Kalliolle kukkulalle

Elokuussa lämpöä vielä riitti, mutta illan hämärä muistutti jo edessä olevasta talvesta.

Linkki videoon

Uudelle luvulle

Tämä on tuhannes blogikirjoitukseni. En ehkä kolmetoista vuotta sitten ajatellut, että sellainenkin lukema joskus täyttyisi, mutta niin vain on käynyt.

Vuosien myötä moni asia on muuttunut. Mediarintamalla videopalveluiden suosio on kasvanut, ja joidenkin mielestä tällaisista tekstimuotoisista blogeista on tullut vanhanaikaisia.

Itse ajattelen niin, että erilaiset mediat täydentävät toisiaan, ja staattisella sisällölläkin on oma paikkansa jo yksistään tiedon hakumahdollisuuksien vuoksi. Olenkin omissa julkaisuissani pyrkinyt löytämään tasapainon tekstin, kuvien ja videoiden välillä.

Vaikka aiheeni toisinaan rönsyilevät, olen yrittänyt pitää kiinni retkeilyteemasta, jonka ympärille tämän blogin alunperin perustin. Jos kirjoitan jostain muusta, rakennan yleensä jonkinlaisen aasinsillan ulkoilujuttuihin.

Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että uusia aiheita on välillä vaikea keksiä. Retkiruokareseptejä en osaa laatia, eikä varusteistakaan juuri tule kirjoitettua, kun sellaisia ei enää tarvitse hankkia, paitsi ehkä Reiskalle joskus. Tästä blogista onkin viime aikoina tainnut tulla jonkinlainen retkikohdehakemisto.

Hakemistoon oli taas täytettä tyrkyllä, kun viime kesän taaimmainen lomaviikko pärähti käyntiin. Jos on ollut koko kesän tien päällä, liikkeelle lähteminen edellyttää elokuussa jo pientä motivaation herättelyä, mutta edessä olevaa talvea ajatellen into löytyy kyllä aina.

Tällä kertaa matkan alkuun liittyi säävaroituksia. Etelästä Suomeen tulossa olevan myrskyn tuhopotentiaalia korostettiin mediassa moneen otteeseen, mutta myräkkä taisi lopulta jäädä vähän suutariksi.

Pientä ylimääräistä värinää myrskyrintama silti tuotti ainakin Itä- ja Pohjois-Suomen säähän. Omalta osaltamme tämä johti siihen, että päätimme aluksi ajella Ouluun päin. Sateisen ajopäivän aikana rakentunut matkasuunnitelmamme johdatti meidät ensin Simoon ja sitten Martimoaavan länsipuolella oleville Kivaloille.

Kivalo on jotenkin hassu sana, mutta sillä joka tapauksessa tarkoitetaan Perämeren pohjukasta alkavaa, hyvinkin sadan kilometrin mittaista vaarajonoa.

Alkuperäinen suunnitelmamme oli patikoida Kivaloiden P-alueelta Saunasaaren autiotuvalle, mutta hanke kaatui siihen, että Martimoaavan suuntaan menevää reittiä oli sateiden jälkeen ikävä kulkea, eikä mielekästä kiertoreittiäkään oikein löytynyt.

Myöhemmin ilmakuvista kävi ilmi, että jo muutaman sadan metrin jälkeen olisi ollut kuivempaa, mutta kun tämä ei matkan aikana ollut tiedossa, päätimme Saunasaaren sijaan suunnata kohti Yli-Penikkaa.

Olemme joskus muinoin kiivenneet Keski-Penikalle, minkä pohjalta uusi reittivalinta tuntui kiinnostavalta.

Yli-Penikallakaan ei silti olisi sateella mukava liikkua, sillä kivaloilla on yleisesti ottaen hyvin kivistä. Nyt maasto kuitenkin oli jo sen verran kuivaa, että lohkareikkojen yli pääsi verrattain helposti. Ehkä reitti silti on parhaimmillaan talvella.

Yli-Penikan kukkuloilta näkee jossain määrin ympärilleen, mutta Keski-Penikan veroisia maisemia ei näiltä kallioilta tarjoilla. 

Ensimmäisenä matkapäivänä kävelykilometrit jäivät vähäisiksi, mutta pienikin ulkoilu piristää mieltä, jos etukäteen tiedossa on vain sadetta ja autossa istumista. 

Yöksi päätimme jäädä P-alueelle, joka sijaintinsa puolesta tuskin vetäisi puoleensa suuria väkijoukkoja. 

Pysäköintialueen vieressä oleva laavu ei näyttänyt erityisen puoleensavetävältä. Sen ohi kuitenkin menee hiihtoreitti, joten talvella paikka lienee viehättävämpi.

Kilometrin päässä olisi odottanut myös Kivalon jääkärikämppä, jota emme kuitenkaan tajunneet käydä katsomassa. Tällä paikallahan on joskus kahakoitukin, vaikka nythän tuo oli rauhallista.

Yöllä havahduin silti, kun P-paikalle tuntui ajavan joku toinen auto, ja hetkeä myöhemmin ikkunassa välähti. Ottaako joku meistä valokuvia?!

Sitten ymmärsin, että "auton" ääni oli peräisin Truma-lämmittimestä, joka pitkästä aikaa hörähti käyntiin. Välähdys puolestaan johtui häkävaroittimesta, joka aina tasaisin väliajoin vilauttaa valoaan. Lämmittimen ääneen täytyy tähän aikaan vuodesta taas totuttautua.

Omenaista

En kovin usein tee isompia hankintoja ilman kunnollista harkintaa, mutta taannoin toimin tapojeni vastaisesti, kun tulin aavistuksen spontaanisti hankkineeksi Macbook Pro -läppärin. Tai ehkä ostopäätös ei ihan taivaasta tippunut, mutta tällaisiin hankkeisiin normaalisti liittyvä kilpailutus ainakin jäi tekemättä.

Sittemmin asia johti toiseen, ja hiukan myöhemmin talouteen hankittiin myös Mac Studio. Mac-koneita on tarkoitus käyttää videoeditointiin ja kenties myös musiikin tekemiseen, mutta jälkimmäisen osalta asiat hakevat vielä muotoaan.

PC-ympäristöstä tulevalle Mac-järjestelmä oli aluksi järkytys, ja etenkin tiedostojen käsittely tuntui hankalalta. Pikku hiljaa perusasiat kuitenkin oppii, ja homma jotenkin etenee.

Varsinaisten sovellusten kanssa on ollut helpompaa. Studio-koneessa pyöritän ensisijaisesti Final Cut Pro:ta. En vielä tunne sitä perinpohjaisesti, mutta muutaman videon olen silti saanut aikaan. Vielä vähemmän osaan käyttää Logic Pro -ohjelmistoa, jota kuitenkin olen tulevaisuudessa ajatellut hyödyntää syntikoiden kanssa.

Macbook Pro ei ole erityisen siro tietokone, mutta toisaalta se on varsin jämäkän oloinen. Macbookin näyttö on myös oikein hyvä, ja akun kesto lähes tablettitasoa, ainakin uutena.

Uutena Macbook tuntui levittävän ympärilleen outoa hajua. Liekö kotelossa käytetty jotain kierrätysmuovia? Onneksi katku on sittemmin vähentynyt, koska jossain vaiheessa harkitsin jo, että alan säilyttää konetta jossain pussissa.

Studio puolestaan on pöytäkoneeksi tyylikäs, ja se toimitettiin niin hienossa pakkauksessa, että en raaskinut heittää pakkaustakaan pois. Lisäksi laite on hyvin hiljainen, enkä toistaiseksi ole havainnut tuulettimen hurinaakaan, vaikka kaipa kotelon sisällä jonkinlainen propelli on.

Yksi motiivi Studio-koneen hankinnalle oli se, että voisin samalla tehdä videopuolella laatuloikan 2K-tarkkuudesta 2.7K- tai 4K-tarkkuuteen. Aiemmin olen vältellyt asiaa, koska etenkin 4K-videot vievät paljon tilaa, ja niiden mielekäs käsittely edellyttää muutenkin tehokasta tietokonetta.

Videoeditoinnissa Studio onkin varsin kyvykäs laite. Ei ehkä tehokkaimpien PC-järjestelmien tasoa, jos ihan raakaa suorituskykyä mitataan, mutta etenkin Applen omien softien (kuten Final Cut Pro) kanssa oikein nopea kone. Omat videoni ovat joka tapauksessa niin yksinkertaisia, että niiden kanssa Studio-koneen rajat eivät tule vastaan.

Maccien seuraksi hankin muutaman ulkoisen SSD-levyn, joiden avulla levykapasiteettia sai kasvatettua edullisemmin kuin Applen tarjoamilla vaihtoehdolla. Samsungin T7 ei ole yhtä nopea kuin Applen sisäinen levy, mutta videoeditointiinkin ihan riittävän nopea silti.

Vaikka Applen koneilla on tietty premium-leima, ihan ongelmattomia Macit eivät ole olleet. Mac Studiolta kestää joskus hämmentävän kauan, jotta se löytää koneen vieressä olevan langattoman näppäimistön (Applen oma tuote sekin). Tämä ärsyttää erityisesti silloin, kun näytöllä näkyvä salasanakenttä odottaa merkkejä, joita ei vaan pysty syöttämään.

Ohjauslevy sen sijaan on kätevä ja toimii hyvin. Alunperin hankin sen Magic Mousen tilalle, koska Applen oma hiiri ei mataluutensa vuoksi ole erityisen miellyttävä. Lopulta kuitenkin päädyin ratkaisuun, jossa käytän molempia: ohjauslevyä vasemmalla ja hiirtä oikealla kädellä. Saattaa kuulostaa oudolta, mutta toimii aika hyvin.

Studio-koneeseen liittämäni ulkoisen monitorin (Asus VG27AQZ) kanssa on ollut pieniä pulmia, sillä lepotilasta herätetyn Studio-koneen tuottama kuva ei aina ilmesty näyttöön. En tiedä, kummassa päässä johtoa vika on, mutta PC-koneen kanssa vastaavia ongelmia ei ole ilmennyt. Onneksi monitorin uudelleen käynnistäminen auttaa aina.

Ohjelmistohuoliakin on ollut, vaikka Applen softia kai yleisesti ottaen pidetään laadukkaina. Käyttöjärjestelmän työpöytätoiminto on kätevä, mutta joskus järjestelmä vaihtaa työpöytää pyytämättä, mikä on todella ärsyttävää. Vika lienee yleinen, koska se ilmenee sekä Macbookissa että Studiossa, ja näyttää nettikyselyn perusteella kiusaavan muitakin käyttäjiä. 

Vaikuttaa siltä, että ongelma esiintyy vain, jos ikkunat laajentaa koko näytön kokoisiksi, jolloin ne käytännössä avautuvat omille työpöydilleen. Juuri näin olen tehnyt: minulla on monta selainikkunaa, kukin omalla työpöydällään. Jos ikkunoita ei suurenna koko näytön kokoisiksi, ongelmaa ei ole. Outo asia, mutta voin elää tämän rajoituksen kanssa.

Toinen softaan liittyvä juttu on haitannut elämää etenkin Chrome-selaimen kanssa. Koko näytön tilassa Macin "liikennevalot" tulevat normaalisti näkyviin vain, kun hiiren vie näytön yläreunaan. Se on ihan OK, mutta toisinaan liikennevalopalkki jää mollottamaan Chromen välilehtien päälle, ja siitä täytyy erikseen hankkiutua eroon.

Kun Chromesta kääntää päälle "Immersive Fullscreen Toolbar"-lipun (→ chrome://flags), liikennevalot saa aina siististi näkyviin välilehtipalkin vasemmalle puolelle. Tällä tempulla ei tosin enää ole suurta merkitystä, koska en muista syistä johtuen voi käyttää Chromea koko näytön tilassa.

Macbookin ohjauslevy ärsyttää toisinaan, koska sen vetolukitus-toimintoa ei tunnu mitenkään saavan kokonaan pois päältä. Jos tätä ei muista, on helppo esimerkiksi Ohjauskeskuksessa heilauttaa äänenvoimakkuus maksimiarvoonsa (luurit päässä, totta kai). Tämäkin pulma vaikuttaa yleisesti tunnetulta, ja voisi ajatella, että omituisten oikeustapausten luvatussa maassa yrityksiä olisi vähemmistäkin syistä haastettu oikeuteen.

PC-puolella on tottunut siihen, että suuren käyttäjämassan ansiosta ongelma kuin ongelma kyllä ratkeaa, jotenkin. Mac-maailmassa pulmia saattaa yleisesti ottaen olla vähemmän, mutta harmillisen moni niistä vaikuttaa sellaiselta, johon ei ole olemassa mitään ratkaisua. Edellä mainitsemani ohjauslevyjuttukin näyttää vaivanneen käyttäjiä niin pitkään, ettei sen korjaaminen taida juuri Applea kiinnostaa.

No, molempien laitteiden kanssa kuitenkin tulee toimeen, ja PC-koneilla saa tietysti tehtyä samat asiat kuin ennenkin. Mac Studion ja Final Cut Pron symbioosiin olen erityisen tyytyväinen, vaikka vähän kallis yhden tempun ponihan tuo on.