Suur-Savon sydänmailla

Mummola on suomen kielessä aivan erityinen sana. Vaikka on olemassa sekä mummoja että vaareja, mummon kodilla on suurempi painoarvo, eikä yleensä kuule puhuttavan vaarilasta. No, vaari usein löytyy samojen seinien sisältä, mutta silti.

Minun mummolani oli Haukivuorella, jossa kävimmekin aika ajoin, vaikka matkaa oli satoja kilometrejä. Lokakuisen miniloman suuntaa miettiessäni mieleeni muistui Haukivuorelta löytyvä Häkkilän retkipolku, joka saattaisi olla kelpo kohde myös retkeilyautoillen.

Polku on kaikkiaan melko pitkä, ja ehkä tästä syystä jaettu pohjoiseen reittiin ja eteläiseen reittiin. Kartan perusteella sen kiinnostavimmat osuudet näyttivät löytyvän reitin eteläpäästä, Keronvuoren ja Ohenvuoren ympäristöstä.

Päätimme aluksi ajella eteläisen reitin varrella olevalle Keronvuoren parkkipaikalle. Jos se soveltuisi myös yöpymiseen, jäisimme sinne yöksi; muussa tapauksessa jatkaisimme retken jälkeen toisaalle.

Pysäköintialue ei ollut kovin iso, mutta riittäisi omiin tarpeisiimme mainiosti, mikäli paikalle ei saavu muita. Aavistuksen kalteva alue oli hieman savinen ja liukas, joten en uskaltanut peruuttaa Reiskaa aivan sen laitaan. Joku näkyi samalla paikalla vähän sutineenkin.

Sadan metrin päässä oleva keittokatos oli syksyisenä iltapäivänä varjoinen ja kalvakka. Se ei haitannut, koska oma lämmitetty ja äänestoistojärjestelmällä sekä LED-valoilla varustettu katoksemme odottaisi meitä retken jälkeen ylärinteessä.

Retkipolulla ei ollut suositeltua kiertosuuntaa, joten lähdimme kulkemaan sitä myötäpäivään. Pian saavuimmekin Keronvuoren näköalapaikalle, jonka tarjoama näkymä Keronlahdelle oli siinä määrin vaatimaton, että päätin lähettää Maurin ilmaan. Retkikartassa on jostain syystä käytetty näkötorni-symbolia, vaikka sellaisia ei reitin varrelta löytynyt. Olisiko torneja joskus aiemmin ollut? 

Ruska oli näihin aikoihin parhaimmillaan, vaikka pilvinen sää piilottikin maisemasta kaikkein kirkkaimmat värit.

Keronvuoren ympäristö on luonnonsuojelualuetta ja sen metsä siten varsin koskematonta. Mutta mistä mäen nimi mahtaa olla peräisin? Itse miellän, että kero on tunturialueella oleva laki tai huippu, eikä Haukivuorella tiettävästi ole tuntureita. 

Polku oli enimmäkseen helppokulkuinen, mutta sen verran kerot ja vuoret hidastivat etenemistä, että Porsaskoskentien kulmille päästyämme tajusimme, ettemme valoisan aikaan ehtisi kiertää Vehkamäen kautta. Olihan meillä lamput mukana, mutta pimeässä hortoilu ei varsinaisesti ollut se, mitä tässä tavoiteltiin.

Niinpä oikaisimme Porsaskoskentietä pitkin Kapustasalmelle ja siitä edelleen lähtöpaikkaamme. Loppumatka sisälsi muutenkin parin kilometrin tieosuuden, mikä tuntui hiukan tylsältä, mutta ainakin se joudutti matkaamme niin, että ehdimme valoisan aikaan takaisin Keronlahdelle.

Muutoin eteläisellä reitillä ei juurikaan tarvitse taivaltaa teitä pitkin. Autolle palattuamme ilta-aurinkokin malttoi viimein näyttäytyä, mikä värjäsi maiseman syksyn väreillä.

Retkeilyautoilu on näin syksyn tullen taas erilaista. Vaikka pimeys tuo elämiseen oman tunnelmansa, kylmä ilma toisaalta mutkistaa asioita. Tuulilasille aseteltava lämpöpeite kiusaa aamuisin, koska sen kanssa autosta ei juurikaan näe ulos, mutta ei peitettä heti ensitöikseen viitsi irrottaakaan.

Lisäksi peite on usein yön jälkeen kostea, jolloin sen pakkaaminen on vähän inhaa. Meillä siis on tuulilasin ulkopuolelle asennettava varuste, mutta auton sisäpuolella käytettäviä peittojakin on olemassa. Sellaiset eivät eristysmielessä liene yhtä hyviä, mutta voisivat alkusyksystä olla riittäviä, ja ehkä kätevämpiä.

Mussuttaessani aamupalaksi Suur-Savon leipomon tekemää sämpylää aloin pohtia, mitä Suur-Savolla oikeastaan tarkoitetaankaan. Joskushan puhuttiin Suur-Suomesta; onko Suur-Savo jotain samantapaista, mutta pienemmässä mittakaavassa?

Jos asuisin muualla Suomessa, olisin ohuesti huolissani tällaisen terminologian yleistymisestä. Se, mikä aluksi on vain sämpyläpussin kyljessä, löytyy seuraavaksi lentolehtisten sivuilta. Ainakin Keski-Suomi ja Pohjois-Karjala ovat vaaravyöhykkeellä, ja onkohan Pirkanmaakin kohta meidän?