Kohti ulappaa

Muutama päivä kaiken muuttaa voi, pakkaspäivä tässä tapauksessa.  Viikonlopun lämpöaallon jälkeen talvi iski takaisin, ja kuvausreissuani seuranneella viikolla taivaalta ropisi myös rakeita, jotka jäätyivät hauskasti maahan kiinni. 

Pari taakse jäänyttä heikkolaatuista hiihtotalvea lienee aiheuttanut sen, että havahduin asiaan vähän äkisti.  Olisikohan jäällä nyt hyvä mennä?  Vesi ei ainakaan enää olisi ongelma.

Keväiset luistelut Kallavedellä ovat kenties parasta, mitä hiihtämiseen liittyen tiedän, mutta viime vuosina olosuhteet ovat olleet kehnot.  Nyt kuitenkin vaikutti siltä, että moni asia oli kohdallaan: lämpöä, rakeita, pakkasta, aurinkoa - kaikki juuri oikeassa järjestyksessä.

Latukartan mukaan helle oli syönyt varsinaiset jääladut, mutta sillä ei tässä tapauksessa olisi merkitystä.  Nappasin sukset kainalooni ja kiiruhdin myllyn kupeeseen, josta pääsee kätevästi Rauhalahteen ja jäälle.

Olosuhteet olivat mainiot.  Raekuorrutus mahdollisti etenemisen paljaalla jäällä, ja lumisemmissa kohdissa hanki kantoi kohtuullisesti.  Aivan vesimärkää lumen pinta ei kuitenkaan jäätyessään ollut, joten syvimmissä kinoksissa lyhyt (150 cm) suksi upposi paikoin lumeen.  Normaalimittainen luistelusuksi oli ehkä tältä osin ollut parempi valinta.

Hiihtelin aluksi kohti Saanaa, jonka edustalla menevä, edellisessä videossakin näkyvä luistelurata on tämän talven uutuus.  Hokkareilla olisi nyt ollut vähän hankalaa.

En muistanutkaan, miten mukavaa jäällä parhaimmillaan on suksia.  Tuuli tosin puhalsi ennakoitua navakammin, mutta sitä mieluisampaa oli purjehtia myötätuuleen.  Niin, jostain syystä homma tuo aina mieleen purjehtimisen, vaikka en muista koskaan edes olleeni purjeveneen kyydissä.

Jatkoin kohti Hietasaloa.  Kelin puolesta olisi voinut lipua pidemmällekin, mutta välttelin ajautumasta liiaksi etelään, koska paluumatka tuulta päin olisi vaikeampi.

Keskellä selkää on yleensä paras hiihtää, koska ympäriltä löytyy aina neitseellistä hankea.  Keilankannassa oli odotetusti hankalampaa, koska kulkijoita on ollut enemmän, mutta lähempänä rantaa oli silti yllättävän hyvä.

Avaralla ulapalla on aikaa miettiä asioita.  Tällä kertaa pohdiskelin, miksi edessä oleva huhtikuu tuntuu nyt olevan vain yksi kuukausi kahdestatoista.  Aiemmin se oli kuin talven kruunu, jota aloin odottaa jo heti juhannuksen jälkeen.

Koronasta ja siihen liittyvistä rajoituksistako asia johtuu?  Ehkä osittain, koska kyllähän ne elämänpiiriä kaventavat.  Koronaa enemmän minua kuitenkin taitaa huolettaa se tauti, johon uutisankkuritkin toisinaan sairastuvat.