Kotoisilla konnuilla

Vuoden ensimmäinen kesälomaviikko tuntuu aina erityiseltä.  Varsinkin jos pitää lomansa lyhyissä jaksoissa, kuten itselläni on tapana.  Mieluiten lomailisinkin vain viikon kerrallaan, mutta vuosilomaan täytyy kuulemma liittyä vähintään yksi kahden viikon pätkä. 

Tyhmä sääntö, jonka joku liitto lienee puolestani neuvotellut, minulta kysymättä.  Toki kahdessa viikossa ehtii edemmäksi, mutta eihän nykyään ole tarve päästä kovin kauas.  Tuskin enää koskaan on, ulkomaille ainakaan.

Kesäkuussa ajattelimme loman alkajaisiksi tavoitella Paalasmaan saaristoa, ja etenkin pääsaaren laella olevaa näkötornia. Tornilla on käyty kerran aiemminkin, mutta rakennelman sijainti keskellä Pielistä on hyvä syy poiketa siellä uudestaan.

Kiire ei ollut, joten päätimme Paalasmaahan matkatessamme koukata Ylemmäisenjärven kautta. Ylemmäinen oli yksi lapsuuteni suosikkipaikoista, lähinnä matalien ja hiekkaisten rantojensa vuoksi.

Sittemmin rannat ovat hieman heinittyneet, mutta veden ääressä on silti mukava istuskella, vaikka järveen ei enää lapsen innolla tee mieli.  Enemmänkin kiinnostaa ohi menevä UKK-reitti, tosin heinää taitaa sekin jo kasvaa.

Ylemmäisellä hetken huilattuamme suuntasimme Nurmeksentielle ja edelleen kohti Paalasmaata.

Paalasmaan näkötorni sijaitsee verrattain aukealla paikalla.  Torni on rakennettu vuonna 1993, joten sitä ympäröivä oleva hakkuuaukea on myöhempää tekoa.  Paalasmaa on ilman torniakin Suomen korkein saari, eikä näköalasta siten löydy moitittavaa.  

Tornin kautta kai kulkee jonkinlainen luontopolku, mutta yksittäistä Kuusela-kylttiä lukuun ottamatta emme havainneet siihen liittyviä opasteita.  Ehkä Kuuselaan menevä pienehkö polku oli samalla myös luontopolku.

Oma muistikuvani Paalasmaan luontopolusta pohjautui toisesta suunnasta joskus löytämääni karttamerkintään.  Asiaa oli tarkoitus tutkia, mutta homma tyssäsi Torvisenpääntien alussa olleeseen ajokieltomerkkiin.  Fillarilla sen olisi kiertänyt helposti, mutta kävellen ei viitsitty lähteä.

Paluumatkalla pysähdyimme hetkeksi Arkkusaareen tuijottamaan Pielistä, joka ei yleensä ole näin tyyni.

Illan majapaikasta ei vielä ollut tietoa, mutta Pielisen toiselle puolelle kai pitäisi päästä.  Olisi kätevää, jos Paalasmaasta olisi silta Lieksaan!  Kuopion viisi kilometriä pitkä saaristokatu lukuisine siltoineen maksoi parikymmentä miljoonaa, joten eiköhän tuo Pielisen siltakin olisi toteuttavissa.  Vertailukohtana voinee pitää myös Helsinkiin rakennettavaa polkupyöräsiltaa, joka kuulemma maksaa miljardin.

Siltaa odotellessa täytyy kuitenkin ajaa mantereen kautta.  Siellä pysähdyimme Juuan ABC:lle täydentämään ruokavarastoja.  Liikenneaseman vieressä oleva apteekkiliike (niin kyltissä sanottiin) oli pystyttänyt pihalle hauskan perinnepihan, jossa esiteltiin entisaikojen elämänmenoa.

Tällaiset näyttelyt eivät liene apteekkien ydintoimintaa, mutta monet veistoksista olivat joka tapauksessa taidokkaasti tehtyjä. 

Oma suosikkini oli karsinastaan kurkotellut possu, joka varmaankin olisi lähtenyt seuraamaan meitä, jos olisi saanut luvan.

Vastaavaa näyttelyä ei käsittääkseni ole pystytetty aiempina kesinä, joten nähtäväksi jää, mitä sille tapahtuu talven koittaessa.