Syksyisen kesälomaviikkomme loppu häämötti jo, mutta kun hyvät kelit suosivat edelleen, emme malttaneet ajaa Paiholasta suorinta tietä Kuopioon. Sen sijaan koukkasimme kohti Kolia, vaikka emme olleet ihan varmoja, oliko se alkusyksyinen retkeilysesonki huomioiden järkevä suunta.
Ylä-Kolin puolelta löytyy kuitenkin yhä polkuja, joita emme ole koskaan menneet. Ehkä suurin osa muista kulkijoista liikkuisi Ukko-Kolin eteläpuolella, jossa reittivalikoima on laajempi.
Ajoimme Reiskan Ollilan pysäköintialueelle, joka on lähellä Ylä-Kolintietä, mutta kunnollisten ajo-opasteiden puuttuessa hiukan piilossa. Ollilan kulmalta liikkeelle lähtien voisimme tehdä muutaman kilometrin mittaisen lenkin Ipatin ympäri.
Koska itse suosimme yleensä pienempiä kohteita, Kolilla retkeily edellyttää pientä aivojen uudelleenkalibrointia. Kolin poluilla väkeä tulee ja menee, eikä vaaroilta löydy samanlaista rauhaa kuin vaikkapa itärajan reiteiltä. Kaikenlaisia sääntöjäkin on paljon, joten tarkkana saa olla.
Toisaalta maisemat ovat kauniit, ja onhan Koli paikkana ja luontonsa puolesta erityinen. Rinteestä voi löytää vaikkapa esihistoriallisen linnunjalkafossiilin, joka on mahdollisesti kuulunut Phorusrhacidae-lajin edustajalle. Liekö lintu sumussa osunut Kolin rinteeseen, ja pudonnut sitten maahan?
Kiehtova on myös Mattilaan vievän tien varrella tekemäni leijonahavainto. Onkohan tämä karannut Yrttisuolta vai mistä?
Ipatin rinteessä menevät polut tarjoavat näkymän Kolin historiaan. Mäen länsipuolella olevat Mattilan, Ollilan ja Turulan tilat ovat nykyisin osin matkailukäytössä, mutta Mattilan rakennukset ovat takavuosina toimineet myös jonkinlaisena kulttuurin kehtona, jossa aikaansa ovat viettäneet monet taidemaalarit kuten esimerkiksi Kolilla viihtynyt Eero Järnefelt.
Kolin maalareiden on täytynyt olla hyväkuntoisia, sillä tasaista maastoa Kolin rinteiltä ei juuri löydy. Mattilan tilalta satamaan vievä reittikin - joka joskus on ollut nykyistä merkittävämpi kulkuväylä - on pelkkää mäkeä, tosin vain kilometrin mittainen.
Nykyisin Ylä-Kolin polut ovat paljolti sorastettuja, ja siinä mielessä helppokulkuisia.
Mattilan tilan pihapiiri on viehättävä. Jos ei ole tarvetta yösijalle, pelkälle kahvillekin voi pysähtyä.
Oma retkemme oli tässä vaiheessa niin alkumetreillään, ettei kahvia vielä tehnyt mieli. Niinpä jatkoimme sataman kautta koukaten Vaaralanahon tulentekopaikalle.
Tämä oli oikeastaan piristävän erilainen retki Kolille. Ehkä olen vältellyt paikkaa ihan turhaan, osittain vanhojen mielikuvien pohjalta.
Illaksi jatkoimme Merilänrantaan, ja Pieliseen! Olen kesän 2024 aikana uinut enemmän kuin monena edellisenä kesänä yhteensä, ja kaiken sen syyskuussa.
Syysiltoina hämärä laskeutuu Merilänrantaan melko varhain, mutta Pielisen takaa aamulla nouseva aurinko lämmittää yhä aikaisin. Vaunuilijoita oli edelleen yllättävän paljon, myös ulkomaalaisia. Respa kuitenkin oli jo illalla kiinni. Vähän haikeaa tällainen.
Niin on taas yksi loma paketissa. Minusta tuntuu, että ajoimme viikon aikana paljon, mutta ehdimme silti hädin tuskin Pielisen ympäri. Ehkä on hyvä, että pidemmät reissut tuli tehtyä nuorempana, kun kaasujalka oli raskaampi. Nykykunnolla olisi turha haaveilla mistään Välimerelle suuntautuvista automatkoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti