Onneksi pakkasta kuitenkin riittää sen verran, että järvien jäät pääsevät vahvistumaan. Jos lumi pääsee tarttumaan jäähän kiinni, jäälle voi syntyä hyvä hiihtokeli, vaikka maaladuille ei pääsisikään. Yksi hieman leudompi sääjakso voisi tämän asian suhteen tehdä hyvää. Joitakin hiihtäjiä on jo pienemmillä lammilla näkynytkin, täytynee kokeilla itsekin.
Prinsessahahmon takanahan on Sirkka Ikonen, joka tunnetaan Saariselkä-Kemihaara-Tuntsa -akselilla jo vuosikymmeniä kulkeneena vaeltajana. Ikonen on pitänyt reissuistaan päiväkirjaa, ja myös tupakirjoista löytyy paljon hänen merkintöjään. Näistä kirjoituksista on syntynyt Yrjö Teeriahon kokoama "Itäkairan prinsessa" -kirja, joka tosin sisältää tarinaa myös toisista Lapin kulkijoista.
Itse en muista koskaan prinsessaa tavanneeni, enkä ehkä olisi tunnistanut, vaikka hän olisi vastaan tullutkin. Toisaalta en olekaan liiemmin liikkunut Kemihaaran suunnalla, jossa on omaan makuuni hieman liian metsäistä (tai niin luulen).
Prinsessa lienee siviiliammatiltaan sairaanhoitaja, mutta kynäkin tuntuu pysyvän hyvin kädessä. Osa päiväkirjamerkinnöistä saa lukijan hymyilemään:
"Kävin tänään Tahvolla. Hiihdin poroaidalle asti Pikku Pirttivaaran pohjoispuolta. Poroaidalla oli tuore kelkanjälki, portin jälkeen oli poropolku. Sitä oli hankala hiihtää, kun se oli kapea ja syvä. Miten ne porot kävelevät kuin mannekiinit. Kävelisivät jalat levällään."
Onneksi talvea on vielä jäljellä, joten eiköhän tässä ehditä tekemään muutakin kuin lukemaan kirjoja. Olen joskus aiemmin miettinyt, mikä on kuukausista kaunein. Kyllä se on huhtikuu. Sitä on aina mukava odottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti