lauantai 19. heinäkuuta 2025

AT3

Pitkään pyörittelemäni rengasasia sai päätöksensä, kun lompsin Lapin Kumiin ja ostin Reiskaan General Grabber AT3 -renkaat.

General Grabber AT3 Fiat Ducaton alla

Kyseessä ei siis lopulta ollut CP-merkitty rengas, tai edes C-merkitty sellainen. Jos tavallinen rengas kelpaa sekä katsastuskonttorille että vakuutusyhtiölle, kelpaa se minullekin.

Valintaan vaikutti myös se, että pitkään odottamaani BFGoodrich All-Terrainin KO3-versiota ei edelleenkään kuulunut. Lisäksi minusta alkoi lukuisia arvosteluita luettuani tuntua siltä, että General Grabber saattaisi sittenkin soveltua omaan käyttööni paremmin.

Grapper on All-Terrainin tavoin maastorengas, mutta ehkä hieman enemmän maantieominaisuuksia painottaen. Se pärjäsi verrattain hyvin testissä, jossa vertailtiin maastorenkaiden soveltuvuutta matkailuautoihin.

AT3-renkaan tekniset tiedot ovat jokseenkin samat kuin All-Terrainilla:

  • Koko: 225/75 R16
  • Kantavuus- ja nopeusluokka: 115/112S LRE
Ehkä viimeisin seikka, jonka pohjalta päädyin hankkimaan C/CP-luokittelemattoman renkaan oli se, että AT3:n Load Range-luokitus on "E". Käytännössä se tarkoittaa, että renkaassa voi käyttää maksimissaan 5,5 barin painetta, aivan kuten CP-renkaissakin. En kuuna päivänä aio tehdä niin, mutta lukema kertoo siitä, että AT3 tältäkin osin vastaa Camping-renkaita.

Grapperille ilmoitettu kantavuusindeksi 115 tarkoittaa, että yksi rengas kantaa maksimissaan 1215 kilon kuorman. Periaatteessa neljä rengasta siis selviytyy 4860 kilon kuormasta, ja akselipaino saa olla noin 2430 kg.

Matkailuautojen painoihin liittyvät asetukset ovat vähän sekavia, enkä ole varma, olenko ymmärtänyt kaiken oikein. Auton todellisen painon pohjana joka tapauksessa on rekisteriotteeseen merkitty omamassa, joka matkailuauton kyseessä ollessa sisältänee auton painon perusvarusteineen, ja lisäksi esimerkiksi nämä:
  • Kuljettaja
  • Polttoainetankki 90-prosenttisesti täynnä
  • Raikasvesisäiliö 100-prosenttisesti täynnä
  • Yksi alumiininen kaasupullo (16 kg)
Adria Twinin todellista painoa laskettaessa sen omamassaan (2658 kg) täytyy lisätä jälkikäteen lisätyt varusteet eli esimerkiksi nämä:
  • Vaimo (laskennallisesti 75 kg, todellisuudessa vähemmän)
  • Kaksi akkua asunto-osaan (2 x 25 kg = 50 kg)
  • Kaksi teräspulloa kaasulle (2 x 25 kg - 16 kg = 34 kg)
  • Aurinkopaneeli (10 kg)
  • Radio (3 kg)
  • Lokasuojat (10 kg)
  • Takaovien ja tuulilasin lämpöpeitteet (10 kg, talvella)
  • Patjat, tyynyt lakanat ja makuupussit (10 kg)
  • Kaikki muut autoon tuodut tavarat (yhteensä ehkä 200 kg)
Kaiken pikkutavaran painoa on vähän vaikea arvioida, mutta käytin arviossani oletusta, että kukin kaappi tai laatikko sisältää tavaraa keskimäärin 5 kg. Lisäksi jääkaappi vetää 10 kg, ja peräkontti kaikkiaan 100 kg. Meillähän ei koskaan ole matkassa mitään polkupyöriä, retkipöytiä tai -tuoleja ja muita sellaisia.

Listasta saattaa puuttua jotain, mutta näin laskien auton todelliseksi massaksi tulisi reilu kolmisen tonnia, ehkä max 3100 kg. Jos lastatun auton ajaa vaa'alle, usein kuulemma pettyy, mutta ehkä suuruusluokka on oikea.

Maastorenkaan kuvio

Yhdelle renkaalle kertyy siis alle 800 kilon paino, minkä AT3-renkaalle ilmoitettu kantavuus reilusti ylittää. Isommassa matkailuautossa asia ei välttämättä ole näin selvä, eikä laskelmaa voi muutenkaan soveltaa yleisemmin, koska jokainen tietysti lastaa autonsa omalla tavallaan.

Aiemmin käyttämiini Michelin Agilis Camping -renkaisiin verraten odotusarvoni AT3-rengasta kohtaan olivat seuraavat:

+ Kestävämpi sepelipäällysteisillä teillä
+ Parempi pito soralla, savella, nurmella ja lumella
+ Yleisesti ottaen mukavampi hiekkateillä
- Huonompi pito asfaltilla
- Jonkin verran äänekkäämpi
- Nostaa vähän polttoaineen kulutusta 

Uusista renkaista on jo kertynyt jonkin verran kokemuksia. Mitä äänimaailmaan tulee, alle 50 km/h-nopeuksissa renkaista kuuluu asfaltilla hyvin pieni ylimääräinen ääni, joka maantienopeuksissa katoaa muiden hälyäänien alle. Retkeilyautossa melu ei siis ole ongelma ainakaan silloin, kun autolla ajetaan kuivalla tiellä max 80 - 90 km/h -nopeutta. Reiskan pyöränkoteloissa olevat ylimääräiset lokasuojat toki hieman vaimentavat ääntä.

Sorateillä General Grapperit ovat miellyttävämmät kuin Michelin Agilis Camping -renkaat, vaikka olen toistaiseksi käyttänyt jokseenkin samoja rengaspaineita kuin ennenkin (4,6 - 4,9 bar). Asia korostuu etenkin silloin, kun tiellä on paljon pieniä kiviä.

Renkaan kestävyyttä on vielä vaikea arvioida, mutta luottamukseni Grapperia kohtaan ainakin on hyvällä tasolla. Kulutus on ehkä hitusen aiempaa suurempi, mutta silti pienempi kuin talvirenkailla.

tiistai 15. heinäkuuta 2025

Maisema Kolilta

Jos Eero Järnefeltillä olisi ollut drone, olisiko taiteilija malttanut tuntikausia seistä rinteessä hyttyset seuranaan? Vai olisivatko monet Koli-aiheiset maalaukset jääneet tekemättä; Maisema Kolilta ja muutkin?

perjantai 11. heinäkuuta 2025

Vikaa kaasujalassa

Syksyisen kesälomaviikkomme loppu häämötti jo, mutta kun hyvät kelit suosivat edelleen, emme malttaneet ajaa Paiholasta suorinta tietä Kuopioon. Sen sijaan koukkasimme kohti Kolia, vaikka emme olleet ihan varmoja, oliko se alkusyksyinen retkeilysesonki huomioiden järkevä suunta.

Ylä-Kolin puolelta löytyy kuitenkin yhä polkuja, joita emme ole koskaan menneet. Ehkä suurin osa muista kulkijoista liikkuisi Ukko-Kolin eteläpuolella, jossa reittivalikoima on laajempi.

Ajoimme Reiskan Ollilan pysäköintialueelle, joka on lähellä Ylä-Kolintietä, mutta kunnollisten ajo-opasteiden puuttuessa hiukan piilossa. Ollilan kulmalta liikkeelle lähtien voisimme tehdä muutaman kilometrin mittaisen lenkin Ipatin ympäri.

Ollilan pysäköintialue Kolilla

Koska itse suosimme yleensä pienempiä kohteita, Kolilla retkeily edellyttää pientä aivojen uudelleenkalibrointia. Kolin poluilla väkeä tulee ja menee, eikä vaaroilta löydy samanlaista rauhaa kuin vaikkapa itärajan reiteiltä. Kaikenlaisia sääntöjäkin on paljon, joten tarkkana saa olla.

Toisaalta maisemat ovat kauniit, ja onhan Koli paikkana ja luontonsa puolesta erityinen. Rinteestä voi löytää vaikkapa esihistoriallisen linnunjalkafossiilin, joka on mahdollisesti kuulunut Phorusrhacidae-lajin edustajalle. Liekö lintu sumussa osunut Kolin rinteeseen, ja pudonnut sitten maahan?


Kiehtova on myös Mattilaan vievän tien varrella tekemäni leijonahavainto. Onkohan tämä karannut Yrttisuolta vai mistä?


Ipatin rinteessä menevät polut tarjoavat näkymän Kolin historiaan. Mäen länsipuolella olevat Mattilan, Ollilan ja Turulan tilat ovat nykyisin osin matkailukäytössä, mutta Mattilan rakennukset ovat takavuosina toimineet myös jonkinlaisena kulttuurin kehtona, jossa aikaansa ovat viettäneet monet taidemaalarit kuten esimerkiksi Kolilla viihtynyt Eero Järnefelt.

Kolin maalareiden on täytynyt olla hyväkuntoisia, sillä tasaista maastoa Kolin rinteiltä ei juuri löydy. Mattilan tilalta satamaan vievä reittikin - joka joskus on ollut nykyistä merkittävämpi kulkuväylä - on pelkkää mäkeä, tosin vain kilometrin mittainen.


Nykyisin Ylä-Kolin polut ovat paljolti sorastettuja, ja siinä mielessä helppokulkuisia. 

Ipatin rinnettä

Mattilan tilan pihapiiri on viehättävä. Jos ei ole tarvetta yösijalle, pelkälle kahvillekin voi pysähtyä.

Mattilan tilan päärakennus

Mattilan tilan aitta

Oma retkemme oli tässä vaiheessa niin alkumetreillään, ettei kahvia vielä tehnyt mieli. Niinpä jatkoimme sataman kautta koukaten Vaaralanahon tulentekopaikalle.

Vaaralanahon tulipaikka

Ipatin rinteet eivät ainakaan puuston osalta edusta ihan tyypillisintä pohjois-karjalaista luontoa. Osittain tämä johtuu kasken poltosta, jota tällä seudulla on pitkään harjoitettu. Ja poltetaan vieläkin, ainakin perinnemielessä.


Tämä oli oikeastaan piristävän erilainen retki Kolille. Ehkä olen vältellyt paikkaa ihan turhaan, osittain vanhojen mielikuvien pohjalta.

Illaksi jatkoimme Merilänrantaan, ja Pieliseen! Olen kesän 2024 aikana uinut enemmän kuin monena edellisenä kesänä yhteensä, ja kaiken sen syyskuussa.

Merilänranta

Syysiltoina hämärä laskeutuu Merilänrantaan melko varhain, mutta Pielisen takaa aamulla nouseva aurinko lämmittää yhä aikaisin. Vaunuilijoita oli edelleen yllättävän paljon, myös ulkomaalaisia. Respa kuitenkin oli jo illalla kiinni. Vähän haikeaa tällainen.

Niin on taas yksi loma paketissa. Minusta tuntuu, että ajoimme viikon aikana paljon, mutta ehdimme silti hädin tuskin Pielisen ympäri. Ehkä on hyvä, että pidemmät reissut tuli tehtyä nuorempana, kun kaasujalka oli raskaampi. Nykykunnolla olisi turha haaveilla mistään Välimerelle suuntautuvista automatkoista.