sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Askelmittari tutkii

Ylämäen Marika koepolki taannoin Volkkariaan vähän syvemmässä lumessa. Ehdotin tuolloin leikkimielisesti, että asiasta voisi tehdä laajemmankin vertailun ("Retkeilijän nelivetofarmarit"), mutta Marika ei tarttunut syöttiin.

Asia kuitenkin jäi kytemään mieleeni, ja tuumailin, että voisinhan itsekin tutustua automaailman tarjontaan ulkoilmaihmisen näkökulmasta. Ei tässä mihinkään Tekniikan Maailman varpaille ole tarkoitus astua, vaan lähinnä fiilispohjaisesti kokeilla eri valmistajien tuotteita, yhtä kerrallaan. Perusteelliseen testiin ei tietysti olisi rahkeitakaan - paitsi ehkä oman auton kohdalla, josta kokemusta väkisinkin kertyy enemmän.

Automallien lukumäärän vuoksi aihetta täytyy hiukan rajata. Itseäni tässä yhteydessä kiinnostavat lähinnä "maastofarmarit", eli korotetulla maavaralla varustetut, nelivetoiset farmariautot. Sellaisia ovat esimerkiksi:

  • Audi A4 Allroad
  • Opel Insignia Country Tourer
  • Seat Leon X-Perience
  • Skoda Octavia Scout
  • Subaru Outback
  • Volvo XC70
  • VW Passat Alltrack

Retkeilijän kulkupeliksi soveltuisivat tietysti myös citymaasturit samoin kuin oikeat maastoautotkin. Sellaisia kuitenkin on koeajoja ajatellen ihan liikaa, eivätkä ne käyttötarkoituksensa puolesta täysin vastaa omia tarpeitani. Monet niistä ovat esimerkiksi melko lyhyitä, mikä hankaloittaa suksien kuljetusta, joten jätän maasturit suosiolla käsittelyn ulkopuolelle.

On selvää, että retkeilijä pärjää ilman nelivetoakin, tai vaikka ilman minkäänlaista autoa. Itse ajelin 25 vuotta lähinnä etuvetoisilla vaunuilla. Retkeilyharrastuksen myötä syrjäseudut alkoivat kuitenkin kiinnostaa yhä enemmän, ja tavallisten henkilöautojen rajoitukset tulivat tutuiksi.

Aina on päästy perille ja sieltä poiskin, mutta kun toistuvasti (öljypohjaa varoen) väistelee metsäautotiellä olevia kiviä, homma alkaa rasittaa. Samoin käy, jos kytkin käryten yrittää hilata autonsa sellaiseen koloon, johon sitä ei oikeastaan ole tarkoitettu. Tai kun lumipyryssä satojen kilometrien ajomatka keskeytyy 25 km välein siihen, että pyörän kotelot täytyy putsata lumesta. Sitä alkaa miettiä vaihtoehtoja.


Itse olen viime vuodet ajanut VW Passat Alltrackilla, jonka mittarissa on nyt 75 tkm. Ehkäpä siis kirjoitan ensimmäisen jutun Passatista, koska siitä on helppo aloittaa. Potkin sitten muiden autojen renkaita myöhemmin, sitä mukaa kuin aikaa riittää.

2 kommenttia:

  1. Voi kuule, mä teen tälläsen testin vaikka heti (jos joku toimittaa autot hyvillä vakuutuksilla) :D Tänään nostettiin sitä samaista golffia traktorilla hangesta, kun polkasin sen vähän isommin sinne. Ihan tiellä olin kokoajan, en siis ojassa enkä edes tien vieressä. Sitä ennen toki lapioin 1,5 tuntia jotta sain mokoman pulkan irti, mutta sen jälkeen ei päässyt vttu eteen ei taakse kun kinosti kokoajan lisää lunta.

    Subarun foresterista mulla on noin 100tkm verran kokemusta, ja sen nelikko on hyvä mutta muuten subaru merkkinä on aivan peestä. Seatin nelikkoa katsoin kun siitä vinkkasit, mutta niillä on "jatkuvatoiminen haldex-neliveto". Siis kumpi oli? Jatkuva vai haldex?

    Audin nelikosta oon kuullut hyvää. Voi olla että seuraava auto on sellainen.

    Mutta pidetään tämä nelikkovertailu mielessä. Ainakin nyt voin kertoa että aina perille ei pääse edes väkisin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, voihan se olla, että autokaupat suhtautuvat vähän nihkeästi asiakkaaseen, joka ensitöikseen ajaa auton niin syvälle hankeen kuin mahdollista... :) Mutta ehkä tässä tapauksessa riittää, jos autoja arvioi ihan maallisin kriteerein.

      Itselläni ei Passatin ohella ole juurikaan kokemusta noista muista mainitsemistani autoista, siksi niihin onkin mielenkiintoista tutustua. Ja toki hommaan sisältyy myös joskus edessä olevaan autonvaihtoon liittyvä taka-ajatus, koska tuskinpa Passatilla ihan paalutusikään asti tulee ajettua.

      Nelivetotekniikalla (lähinnä Torsen, Haldex) ei itselleni ole merkitystä, koska uskon, että kaikki nykyiset tekniikat ovat normaalikäytössä riittävän hyviä. Eroja järjestelmien välillä varmaankin on, mutta kaikkiin suuntiin, ts. mikään tekniikka tuskin on yksiselitteisesti muita parempi.

      Itse ajattelin koeajoissani keskittyä aika perusjuttuihin. Mutta jos kaikesta huolimatta jään autoineni kiinni hankeen tai mutaan, laitan sinulle viestiä, niin voit tulla ajamaan auton pois, koska sulla selvästikin on enemmän kokemusta hankalista tilanteista... ;)

      Poista