Huuhkajan jäljillä taas

Minä tykkään huhtikuusta. Kesä ja talvi ovat silloin mukavasti tasapainossa, mutta en siti ole pettynyt, kun lumet viimein sulavat. On kiva päästä myös poluille kulkemaan.

Alkukesän ensimmäisellä patikkaretkellä on oma erityinen merkityksensä. Sitä odottaa aina tavallista enemmän, vaikka mihin tahansa ei heti heti lumien lähdettyä kannata yrittääkään. Etenkin suo-osuuksia sisältävät polut voivat aluksi olla veden peitossa.

Omat ajatukseni olisivat johdattaneet meidät Etelä-Konneveden kansallispuistoon, mutta sitten pintaan nousi pelko, että sinne on johdatettu muitakin. Tarkoitus ei ole vältellä muita kulkijoita, mutta kevään ensimmäisenä lämpimänä viikonloppuna porukkaa saattaisi olla sietämättömän paljon.

Niinpä ajattelin vielä vähän lisää, ja lopulta lähdimme ajamaan kohti Rautavaaraa, jossa reilu kuukausi sitten lumikenkäilimme. Huuhkajankierroksella ei tuolloin ollut ruuhkaa, tuskin olisi nytkään.

Huuhkajankierros ei ole reittinä yhtään pöllömpi: kaunista metsää, hienoja harjuja, kirkkaita lampia ja kaksi laavuakin. Ja kun kohdetta lähestyy Varpaisjärven kautta, tieltä näkyy Kiparin rinne, mikä menee melkein tunturista.

Bonuksena on vielä Huuhkajan aluetta reunustava Tiilikkajoki, joka toimii samalla Rautavaaran ja Varpaisjärven rajajokena. Huuhkajankierroksen reitti kulkeekin itse asiassa Varpaisjärven puolella.

Harjuilta hanki oli enimmäkseen sulanut, mutta hämärässä jokivarressa lunta saattoi vielä olla 20 - 30 senttiä. Yleistunnelma oli silti kesäinen, ja hiidetkin olivat jo alkaneet kömpiä esiin koloistaan.

Äh, väärä kuva. Tästä tietenkin oli kyse:

Monet lammet olivat vielä jäässä, mutta Tiilikkajoki virtasi vapaana. Veden pinta oli kuitenkin korkealla, ja joen rantamilla tulvi paikoin pahasti.

Huuhkajanniemen laavulla oli kuitenkin kuivaa ja muutenkin miellyttävämpää kuin maaliskuussa.

Ehkä pieni yllätys oli se, että muutaman hyttynen pörräsi jo ympärillä, vaikka imukärsän käyttö olikin vielä amatöörimäistä. Mutta vielähän nuo ehtivät opetella.