keskiviikko 4. helmikuuta 2015

AM testaa: Volkswagen Passat Alltrack

Aloitanpa autoaiheisen katsaukseni kertomalla kokemuksia omasta Volkkaristani, jonka mittarissa on nyt 76 tkm. Auto on vuosimallia 2012 eli se on Passatin toiseksi uusinta korimallia. Alltrackin uusi versio tulee ilmeisesti myyntiin vuonna 2016.


Kuten edellisessä kirjoituksessa vihjasin, yksi auton valintakriteereistä oli tavallista korkeampi maavara. Alltrack ei tässä suhteessa ole luokkansa parhaimpia, sillä noin 16 sentin maavara on vain 2 - 3 senttiä enemmän kuin tavallisessa Passatissa. Esimerkiksi Audissa (A4 Allroad) ja Volvossa (XC 70) tilaa on useita senttejä enemmän. Toisaalta jokainen lisämilli on tarpeen, ja moottorin alla oleva pohjalevy tuo hiukan lisäsuojaa, jos pohja sattuisi raapimaan maata.

Neliveto ei varsinaisesti ollut pakollisten varusteiden listalla, mutta kahden ja puolen vuoden aikana sitä on oppinut arvostamaan. Jo omaan kotipihaamme johtava lyhyt mutta terhakka nousu tuottaa joskus kaksivetoiselle ongelmia. Vaikka suurin hyöty saavutetaankin talvikelissä, neliveto on kesälläkin etuvetoista miellyttävämpi ajaa, varsinkin soralla tai muuten uraisilla teillä.


Passat on kohtalaisen iso auto, mutta retkeilyvarusteilla minkä tahansa vaunun saa tunnetusti täyteen. Yhdelle hengelle (mukaan lukien rinkka, makuupussi ja -alusta, teltta, sukset, lumikengät, ...) tilaa on ylenpalttisesti, ja kahden hengen kuormallakin vielä mukavasti, mutta kolmannen varusteita täytyy jo vähän sovitella. Itse tykkään siitä, että useampikin pari murtomaasuksia mahtuu pituussuunnassa auton sisälle, kun takapenkistä kaataa kolmanneksen. Suksiboksia tarvitaan siis vasta sitten, kun autossa matkustaa 4 - 5 ihmistä.

Volkswagenin varustepuoli on hyvällä tasolla. Suurin osa Suomeen tuoduista Alltrackeista sisältää esimerkiksi lämmitettävän tuulilasin sekä navigaattorin ja Webaston, joista on hyötyä retkireissuillakin. Jälkimmäiset toki saa ostettua erikseenkin, mutta auton tietojärjestelmään integroiduissa tehdasvarusteissa on omat hyvät puolensa. Lisäksi Webastolle on oma erillinen akkunsa.

Alltrackin vakiorengastus sen sijaan on auton käyttötarkoitus huomioiden hiukan outo. Kesärenkaat ovat tyyppiä 225/50 R17, ja talvirenkaiden oletuskoko on 205/50 R17. Renkaat ovat siis melko matalat, mikä vielä korostuu kapeiden talvirenkaiden kohdalla. Mataliin renkaisiin tarvitaan suurehko paine, minkä vuoksi meno karkealla soratiellä on joskus täryyttävää. Päällystetyllä tiellä asia ei niin haittaa, mutta rengasmelua Alltrackissa on silti enemmän kuin tavallisessa Passatissa. Kapeammat (talvi-)renkaat onneksi pienentävät kulutusta, joka omassa maantieajossani on talvisin 5.0 - 5.3 l/100 km ja kesällä 5.3 - 5.6 l/100 km.

Toinen pientä tyytymättömyyttä aiheuttava asia on auton etuistuimet. Tai ei niissä varsinaisesti mitään vikaa ole, penkit ovat samanlaiset kuin autojen vakioistuimet yleensäkin. Ne vaan eivät ole yhtä hyvät kuin esimerkiksi Audin urheiluistuimet, jotka useimmista A4 Allroadeista löytyvät. Käsittääkseni Passatin hiukan paremmin muotoiltu "urheiluistuin" ei edes ole kovin kallis, mutta jostain syystä se ei ole yleinen varuste.

Oma Passatini liikkuu diesel-koneella (125 kW) ja DSG-vaihteistolla, joista kummastakaan ei ole pahaa sanottavaa. VAG-konsernin tuotteille on tyypillistä, että 2-litraisista dieseleistä pienempi tuntuu matalilla kierroksilla vääntävämmältä, ja on siten miellyttävämpi manuaalivaihteiston kaverina. Tehokkaampi versio taas soveltuu paremmin automaattivaihteiseen autoon.

Yleisesti ottaen Passat on toiminut hyvin. Ensimmäisen vuoden aikana tuli pari huoltokutsua, ja takajarrupalat piti vaihtaa turhan aikaisin (40 tkm kohdalla), mutta muita varsinaisia vikoja ei ole ilmennyt. Kojelaudan sisältä kuuluu ajoittain särinöitä, ja sähkötoimiselle takaluukulle täytyy pakkasella suljettaessa antaa vähän vauhtia, mutta näiden puutteiden kanssa olen oppinut elämään.


Pohjoiseen suuntautuvilla reissuilla saa joskus väistellä monenlaisia eläimiä, mutta VW on säästynyt suuremmilta kolhuilta. Toissa kesänä tosin törmäsimme Passatilla lintuun. On tänäkin päivänä hiukan epäselvää, mikä lintu oli kyseessä, mutta ihan varpusesta ei selvästikään ollut kyse.

Kiitämme:

+ Tilat
+ Taloudellisuus
+ Ajo-ominaisuudet

Moitimme:

- Pienehkö maavara
- Epämukava vakiorengastus
- Etuistuimet

4 kommenttia:

  1. Erillinen akku Webastolle onkin hyvä asia. Sellaista kaipaisin omaankin autooni, mutta sen virittely jälkiasennetun bensalämmittimen kaveriksi voisi olla aikamoista värkkäämistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä toinen akku on ihan jees! Itselläni ei tosin ole aiempaa kokemusta polttoaineella toimivista moottorinlämmittimistä, joten on epäselvää, kuinka nopeasti auton oma akku tiukassa ajossa tyhjenisi. Ehkä viikossa kuitenkin?

      Poista
  2. Ukkometso näyttää oleva kuvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsoa tässä on itsekin arvailtu, mutta kun ei oikein ole silmää noille metsälinnuille, sukupuoli on jäänyt hämärän peittoon... Kiitos tiedosta!

      Poista