garmin Forerunner 235
• Garmin Fenix 3
• Polar M600
• Suunto Ambit3
• Suunto Spartan

Yksinkertaisinta olisi tietysti pysyä entisessä merkissä, jolloin myös mittausten tallentamiseen liittyvä jatkumo säilyisi. Spartanin ohjelmistoa on kuitenkin moitittu keskeneräiseksi, tosin päivityksillähän se ajan myötä paranee.

Polarin M600-mallissa näkyy olevan musiikkisoitin, mikä voisi olla hyväkin juttu, koska kannan nykyään mukanani erillistä soitinta. Toisaalta akun kesto mietityttää hiukan, enkä varsinaisesti tarvitse M600:n älykello-ominaisuuksia.

Garminista puolestaan löytyy GLONASS-tuki, mikä on paikannustarkkuutta ajatellen hyvä lisä. Fenixistä taitaa vaan kohta tulla uusi malli, joten 3-version hankkimisella ei varsinaisesti ole kiire.

Yksinomaan teknisiä ominaisuuksia vertaillen rannekelloa ei tietysti kannata hankkia. Jos laite näyttää tai tuntuu seurantapannalta, sitä mieluummin liikkuu ilman härpäkettä. Kroppa tuskin pahastuu siitäkään.

Kahlaan

Olosuhteet vaihtuvat nyt nopeasti. Vielä maanantaina jäällä oli pehmentyneen lumikerroksen ansiosta erinomainen hiihtokeli. Märkä lumi luisti hyvin, mutta latupohja oli silti sopivan topakka.

Pari leutoa vuorokautta ovat kuitenkin muuttaneet tilannetta. Parhaimmillaan jäälatu oli tosin tänäänkin hyvässä kunnossa...

... mutta vetistä sohjoa oli tarjolla aiempaa enemmän, onneksi pääasiassa ladun vieressä.

Sohjo on petollista, koska sen päällä on usein hyvän näköinen hanki, joka vetää hiihtäjää puoleensa. Mutta kun siihen suksii, hanki pettää ja suksien kärjet työntyvät raskaan lumikerroksen alla olevaan, monon korkuiseen sohjoon. Jos tilanteesta pyrkii peruuttamalla pois, suksen kannatkin työntyvät lumen alle.

Tuollaisena ohikiitävänä hetkenä - veden syöksyessä monoihin - sitä kuumeisesti miettii eri pelastautumisvaihtoehtoja. Olisiko paras hylätä sukset ja kahlata sohjosta pois? Vai pitäisikö luopua monoistakin ja jotenkin heittäytyä kovan ladun suuntaan? Tai olisiko järkevintä jäädä odottamaan kesää, sohjohan tulee joka tapauksessa häviämään taistelun?

Tänään varpaat kastuivat, mutta ehkä sohjon yli voi selvitä kunniallisestikin, jos ei turhia vitkuttele. Kai sitä hiihtää vaikka veden päällä, jos vauhtia on tarpeeksi.

Toisinaan liika vauhti kuitenkin on pahasta. Esimerkiksi silloin, kun suksen kärki tökkää kaarteessa lumivalliin.

Pakkaskelillä tuskin olisin virhettä huomannutkaan, mutta painavasta lumesta suksi ei noin vain noussutkaan ylös. Hetken siinä maailma pyöri ympärillä, mutta onnekseni laskeuduin lopulta ahteri edellä, enkä pieniä venymisiä lukuun ottamatta telonut itseäni sen pahemmin.

Hieman hämmentynyt olo hiihtolenkin jälkeen kuitenkin oli. Ei niinkään törmäilyn vuoksi vaan siksi, että hiihtokauden loppu on näillä leveyksillä selvästikin lähestymässä, vaikka lumesta ei vielä akuuttia pulaa olekaan.

Varjoisat maaladut lienevät hiihtokelpoisia vielä hyvän aikaa, mutta vesi sotkee jääladut, vaikka öisin olisi pakkastakin. Mutta ehkä yöpakkaset saavat aikaan muuta hyvää.