Juhannus mielessäin

Taakse jäävä talvi ei ollut lumikenkäilyn suhteen ihan jättimenestys. Tai ei talvessa mitään vikaa ollut - lunta ainakin oli riittävästi - mutta kun hiihto-olosuhteet olivat niin mainiot, lumikengät jäivät vähemmälle käytölle. 

Joulukuisen Syvänniemen keikan jälkeen kiinnitimme lumikengät jalkaan seuraavan kerran vasta huhtikuun alussa. Tuolloin ajelimme Suovu-Paloselle katsomaan, miltä Ison-Valkeisen mäen takana oleva luonnonsuojelualue näyttäisi kevättalvella. Paikkahan on vanha tuttu, mutta lumen aikaan ja etenkään lumikengillä siellä ei ole koskaan käyty.

Tai no, itse asiassa poikkesin Suovulla myös joulukuussa. Silloin kuitenkin liikuin jalkapatikassa ja pyörin hiukan eri kulmilla piipahtaen muun muassa Nihtilahden laavulla.

Loppuvuoden päivä oli hämärä, joten retki ei jäänyt kovin kirkkaana mieleen. Kyllä auringonvaloa kaipaa talvellakin, vaikka kuinka uskottelisi itselleen pärjäävänsä vähemmällä.

Huhtikuussa valosta ei enää ole pulaa. Suojelualueelle johtavan metsäautotien alkupäähän oli kuitenkin viime vierailun jälkeen ilmestynyt portti, joten auto piti pysäköidä Pulkinsalon ympäri kiertävän tien varteen (ja siihen aurattu tieosuus päättyikin).

Kauko oli Syvänniemen törmäilyn jälkeen saanut uudet propellit, joten odotin sen innosta piukeana kirmaavan taivaalle, mutta asia eteni jotenkin nahkeasti.

• Kauko, nyt on aika lähteä!
• Minä olen väsynyt.
• Miten niin väsynyt? Sinähän olet saanut huilata koko talven.
• Minä olen vanha ja hidas.
• Äläpä horise nyt, minä tarvitsen muutaman kuvan. Etkö tiedä, mitä tapahtuu droneille, jotka eivät tottele omistajaansa?
• En tiedä. Mitä tapahtuu?
• Ne lähetään Ukrainaan. Usko minua, täällä on helpompaa.

Kaukon puolustukseksi täytyy sanoa, että jos elää koko talven omassa kuplassaan, ei voi olla tietoinen kaikista maailmanpolitiikan käänteistä. Kerrottuani Kaukolle viime aikojen tapahtumista se lähti reippaasti lentoon.

Vähän hitaan oloisesti Kauko kuitenkin lensi, tai sitten vain odotin liikaa. Kaukon kanssa pitäisi myös muistaa tarkkailla akun varaustasoa, joka putoaa nopeammin kuin Mavic-koptereissa.

Retkikohteemme suunnalla ei ollut tarjolla laavuja tai muita evästelyyn soveltuvia rakennelmia. Niinpä olin laskenut sen varaan, että Pienen-Valkeisen mäen eteläinen rinne olisi jo sula, mikä osoittautuikin hyväksi arvaukseksi. Rinteeseen voisi paluumatkalla kiivetä syömään eväsleipiä.

Metsässä samoin kuin sinne johtavalla tiellä oli yhä paksu hanki, mutta parin viikon takaisen suojakelin aikana lumi oli painunut sen verran, että lumikengillä oli helppo edetä.

Lintuja suolla ei vielä näkynyt, ei edes merkkejä soidinmenoista. Muuten metsäautotietä oli liikennöity jonkin verran, ja isoimmista jäljistä ainakin hirven jättämät oli helppo tunnistaa. Toisia arvelimme suden tekemiksi, mutta asia jäi vähän auki.

Olemme aiemmilla kerroilla tuijotelleet suota lähinnä sen pohjoislaidalta, mutta luminen aika tarjosi mahdollisuuden kiertää pieni alue helposti ympäri.

Paluumatkalla pysähdyimme suunnitelman mukaisesti ruokailemaan aurinkoiseen rinteeseen. Uskoni kevään tuloon on hetkittäin ollut koetuksella, mutta sulalla mättäällä patsastellessa kesäiset retket puskivat ihan väkisin mieleen. 

Huhtikuu on monella tapaa vuoden parasta aikaa. Tuntuu hyvältä, kun valon ja lämmön määrä lisääntyy päivä päivältä. Parin kuukauden päästä on toisaalta jo juhannus, ja sen jälkeen taas... no, mennään talvea kohti, kuten sanonta kuuluu.

Tämä huomioiden olisi mukavaa, jos hankkimamme retkeilyauto saapuisi aikataulunsa mukaisesti jo ennen kesää. Netissä myytävinä olevien autojen Tulossa-statukset näyttävät kuitenkin poistuvan aika verkkaisesti. On vähän sellainen tutina, että oman automme toimitukseenkin voi liittyä haasteita.