sunnuntai 10. syyskuuta 2023

Peltikuoren alta - osa III: hyttysongelmasta

Jos yöpyy kesällä teltassa, tietää hyvin rutiinin, joka viimeisimmäksi ennen nukkumaan menoa suoritetaan: kaikki hyttyset joko päästetään päiviltä tai johdatellaan sisäteltan ulkopuolelle, minkä jälkeen teltan vetoketju suljetaan, ja ongelma on aamuun asti ratkaisu.

Retkeilyauton kanssa liikuttaessa proseduuri on periaatteessa sama, mutta hankalampi toteuttaa. Aluksi tapasin toimia niin, että hieroin käsiini rasvaista voidetta (esimerkiksi Helosan on hyvää), asetuin alasti houkuttimeksi auton käytävälle, ja yritin sitten pyydystää hyttysiä lennosta.

Munasillaan huitomalla ongelma ei kuitenkaan ratkennut, sillä vaikka kaikki hyttyset saisi nitistettyä, viimeistään tunnin päästä autossa on taas kymmeniä inisijöitä. Autoon siis pääsee hyttysiä sisään, vaikka kaikki luukut ja räppänät on suljettu. En vielä keväällä tiennyt, että tällainenkin pulma on olemassa, mutta lukemani perusteella olen nyt ymmärtänyt, että vaiva on matkailuautoissa yleinen.

Voisi ajatella, että asunto-osan valmistajan olisi helppo rakentaa auto niin, että ötökät pysyvät sisätilan ulkopuolella. Käytännössä siis tiivistää kaikki sellaiset aukot, jotka ovat ilmanvaihdon toimivuus huomioiden tukittavissa, ja verkottaa loput. Kuitenkin esimerkiksi Caradon sivuilla ongelmasta puhutaan ikäänkuin sille ei auton valmistusvaiheessa voisi tehdä mitään. Jäljelle jää siis vain mahdollisuus verkottaa autossa olevat hyttysenmentävät reiät itse. 

Yksi vuotokohdista lienee kattoluukun ympäristö. Luukun ja hyttysverkon väliin kerääntyy hetkessä paljon hyttysiä, eikä Adrian kattoluukku näytä (auton sisäpuolella) olevan kovin tiiviisti katossa kiinni. Jos päivä paistaa parin millin raosta läpi, kaipa sieltä mahtuu hyttynenkin ryömimään.


Hyönteisverkkokaan ei vaikuta reunoiltaan kovin tiiviiltä, mutta toimii sentään turvaverkkona, joka estää 4G-mokkulaa putoamasta penkillä istujan päähän.


Myös auton muut ilmanvaihtokanavat saattavat toimia hyttysten kulkuväylinä. Jotkut kai kytkevät yön ajaksi ilman sisätilankierron päälle, mutta eikö näissä auton omissa kanavissa ole aina jonkinlainen suodatin välissä?

On myös ehdotettu, että takaovia avattaessa hyttysiä pääsee tavaratilaan - siis sängyn alle - josta ne sitten siirtyvät yön aikana muualle sisätilaan. Epäilemättä muutama hyttynen voi tavaratilan syvyyksistä noustakin, mutta itikoiden kokonaismäärä huomioiden tämä ei voi olla ainoa selitys.

Itse arvelen, että retkeilyauton kalusterakenne ei ylipäänsä ole kovin tiivis. Hyttyset päässevät helposti auton rakenteisiin - kenties sisä- ja ulkoseinän väliin - ja sieltä edelleen kalusteissa olevien rakojen kautta auton sisätilaan.

Takavalojen ympäristö saattaisi olla yksi sellainen paikka, josta peltikorin sisäpuolelle on helppo päästä. Tällaisten rakojen löytäminen ja verkottaminen on kuitenkin hankalaa, ja lienee yksinkertaisempaa paikallistaa sisätilan kalusteissa olevat aukot.


Omassa Adriassamme kalusteiden asennusjälki ei ole ihan täydellistä. Vaihtelevan kokoisia rakoja on siellä täällä, ja luulen, että monista mahtuu hyttynen kulkemaan, jos se on ensin pääsyt peltikuoren alle. 


Koska en tunne auton rakennetta kovin tarkkaan, olen summamutikassa asentanut hyttysverkkoa saumakohtiin ja muihin aukkoihin, joiden epäilen olevan yhteydessä ulkomaailmaan:
  • Kaapistojen liitoskohdat
  • Kaappien sisällä olevat tuuletusaukot
  • Kattoluukkujen reunat
  • Seinäpaneelien raot
Tässä yhteydessä on syytä korostaa, että aukkoja ei pidä tukkia kokonaan, koska autoon täytyy päästä korvausilmaa. Mutta miksi auton valmistaja ei tee tätä, vaan jättää ongelman kuluttajan ratkaistavaksi? Eikö tämä asia olisi helppo hoitaa autoa kasattaessa?


Adrian sivuilla sanotaan, että Adria Mach-sovellus valvoo esimerkiksi ilmanpainetta. Tästä tulee mieleen, että mahtaisikohan pieni ylipaine kabiinissa myös vähentää sisälle tunkevien hyttysten määrää? Kannattaisiko tuuletusta pitää päällä pahimpina öinä?

Osana hyttysongelman ratkaisua ostin retkeilyautoon Mosquito Marauder -hyttysansan. Sisäkäyttöön tarkoitetussa laitteessa ei käytetä mitään myrkkyjä, vaan sen sanotaan UV led -valon avulla houkuttelevan hyttysiä, jotka se sitten imaisee säiliöönsä.

Mutta toimiiko laite? Olen skeptinen, mutta kun härpäke oli alennuslaarissa, päätin antaa sille mahdollisuuden. Mosquito Marauderin samoin kuin muidenkin viritysteni testaaminen tosin jää ensi kesään.

tiistai 5. syyskuuta 2023

Merkkejä ulkoavaruudesta

Ei liene ihmiselle hyväksi muistella kesäkuun vehreyttä syyskuussa, mutta mahtaisiko Turkkisuolla sittenkin näkyä merkkejä ulkoavaruudesta?

perjantai 1. syyskuuta 2023

Hiisi vai leijona?

Olin lauantaina kotoa lähtiessäni ottanut työläppärin mukaani, jotta voin alkuviikosta jäädä jonnekin etätöihin, jos tarve vaatii. Hyvä niin, sillä sää oli sunnuntai-iltana yhä aurinkoinen, joten tarve oli mitä ilmeisin.

Joku puskaparkki olisi periaatteessa mieluisin paikka tehdä töitä, mutta tarjolla täytyisi olla ainakin sähköä ja nettiyhteys. Virran riittävyys ei ollut ongelma, mutta netin käytettävyyteen ei voi vaikuttaa muuten kuin sijoittumalla oikein.

Pitääkseni asiat yksinkertaisina ajelin sunnuntai-iltana Kalevalan Matkaparkkiin, joka sijaintinsa puolesta oli ennestään tuttu paikka. Viidentoista euron hinnalla käytettävissäni olivat hiihtokeskuksen huoltorakennuksen palvelut sekä sähkötolppa, joka helpotti myös auton lämmittämistä, mikä nähtävästi oli yhä tarpeen.

Työskentelyolosuhteet autossa olivat varsin kelvolliset, enkä oikeastaan kaivannut ympärilleni muuta kuin hieman suurempaa näyttöä. Avokonttoriin verrattuna oma työhuone on joka tapauksessa luksusta; ainakin radiolla, jääkaapilla ja kahvinkeittimellä varusteltuna.

Kalevalan matkaparkin ovet toimivat avaimilla, jotka ovat koodilukitussa kotelossa. Minulla oli aluksi vaikeuksia saada kotelo auki, mutta kun tarvittavat temput omaksui, ovista pääsi kulkemaan.

Maanantai-iltana ajelin töiden jälkeen Rautavaaralle, Metsäkartanoon. Siellä fasiliteetit olivat yhtä hyvät kuin Kuhmossa, elleivät paremmatkin. Vain 22 eurolla sai camping-alueelta sähköpaikan, jossa oli hyvä 4G-verkko, ja metsä heti oven takana.



Illalla oli vielä hetki aikaa, jonka päätin käyttää kohti Pumpulikirkkoa ja Tiilikkajärven kansallispuistoa menevällä Virvatulten polulla. Aluksi kuitenkin harhauduin pienemmälle luontopolulle, jossa kohtasin kummallisen hahmon, joka vaikutti pitävän sadetta puukatoksessa, vaikka ei satanut.


Hahmolla oli pöllömäisiä piirteitä, mutta sen lasittunut, ilkeä katse sai selkäkarvat pystyyn. Olisiko tuo sittenkin helvetistä karannut? Ei ole lasten luontopolku tämä.


Löydettyäni jälleen oikealle polulle lompsin Yrttisuon reunassa olevalle laavulle. Aika usein laavuillakin on joku persoonallinen nimi, mutta tämä yksilö oli vain "laavu". No, mitäpä sitä turhaan monimutkaistamaan asioita.


Yrttisuolle on joskus rakennettu tukevan oloinen kulkuramppi, liikuntarajoitteisia ajatellen varmaankin. Vuosien myötä puurakenteet ovat kuitenkin menneet huonoon kuntoon. Itse asiassa niin huonoon, että ne on sittemmin asetettu käyttökieltoon.


Luulin aluksi, että kielto liittyi suon laidassa olevaan lintutorniin. Torni näytti ehjältä, mutta lienee samaa ikäluokkaa kuin muutkin rakenteet, joten ehkä senkään kestävyydestä ei ole takeita.

Rajoituksista huolimatta päädyin lopulta suolle, johon ilta-aurinko paistoi kauniisti. Siellä eteeni putkahti kaikkien reissun aikana kohtaamieni hiisien ja muiden otusten jälkeen jotain vielä merkittävämpää.


Vaikka olen lapsesta asti potenut likinäköisyyttä, tästä ei voinut erehtyä. Leijona! Vähän niin kuin Ruokolahdella aikoinaan, mutta tällä kertaa aito. Ja mikä parasta, nyt eläimestä olisi väitteiden tueksi myös kuvamateriaalia.

Leijonat viihtyvät savannimaisissa olosuhteissa, eikä tämäkään yksilö tainnut edes huomata, että sitä tarkkailtiin. Kovin pitkään en silti tohtinyt suon laidassa patsastella, koska paljastuttuani peto olisi saattanut lähteä seuraamaan minua.

Jonkun vanhan iskelmän säkeet nousivat mieleeni hiipiessäni takaisin metsän puolelle:
Kumpi voittaa, hiisi vai leijona?
Kysyy minulta töissä johtaja
Mikä minä olen sille vastaamaan
Multa luvut jäi kesken aikanaan
Seuraava päivä oli ammatillisesti vaikea, mikä sai minut hyödyntämään käytettävissäni olevan ulkoilmaoption. 


Kun käy välillä juoksemassa rannalla ja metsässä, koodaaminen sujuu taas ihan uudella tavalla.


Haravapuron polkukin on näemmä nykyään osa Tiilikkajärven kansallispuistoa. Enpä tuota vielä kulkiessani tiennyt, mutta kesäkuun alussa puisto joka tapauksessa on laajentunut kartanon suuntaan.