Keltainen toukokuu

On vasta heinäkuu, mutta haluaisin jo toukokuun takaisin. Se ei vain taida olla mahdollista.

Linkki videoon

Valot päälle

Raesärkiltä poistuttuamme ajelimme Juuan ABC-asemalle tehdäksemme äitienpäiväostoksia. Yöpaikaksi olimme kaavailleet Ylemmäisenjärveä, mutta mikäli sopivaa kulmaa ei löytyisi, voisimme jatkaa vaikkapa Keihäsjoelle, jossa myös olisi tarjolla mukavaa kulkumaastoa.

Kuten etukäteen hieman pelkäsin, yöpaikan valintaan liittyi pientä säätöä. Riittääkö, jos auton ajaa jonkun hiljaisen tien varteen, vai pitäisikö paikan olla vielä syrjemmässä? Täytyykö vettä - tai edes suota - näkyä vai onko keskellä metsää hyvä? Millainen paikka on riittävän tasainen? Joskus telttapaikkaakin on etsitty oikein huolella, ja nyt oli vähän samanlainen henki päällä.

Hengen johdattamina ajoimme Rontsantietä eteenpäin, kunnes päädyimme Jouhtenisen kämpälle menevälle pienemmälle metsäautotielle. Hifistely loppui kuin seinään, kun Fiatin mittaristoon syttyi yllättäen Check Engine -valo.

Kyseessä on sama valo, joka syttyy myös aina sen jälkeen, kun moottoria on lämmitetty Webastolla. Nyt Webasto ei kuitenkaan selittänyt asiaa, joten kaipa autossa sitten oli ihan oikea häiriö.

Ärsyttävintä näissä Fiatin virhevaloissa on se, että vielä vuonna 2023 auto ei osaa tarkemmin sanoa, mikä on pielessä. OBD-lukijalla asia mahdollisesti selviäisi, mutta minulla ei edelleenkään ole sellaista.

Vikavalo ei tuntunut vaikuttavan auton kulkuun, mutta päätimme silti vetäytyä tien poskeen odottamaan aamua. Ehkä vika häviäisi yön aikana (mihin en tosin uskonut itsekään).

Olimme juuri ajaneet pienen levikkeen ohi, se saisi kelvata yöpaikaksi. Ei järvimaisemaa tai häikäisevää auringonlaskua, eikä nettikään toiminut, mutta ihan rauhallinen paikka silti. Ja riittävän tasainen.

Yksi retkeilyautoilun hyviä puolia on se, että auto tasoittaa yöpaikkojen välisiä laatueroja. Oikeastaan ainoa viihtyvyyteen vaikuttava asia on se, mitä tuulilasin läpi näkyy, ja kesällä näkymä on huonoimmillaankin hyvä. Ja jos verhot vetää kiinni, kaikki paikat ovat jokseenkin tasavertaisia.

Seuraavan aamun alkajaisiksi päätimme jatkaa Sorveuskoskelle. Fiatin vikavalo paloi edelleen, mutta onneksi auto sentään liikkui entiseen tapaan. Vaikutti siltä, että kyseessä ei ollut vakava häiriö.

Sorveuskosken laavun suuntaan kävellessämme poikkesimme Akkavaaralle, joka lienee pienin vaara, jolle olemme koskaan kiivenneet. Hauskalta minivaaralta on takavuosina kaadettu metsää, ja toivoimme näkevämme sen laelta vilauksen Ylemmäisenjärvestä, mikä ei kuitenkaan toteutunut.

UKK-reitti ei ole näillä leveyksillä ihan väkevimmillään, mutta Rontsan rautatietä on silti hyvä kulkea. 

Myös Sorveuskoski on keväällä näyttävä, vaikka vedet eivät ihan yhtä korkealta putoakaan kuin Korkeakoskella.

Sorveuskoskella ja sen partaalla olevalla laavulla on minulle henkilökohtaista merkitystä, koska olen nuoruudessani viettänyt täällä monia iltoja. 

Kuopioon jo palattuamme ajelin Fiat-huoltoon, jossa oli tarkoitus tutkia mittaristossa yhä palavan virhevalon syytä. Valo saatiin sammumaan, mutta epäselväksi jäi, miksi se oli syttynyt. 

Selitykseksi tarjottiin Webastoa ja jäähdyttimen maskia, vaikka ulkona oli lämmintä +20 C. Eihän Webastoa ole enää tarvittu kuukauteen, ja maskikin on poistettu keulalta toukokuun alussa. Vieläkö se niin hiostaa?

Lähdettyäni Fiat-huollosta ajoin muutaman kilometrin, minkä jälkeen virhevalo syttyi taas... Olen itse alkanut epäillä, että ongelma kumpuaa siitä, että kyseessä on italialainen auto. Koskaan ei pitäisi ostaa italialaista autoa, vain saksalaisia ja japanilaisia, bensamoottorilla.

Jälkeenpäin kävi ilmi, että (3500 kilometriä ajetusta) Ducatosta oli hajonnut joku anturi, ilmeisesti pakokaasuja haisteleva NOX-sensori. Nettihakujen perusteella vika on nykyautoissa yleinen, ja johtuu siitä, että kyseinen järjestelmä on tolkuttoman monimutkainen ja virhealtis, eli juuri sellainen, jota ei pitäisi lainkaan hyväksyä kuluttajakäyttöön. 

Uusi anturi laitettiin tilaukseen, mutta sen toimitus kestänee viikkokausia. Autolla voi kuulemma silti ajaa, mikä on hyvä. Voisi kyrsiä, jos pitkän toimitusajan jälkeen autoa pitäisi seisottaa koko kesä varaosaa odotellen.

Päivän pituudesta

Vaikka talvi ei ensin meinaa loppua millään, juhannus tulee aina nopeasti. Sen jälkeen sitä alkaa jo miettiä päivän lyhenemistä, vaikka asiaa ei oikein tohdi sanoa ääneen. Kesästä täytyisi siten muistaa nauttia jo touko-kesäkuussa.

Tämä mielessämme lähdimme äitienpäiväviikonloppuna retkeilyautoillen kohti Nurmesta ja Juukaa. Ajatus oli, että tutustumme ensin Raesärkkien pohjoiseen osaan, ja sen jälkeen ajelemme Juukaan yöksi, jonnekin.

Yöpymistä ajatellen olin etsinyt satelliittikuvista paikkoja, jotka voisivat soveltua puskapysäköintiin. Etenkin metsäautoteiden varsilta sellaisia löytyy aika helposti, joten kokosin niitä Google-kartalle, jotta voisimme hyödyntää niitä jatkossakin.

Ensin kuitenkin ajelimme Rautavaaran kautta Raesärkille. Olemme muutamia vuosia sitten vierailleet särkkien eteläisellä puoliskolla, jossa menee hieno mutta aavistuksen tylsä, miltei autolla ajettava kärrypolku. Tällä kertaa ajattelimme lähteä liikkeelle pohjoispäästä, jossa toivoaksemme olisi tarjolla hieman kapeampaa polkua. 

Merkitty reitti kulkee Raejärvien välisellä matalalla harjulla. Reilun kilometrin verran patikoituamme kuulin jaloistani kummallisen äänen, vähän kuin kumilelusta lähtevän vinkaisun. Valitettavasti kyseessä ei kuitenkaan ollut kumilelu vaan sammakko, jonka päälle vahingossa astuin... Saku kyllä loikkasi polulta omin voimin pois, mutta on tietysti harmillista, jos sen kosiomatka sai näin traagisen käänteen.

Toukokuussa sammakkoja oli muutenkin runsaasti, niin polulla kuin vesissäkin.

Myös lintuja näkyi ilahduttavan paljon. Metsästä lentoon pyrähtänyt pyy oli juuri niin äkäisen näköinen kuin pyyt yleensäkin ovat. En tosin tiedä, näkyykö vihaisuus vain omaan silmääni, vai onko kyse jostain luonnon tuottamasta suojamekanismista.

Raejärvessä uiskennellut uivelo sen sijaan vaikutti lauhkeammalta, ja taisi ohimennen sanoen olla ensimmäinen koskaan kohtaamamme yksilö lajiaan. Aika kaunis lintu, oikeastaan

Menomatkalla luulimme hetken, että matka tyssää Raejärvien väliseen puroon, jonka ylittävä silta näytti romahtaneen. Uimatta tästä ei yli päästäisi.

Huoli kuitenkin oli ennenaikainen, sillä rikkoutuneen sillan lähelle oli rakennettu uusi ja entistä ehompi ylityspaikka, kenties jo vuosia sitten.

Kävimme kääntymässä Iso Raejärven eteläpäässä olevalla tulipaikalla, jonne saapui samaan aikaan muutakin väkeä. Itse palasimme evästelemään sillan kupeeseen. Siinä oli hyvä olla, kun aurinko talven jälkeen lämmitti mukavasti.

Raesärkillä oli mainio lentokeli, mutta kuvattaessa täytyi hieman varoa Raejärvien länsipuolella olevaa armeijan harjoitusaluetta, joka on ilmakuvauskieltoaluetta. Aviamaps-sovelluksen mukaan varsinaista lentokieltoa siellä ei näytä olevan, mikä on vähän erikoista, mutta eipä tuonne ole tarpeen mennä ammuttavaksi. 

Jos tykkää enemmän kapeista poluista, Raesärkkien pohjoispään reitti on eteläistä vaihtoehtoa mukavampi kulkea. Ajamista on hiukan enemmän, ja valmista P-paikkaakaan ei ole tarjolla, mutta kyllä sinne tien varteen johonkin auto mahtuu. Aivan polun alkupäätä ei silti ole syytä tukkia, koska siitä kuljetaan myös läheiselle mökille.