sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Vähän parempaa korppua, osa II

Kun nyt on näkkileivän makuun päästy, tutkitaanpa asiaa hieman lisää.

Halpa-Hallista löytyi tuote, jonka selvästikin kilpailee Dr Kargin valmistaman näkkärin kanssa. Kyseessä on norjalaisen Sigdal bakerin valmistama gourmet-näkkileipä, jota myydään kolmena eri makuna: speltti & kurpitsansiemen, yrtti & merisuola sekä ruis & speltti. Ilmassa on selvää Saksa-Norja -maaotteluhenkeä.


Norjalainen leipä maksaa Halpa-Hallissa saman verran kuin saksalainen Prismassa (karvan verran alle neljä euroa), mutta on kilohinnaltaan tätä edullisempaa. Voi selittyä ostopaikallakin.

Koska halusin verrata tuotteita keskenään, testasin molempia laboratorio-olosuhteissa. Siis omassa työhuoneessani, ovet ja ikkunat suljettuina, ilman mitään lisukkeita. Tai no olutta olin hieman varannut ihan vaan varmistaakseni, että testi etenee jouhevasti.

On vaikea sanoa, mikä Sigdal bakerin tuotteista maistuu parhaimmalta, koska kaikki kolme makuvaihtoehtoa ovat hyvin samankaltaisia. Pelkästään maistamalla ei välttämättä arvaa, mikä maku on kyseessä. Näkkäreiden rasvaprosentti on lupaavasti 23 - 26, mutta tästä huolimatta ne ovat hiukan kuivakan oloisia.

Rakenteensa puolesta saksalaiset ja norjalaiset leivät ovat yllättävän erilaisia. Siinä missä Dr Kargin leipä on hyvinkin kiinteän oloista, Sigdal bakerin leipä muistuttaa pikemminkin Ryvita-näkkäriä. Se on siis ohuempaa ja murenee helpommin, mikä ei ole retkiolosuhteissa eduksi (joskaan ei ylitsepääsemätön haitta).

Kenttäkokeet on tarkoitus tehdä lähiaikoina puolueettomalla maaperällä, mahdollisesti Ruotsissa. Niiden tulosta odotellessa lienee syytä julkistaa laboratoriotestin voittaja, joka on... Fuller's Golden Pride.

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Vähän parempaa korppua

Edellisessä blogikirjoituksessa kehumani näkkärin tyyppi jäi hiukan avoimeksi, joten selvitin sen nyt. Kyseessä on saksalainen Dr Karg's -merkkinen täysjyvänäkkileipä.

Prismassa paketti maksoi melkein neljä euroa, vaikka se sisältää vain kahdeksan palaa, joten kyseessä ei selvästikään ole Isä meidän -rukouksessa mainittu jokapäiväinen leipä. Ehkä niitä silti voi pakata retkireppuun paketin tai kaksi.

Leipä on tiiviimpää kuin tavallinen näkkäri ja paksumpaa kuin hapankorppu, joten se tuskin menee rinkassakaan aivan jauhoksi. Palasia on helppo mutustella sellaisenaan, mikä selittynee sillä, että niiden rasvaprosentti on 20%. Näkkileiväksi aika hyvin!

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Kelaan

Suomen kesä etenee pelottavaa vauhtia. Juuri kun pimeä talvi jäänyt taakse ja ensimmäiset kesäreissut tehty, onkin jo juhannus ja pimeneminen alkaa taas. Ehkä tämä onkin hyvä syy viettää osa kesälomasta ennen juhannusta.

Oma lomani on palasina pitkin kesää. Seuraava pätkä on kahden viikon mittainen, joten sen aikana ehtii tarvittaessa hiukan pidemmällekin. Viime kesän Sylarna-kierroksesta jäi mukava jälkimaku. Tälläkin kertaa voisi ehkä suunnistaa jonnekin länteen.

Jostain syystä Ritsemin suunta kiehtoo minua. Kenties hienojen maisemien vuoksi ja siksi, että sieltä on helppo lähteä niin päiväretkille kuin pidemmille vaelluksillekin. Myös Norjan puolella oleva Sulitjelma vaikuttaa mielenkiintoiselta. Molempiin kohteisiin on pitkä ajomatka, mutta ei olennaisesti pidempi kuin Pohjois-Lappiinkaan.

Lueskelin pitkästä aikaa vaellusnet.com:in keskustelupalstaa. Yhdessä säikeessä puhuttiin Lapin reissuista ja siitä, voiko niihin kyllästyä. Itselleni niin ei ole vielä käynyt, vaikka olen viime vuosina polttanut Lapin kynttilääni molemmista päistä.

Sen olen kuitenkin huomannut, että retkeilyyn liittyvä arpominen on lisääntynyt, mikä lienee seurausta verrattain intensiivisestä Lapin-matkailusta. Kannattaako ajaa tuhat kilometriä suuntaansa päästäkseen räntäsateiseen tunturiin muutamaksi päiväksi?


Viimeisimmän reissun paluuosuudella itäinen Suomikin (Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa) näyttäytyi sateesta huolimatta hienona. Tunturit puuttuvat, mutta maasto on paikoin samalla tavalla karua kuin Lapissakin. Saattaisikin olla hyvä, jos Lapin hulluus vaihtuisi johonkin lievempään Itä-Suomen tautiin.

Kokeilin Lemmenjoella ensimmäisen kerran keväällä hankkimaani uutta makuualustaa. Patja oli kyllä mukava, eikä sen täyttäminenkään vaatinut ylimaallisia ponnisteluita. En myöskään havainnut minkään rapinoiden haittaavan yöunta.

Täyspitkän ilmapatjan (ja varsinkin kahden) täyttäminen pienehkössä teltassa on kuitenkin ihan oma ohjelmanumeronsa. Kevytrakenteista patjaa täytyy myös käsitellä hiukan varovaisesti, tai siltä ainakin tuntuu. Lieköhän kukaan saanut NeoAiria polkemalla rikki?

Eväiden suhteen mentiin pääosin entisten nuottien mukaan, mutta rinkan leipätaskuun löytyi uusi tuote. Ostimme nimittäin Kuusamon Prismasta (vahingossa) "luomunäkkileipää", joka oli paitsi erinomaisen maukasta myös helppoa syödä ilman mitään lisukkeita.


Oikeastaan kyseessä on jonkinlainen näkkileivän ja hapankorpun risteytys, ja sitä myydään ainakin auringonkukansiemen- ja juustoversioina. Siemenillä höystetyt leivät olivat yllättäen maukkaampia.

Valitettavasti tuotteen nimi katosi paketin myötä, enkä pikaisesti kuuklaamallakaan löytänyt siitä tarkempaa tietoa. Läpinäkyvässä muovikelmussa myytävät leivät eivät olleet lajinsa edullisimpia (kymmenkunta palasta sisältävä paketti maksoi 3 - 4 euroa), mutta päätynevät reppuun jatkossakin.