Rikas mies jos oisin

Retkeilyä voi harrastaa monella eri tyylillä.  Yksi suosituista vaihtoehdoista on hakeutua johonkin kansallispuistoon tai vastaavaan, pysäköidä autonsa muiden vaunujen sekaan ja liittyä polulla kulkevan jonon jatkoksi. 

Mikäli sopivaa kohdetta ei tunnu löytyvän, elämyksiä voi kerätä myös tutkimusmatkailuhenkisellä tavalla.  Esimerkiksi niin, että poimii vain kartasta jonkun kohteen, ja lähtee sitten paikan päälle katsomaan, mitä sieltä löytyy. 

Itse sovellamme usein jälkimmäistä metodia.  Pääasiassa siksi, että aika monet lähikohteet on jo koluttu läpi, eikä samoja polkuja viitsi alituiseen tallata. 

Tätä menetelmää noudattaen päädyimme kesäkuun alkupäivinä Makkarasärkän suunnalle Juuan ja Kaavin rajamailla.  Särkillä on käyty ennenkin, mutta tällä kertaa olin iskenyt silmäni hieman pohjoisempaa löytyvään Kolkonvaaraan ja sitä ympäröiviin nimiin: Heinä-Kolkko, Valkea-Kolkko, Pieni-Kolkko, Musta-Kolkko, Terva-Kolkko  ja Kolkonpuro.  Vähän kolkkoa siis, mutta jostainhan se riemu on revittävä.

Kolkonvaaran ohella voisimme samalla tutustua Timanttitaival-reittiin, joka kulkee Makkarasärkän suuntaisesti, mutta eri puolella Heinäjokea.  Tiedossa oli, että Timanttitaipaleen reittimerkinnät ovat olemattomat, eikä mitään polkuakaan välttämättä ole, mutta satelliittikuvien mukaan jotain rantua maastosta voisi silti löytyä.

Timanttitaival-reitin nimen takana on ajatus siitä, että jos Kaavilta kaivetaan timantteja, ehkä niitä löytyy myös lähiseuduilta.  Toistaiseksi näin ei tiedetä tapahtuneen, mutta asia kannattanee varmistaa, jotta ei jää hyvästä paitsi!

Mutta ensin siis Kolkonvaaraan.  Ajoimme autolla vaaran kaakkoispuolella olevan metsäautotien päähän, josta näytti kartan mukaan lähtevän jonkinlainen maastoura, todennäköisesti metsäkoneen jättämä jälki.

Uraa seuraillen voisimme päästä Yläpudaksen rantaan, jota arvelimme käytettävän veneiden vesillelaskupaikkana.  Ohi virtaava Hietajokihan yhtyy hieman myöhemmin Lietukasta laskevaan toiseen jokeen, jolloin ne muodostavat edellä mainitun Heinäjoen, tai siltä se kartalla näyttää.  

Karttaan merkitty metsäkoneura lähti rempseästi oikeaan suuntaan, mutta kun se ensin kapeni ja sitten pari kertaa haarautui, olimme jo muutaman sadan metrin jälkeen sivussa reitiltä.  Onneksi metsä oli pienen alkuryteikön jälkeen helppokulkuista, joten suuntasimme vain suoraan kohti jokea.

Veneenlaskupaikkaa ei joen omalta puoleltamme löytynyt, mutta vastarannalla sellainen kuitenkin näkyi.  Vaikka alue ei ole syrjäisintä Suomea, miellyttävän rauhallisen paikan ympärillä ei muutaman kilometrin säteellä ole juuri mitään.

Paluumatkalla yritimme jälleen seurata karttaa merkittyä metsäkoneuraa, epäonnistuen taas.  Uria oli melko paljon, eivätkä ne enää oikein erottuneet maastosta.  Monet olivat jo liki kasvaneet umpeen.

Metsässä hortoillessamme ajauduimme Kolkonvaaran laelle, josta on joskus saattanut avautua jonkinlaista maisemantynkääkin.  Kertaalleen parturoidulle laelle on kuitenkin jo kasvanut uutta puustoa.

Autolle palattuamme ajoimme pienelle harjulle, jonka kautta Timanttitaival kartan mukaan kulkee.  Tien varressa näkyi toiveita herättävästi sinipäisiä keppejä, joiden arvelimme liittyvän kyseiseen reittiin.  Onkohan se jossain vaiheessa merkitty uudelleen?

Harjulta alkanut osuus ainakin vaikutti hyvältä.  Sinisiä maalimerkintöjä näkyi yhä siellä täällä, ja vanha metsäkoneura suorastaan veti puoleensa.

Hupia ei kuitenkaan riittänyt kuin kilometrin verran.  Sen jälkeen metsätraktorin kuljettaja oli päättänyt kääntää koneensa ympäri, eikä mitään polkuakaan enää ollut tarjolla.

Makkarasärkän ympärillä on aika paljon hoidettua ja helppokulkuista metsää, mutta väliin mahtuu rytöäkin.  En tiedä, löytyykö täältä oikeasti timantteja, mutta reittimerkintöjä ainakin oli mahdoton havaita, jos sellaisia oli.

Joen vartta toki pystyi seuraamaan ilman opasteitakin, mutta tiheähkössä metsässä ei ollut erityisen hienoa kulkea.  Nälkäkin vaivasi jo, joten sopivan kiven löydettyämme iskimme lipun maahan kääntöpaikan merkiksi.  Olisimme mieluiten lounastaneet kahdestaan, mutta paikalle saapui myös aika paljon muita.

Paluumatkalla osuimme sattumalta kivelle, jossa oli sininen maalimerkintä.  Siellä se köllötti keskellä metsää, kuin odottaen löytäjäänsä.  Kivi oli näyttävä, mutta tuskin timantti sentään?

Rikastumisen toivossa ei näille kulmille kannattane hakeutua, mutta jos asia silti mietityttää, Timanttitaival kulkee myös täällä, täällä ja täällä.  

Jos taas arvostaa helposti seurattavaa reittiä, on parempi suunnata Heinäjoen toiselle puolelle, Makkarasärkälle.  Siellä on paitsi hienoa myös mukavaa polkua kuljettavana.