Tiellä pohjoiseen

Kauan odotettu talven ensimmäinen hiihtolenkki lähestyy... Joulunpyhien kääntyessä välipäiviksi lähdimme ajamaan kohti Lappia ja Saariselkää. Matkalla pysähdyimme yhdeksi yöksi Rukalle, jossa suksille oli jo tarkoitus nousta, mutta hieman ennen Kuusamoa alkanut vesisade latisti tunnelmaa niin, että lenkki jäi tekemättä. Käytinpä sitten säästyneen ajan suksihuoltoon.

Vesikeli toi omat haasteensa tieliikenteeseenkin. Jäisen tienpinnan päälle satava vesi ei ole kitkarenkailla ajavan mieleen, ja loppumatkan köröttelimmekin 50 - 60 km/h, vaikka tiellä oli satasen nopeusrajoitus. Lopulta pääsimme turvallisesti perille, mutta ainakin yksi ajoneuvo näkyi poistuneen tieltä kylki edellä.

Autokaan ei tainnut tykätä vallitsevista olosuhteista, koska liukkaan tieosuuden alettua se alkoi vihjailla, että jonkun renkaan ilmanpaine on hupenemassa. Onneksi kyseessä oli väärä hälytys, joka ilmeisesti johtui siitä, että en ollut aikoihin kuitannut rengaspaineita ne tarkastettuani. Mitään ylimääräistä sählinkiä ei pimeälle ja sateiselle maantielle olisi toivonutkaan.

Huomenna matka jatkuu Saariselälle, josta odotamme löytävämme hiukan talvisempaa keliä.

Kulttuuripolulla

Minua ei voi sanoa kulttuurin suurkuluttajaksi, mutta talvea odotellessa päätin kokeilla uusia juttuja ja lähteä konserttiin. Kyseessä oli Depeche Moden konsertti, joka pidettiin Hartwall Areenalla 15.12. Siispä autolla Helsinkiin, vaunu Pasilan Sokos-hotellin parkkiin ja kävellen narrihallille.

Tai ei tässä ihan ensimmäistä kertaa oltu pappia kyydissä, mutta edellisestä konserttikäynnistä oli jo yli 15 vuotta. Tuolloinkin paikka oli sama, mutta vierailevana tähtenä J M Jarre.

Jarren konsertti ei omalta osaltani mennyt ihan suunnitelmien mukaan, koska tapahtumaa edeltävänä yönä minulle nousi kuume, joka johtui korvatulehduksesta. Kävin vaivan vuoksi aamuyöllä ensiavussa, jossa molemmat tärykalvoni puhkaistiin, jotta päähän kertynyt mätä (hehheh) pääsisi ulos.

Päätös mennä samana päivänä konserttiin (ilman korvatulppia) jo muutenkin lepattavien tärykalvojen kanssa ei ollut hyvä ajatus, mutta kun Jarrea oli tovi odotettu ja liputkin ostettu... Konsertin jälkeen minulla olikin muutaman päivän ajan hiukan kurjaa, mistä syystä olen tuon jälkeen karttanut meluisia tapahtumia.

Päästäkseni meluasian yli valmistauduin DM:n konserttiin huolella. Ostin monenlaisia korvatulppia, joista voisin sitten konserttitilanteessa valita sopivimmat:

• Bilteman sangalliset korvatulpat (SNR -19 dB)
• Vihreät tulpat (Uvex, -24 dB)
• Keltaiset tulpat (EAR classic, -28 dB)
• Oranssit tulpat (3M 1001, -37 dB)

Kun saavuin Hartwall Areenalle, lämmittelybändi tahkosi hallissa jo täyttä päätä. Hallia kiertävällä käytävälläkin meteli oli sellainen, että se sai minut epäilemään koko hankkeen mielekkyyttä. Kaivoin kuitenkin taskuni pohjalta oranssit tulpat, rullasin ne korviini ja hakeuduin omalle paikalleni, jonka olin (tietysti) valinnut hallin takaosasta. Konsertin alkaessa täydensin kuulonsuojausta vielä Bilteman sankamallisilla tulpilla, joiden suurin merkitys lienee tosin ollut henkisellä puolella. Tai no, ehkä ne myös pitivät alla olevia tulppia paremmin paikoillaan.

Tulin siis miltei vetäneeksi kuulonsuojauksen suhteen överit, mutta itse keikkatunnelma ei tästä kärsinyt. Musiikki sanoineen kuului tulppienkin läpi aivan riittävällä volyymilla. Lähinnä mietin sitä, näytänkö peruuttamattomasti hölmöltä, jos kiskon vielä piponkin päähäni.

Itse keikka oli hieno, vaikka suomalainen yleisö ei aivan etelämaalaiseen riehakkuuteen ylläkään. Fletch (kosketinsoittajista silmälasipäinen) on erittäin rock!

Korvatulppien ansiosta kuulon kanssa ei konsertin jälkeen ollut mitään ongelmia. Omat yritykseni taltioida konsertin huippukohtia kännykällä johtivat hirvittävän säröiseen ääneen, mutta onneksi muut ovat onnistuneet hommassa hiukan paremmin.

Kulttuuripolun pää alkaa häämöttää... Toivottavasti seuraavalla kerralla puhutaan jo hiihtämisestä.

Talven alkutahdit

Viimeinkin lunta satoi vähän isompi satsi kerrallaan... Hiihtämistä ajatellen sitä ei edelleenkään ole tarpeeksi, mutta onpahan hyvä alku kuitenkin.

Lunta varrotessa olen etsinyt tietoa länsinaapurin hiihtokeskuksista. Niitä lienee kaikkiaan yli 200, mutta tältä seisomalta osaisin itse nimetä vain kolme paikkaa: Åre, Jällivaara ja Riksgränsen.

Missä ne muut sitten ovat? Arvatenkin suuri osa sijaitsee lähellä Norjan rajaa olevilla tunturialueilla, mutta jos niitä löytyisi lähempää Suomea, voisi joskus hiihtoreissulla poiketa länsirajan takanakin.

Google osaa nopeasti luetella muutaman aihetta käsittelevän sivuston:

• http://www.talviruotsi.fi
• http://www.visitsweden.com/ruotsi/Aktiviteetit1/Seikkailut-ja-urheilu/Ruotsin-hiihtokeskukset/
• http://snorapporten.se/

Snorapporten-sivuston karttaa vilkaisemalla selviää nopeasti, että monet Ruotsin hiihtokeskuksista tosiaan sijaitsevat Jämtlandissa ja Taalainmaalla. Ruotsin Lapissa keskuksia on hämmentävän vähän. Tosin ymmärtäähän sen, että jos tuntureita löytyy etelämpää, harva viitsii matkustaa napapiirille asti.

Myös latukilometrejä vertaillen näyttää siltä, että parhaat paikat löytyvät Keski-Ruotsista. Suomessa on totuttu siihen, että ainakin suuremmista hiihtokeskuksista latupohjaa löytyy satoja kilometrejä, ja valaistua latuakin on hyvä pätkä. Pohjois-Ruotsin kohteille ilmoitetut lukemat ovat melko vaatimattomia. Ei muutaman kymmenen kilometrin pituisen latuverkon perässä kannata kovin kauas Ruotsin puolelle ajella.

Monet ruotsalaiset "hiihtokeskukset" taitavatkin käytännössä olla laskettelukeskuksia. Myös Suomessa on tavallista sotkea hiihtäminen ja laskettelu toisiinsa, eikä asia ole ihan selvä Rukan markkinointiväellekään:

"Aikanaan hiihtokeskuksessa tärkeintä oli hissi, jolloin ei tunturin laelle enää tarvinnut kiivetä laskeakseen alas. Näin sai hiihtää enemmän."

Voi olla, että englantia puhuvilta lämpimien maiden asukeilta (ja ehkä Kalle Palanderilta) nämä termit menevät sekaisin, mutta muiden ei ole syytä langeta samaan ansaan.

Osa Pohjois-Ruotsin hiihtokeskuksista tuntuu olevan sesonkiluonteisesti auki, käytännössä siis vain keväällä. Jällivaara lienee kuitenkin avoinna läpi talven, ja se sijaitsee kohtuullisen matkan päässä Haaparannasta. Jällivaarassahan hiihdetään joskus hiihdon maailmancupiakin, joten tuskin ladut ihan huonoja voivat olla. Valaistua latuakin on jonkun verran, tosin valaistukseen liittyvä pakkasraja hämmentää hieman:

"Belysningen släcks kl. 22.00 eller vid temperatur under -18."

Se voi kääntöpaikalla hetken harmittaa, jos huomaa pakkasen kiristyessä valojenkin sammuvan.