Iso Peuralampi ei ehkä ole maailmanluokan retkikohde, mutta kartan mukaan sinne menee polku ja perillä odottaa laavu, mikä riittää meille. Päätimme lähestyä lampea Iso Peuravaaran eteläpuolelta, jonne auton saisi helposti parkkiin.
Vaikka metsässä ei enää näkynyt lunta, vaaran kupeeseen nousevalla tiellä oli paikoin paksu hanki. Varjoisissa kohdissa lunta saattoi olla parikymmentä senttiä, ja ylämäkeen saikin ajaa vähän totisemmin.
Onneksi tapanani ei ole hötkyillä ohimenevien trendien kanssa, joten auton alla olivat edelleen kitkarenkaat. Kesärengaspellet olisivat olleet Peuravaaran tiellä ihmeissään!
Kitkarenkaan ominaisuudet eivät yleisesti ottaen ole parhaimmillaan 25 asteen helteessä, mutta soratiellä rengas on hämmentävän hyvä. Pehmeä kumi vaimentaa mukavasti karkean soran ja pienten kivien tuottamaa tärinää.
Iso Peuravaaraa on viime vuosina parturoitu, joten kannon nokkaan noustuaan monokulaarillakin näki aika hyvin. Metsätraktori oli tosin rymistellyt polut olemattomiin, mutta onneksi Peuralammelle ei ollut pitkä matka.
Peuralammen laavu näkyy retkikartassakin, mutta vaikutti siltä, että paikan suuruuden päivät ovat takana. Vieraskirjan edelliset merkinnät olivat kuitenkin viime syksyltä.
Itse lampi oli kaikessa rosoisuudessaan kaunis, vaikka aika vähän sen rannoilla näkyi elämää. Sammakot sentään kurnuttivat, kuten edellisenä päivänä Hiidenportissakin.
Peuravaaralta laskeuduttuamme suuntasimme kohti Sonkajärveä ja Jyrkän kylää, josta pääsisimme kätevästi Volokin polulle, ja varsinkin sen puolivälissä olevalle Uuranholille.
Vaarojen välissä oli vielä Hiidenkattilaksi nimetty luonnonmuodostelma, joka täytynee joskus käydä tarkistamassa. Tällä kertaa ei menty, koska reilun 25 kilometrin mittainen oikotie vaikutti niin kuoppaiselta, että päätimme mieluummin ajaa pidemmän lenkin Talvivaaran kautta.
Uuranholille vievä Rehvontie sen sijaan oli hyvässä kunnossa. Pysäköimme auton Kiusalankankaalla olevaan silmukkaan, ja lähdimme patikoimaan Volokin polkua kohti Holinmäkeä.
Viimeinen kilometri Holinmäen rinteessä oli hankalakulkuinen polulle kaatuneiden puiden vuoksi. Lumi kai ne oli sortanut, mutta poikkeuksellista oli laonneiden puiden suuri määrä, joka käytännössä teki polusta kulkukelvottoman. Etelärinteessä olevan hakkuuaukean kautta oli kuitenkin hyvä mennä.
Holinmäelle oli sitten viime näkemän (2016) rakennettu uusi pöytäryhmä, ja jopa pienehkö näköalatasanne!
Mäeltä avautuikin nyt hieno näköala varsinkin Haajaistenjärven suuntaan.
En tosin ole varma, ovatko yllä olevat kuvat omiani vai Kaukon ottamia, mutta lavalta oli joka tapauksessa hyvä tähystää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti