Lisää sydämiä

Keronvuoren kupeessa oli rauhaisaa yöpyä. Jossain vaiheessa kauempaa tosin kuului outoa mölinää, mikä toi mieleen Tripodien aika -sarjan ja siinä esiintyneet kolmijalat. Nähtävästi äänet kuitenkin olivat peräisin läheiseltä karjatilalta, tai ainakaan emme havainneet ympärillämme yhtään tripodia.

Aamulla lähdimme verkkaisesti ajelehtimaan kohti Mikkeliä, jonka itäpuolelta olin kaivanut esiin pari kiinnostavaa reittiä:

• Säynätin retkeilypolku
• Sydänmaan retkeilyreitti

Molemmat olivat 5 - 6 kilometrin mittaisia ja helposti saavutettavissa. Päädyimme kokeilemaan Sydänmaan polkua, josta kenties voisimme toiseksi yöksi jatkaa PistoCamp-leirintäalueelle.

Mikkelin kaupungin tuottamasta kartasta näkyy, että reitille pääsee kahdesta suunnasta. Lähtöpaikoista suositumpi lienee alueen pohjoispuolella oleva P-alue, jota itsekin tavoittelimme. Paikalla oli vähän pahaenteinen nimi (Itikkasuntti), mutta tähän aikaan vuodesta asialla ei ollut merkitystä.

Sydänmaan polun merkittävin nähtävyys on Rakokallio. Kuten nimestä on pääteltävissä, kyse on isohkosta kallion halkeamasta, jonka on saanut aikaan - mikäpä muukaan kuin - maanjäristys. Tämähän se on Suomessa ainainen riesa.

Noin metrin levyinen halkeama on enimmillään kymmenen metriä syvä, joten sen pohjalle kurkkiessaan saa olla hieman tarkkana.

Rakokallion ohella myös läheisellä Metsomäellä on tarjolla silmänruokaa näköalan muodossa. Kesällä mäki voi ilta-auringon paistaessa olla miellyttävä paikka; nyt siellä oli hiukan tuulista ja koleaa.

Metsomäen kaakkoispuolella on toinen reitin varrella olevista pysäköintipaikoista. Kartasta arvioiden Itikkasuntti kuitenkin näyttää helpommin saavutettavalta.

Sydänmaan maasto on kaikkiaan hyvin kivistä. Rajamäen vieressä on isoja kallioita, jotka nostivat pintaan omat muistoni vuosien takaiselta Stora Sjöfalletin vaellukselta. Nykyään minusta on aina hieman epämieluisaa kävellä korkeiden jyrkänteiden alla.

Reitin varrella on yksi laavu, joka sijaitsee Mäkilammen rannassa. Tai oikeastaan ihan rannassa on vain nuotiopaikka...

... ja itse laavu on ylempänä rinteessä. Eikä se ihan pieni laavu olekaan; leveyssuunnassa ainakin on tilaa.

Myös nuotiopaikan vieressä on aiemmin ollut joku rakennelma, ehkä laavun vanha versio. Miten vain, lokakuun aurinko jaksoi vielä mukavasti lämmittää nuotiopaikan ympäristöä.

Autolle palattuamme jatkoimme suunnitellusti kohti Puumalaa ja PistoCampia, joka nettisivujen perusteella näytti olevan avoinna ympäri vuoden ("Vastaanotto avoinna joka päivä klo 9–21"). Koska leirintäalue oli meille uusi, halusimme kuitenkin ensin ajaa paikan päälle varmistuaksemme siitä, että kaikki on odotusten mukaista.

Perille päästyämme totesimme alueen olevan kovin hiljainen, vaikka kävihän siinä pari muutakin autoa pyörähtämässä.

Respan ovessa olevan lapun rohkaisemina varasimme silti Reiskalle sähköpaikan, koska alue muuten vaikutti mukavalta.

Pian kuitenkin huomasimme, että huoltorakennuksen kaikki ovet olivat lukossa. Mistä avaimen mahtaisi saada? Tämä ei käynyt ilmi varausvahvistuksesta, joten päätin soittaa lapussa olleeseen puhelinnumeroon.

Puhelimeen vastannut nainen kertoi, että leirintäalue on kuluneelta vuodelta suljettu, eikä huoltorakennuskaan enää ollut käytettävissä. Tolpasta kyllä saisi sähköä, ja siltä osin olisimme voineet alueelle jäädäkin, mutta jo maksamamme 36 euron hinta oli pelkästä sähköpaikasta kovin korkea.

Meillä ei ollut autossa vettä tankattuna, joten huoltorakennuksen suihkutilat olisivat edellisen yön puskaparkkailun jälkeen kiinnostaneet. Koska tämä ei ollut mahdollista, päätimme hakeutua toisaalle, jolloin onneksi saimme jo suorittamamme varausmaksun takaisin. Täytynee joskus toiste yrittää uudelleen.

Mutta minne sitten ajaisimme yöksi? Olimme seuraavana päivänä ajatelleet jatkavamme PistoCampilta Tanhuvaaran urheiluopistolle, pitäisikö meidän jo nyt ajaa sinne?

Matka ei olisi ollut aivan kohtuuton, mutta päätimme sittenkin jäädä Sahanlahti Resortin Camping-alueelle, jossa edellisenä keväänäkin vierailimme. Pienine puutteineenkin se vaikutti paremmalta vaihtoehdolta kuin ajaa pimenevässä illassa kohti Savonlinnaa. Vanha tuttu paikkammekin oli yhä vapaana.