Vielä lauantaina hanki ei aivan kantanut minua, hyvin ainakaan. Koska alla olivat tuolloin lyhyet sukset, päätin sunnuntai-aamuna kokeilla uudestaan normaalipituisten luistelusuksien kanssa.
Lähdin liikkeelle pian aamuseitsemän jälkeen, jotta aurinko ei ehtisi pehmentää lumen pintaa. Ensiraapaisu Jynkänlahden jäällä ei ollut lupaava: jos itsensä sai kammettua liikkeelle, hanki kantoi miehen suksineen, mutta sauva upposi silti syvälle lumeen. Ei hyvä.
Päätin kuitenkin jatkaa kohti keskustaa ja avoimempia seutuja. Itse latupohja oli liian jäinen, mutta koiraladun ja varsinaisen hiihtoladun väliin jäävällä kapealla kaistaleella oli hyvä edetä.
Päästyäni Lehtoniemen ympäri koukkasin kohti Kallaveden selkää.
Kauempana rannasta hanki muuttui kantavammaksi. Kovin tasainen se ei ollut missään, mutta luistelu oli silti miellyttävämpää kuin kovalla latupohjalla.
Tuuli oli alkumatkasta vastainen, mikä tuntui ennestäänkin väsyneissä jaloissa, mutta paluumatkalla oli sitäkin mukavampaa. Kovin pitkälle en nyt ehtinyt, koska en voinut käyttää koko aamupäivää hiihtämiseen.
Varsinkin optimiolosuhteet ovat harvinaisia: tyyni sää, kantava hanki, tasainen - mutta ei jäinen - lumen pinta. Edellisestä lentokelistä lienee jo vuosia, tosin paikallinen asiahan tämä on.
Hyvä hankikanto on monen tekijän summa. Ensinnäkin lumen täytyy olla riittävän vettynyttä, jotta se jäädyttyään kantaa hyvin. Pakkasia edeltävä vesisadekaan ei ole haitaksi.
Kantavan kerroksen päällä saisi olla ohut, rapsakka kerros uudehkoa lunta, joka ei ole liian jäistä. Ilman sitä suksen kantti lipsuu, ja luistelusta ei tule mitään. Toisaalta lunta ei saa olla liikaa, koska sitten se hidastaa menoa.
Oma sääreseptini hiihtäjän onnelaan voisi olla seuraavanlainen:
- Pari-kolme vuorokautta suojakeliä vesisateineen
- Yöpakkasia
- Maltillisesti räntäsadetta
- Yöpakkasia
- Hirmuisesti aurinkoa ja tuuletonta säätä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti