Saunaan en tälläkään kertaa huomannut mennä, vaikka sellainen olisi kai ollut lämpimänä. Tajusin tämän vasta hakeuduttuani huoltorakennuksen suihkutilaan, joka on aavistuksen kälyinen. No, ehkä muistan asian seuraavalla kerralla.
Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti meidän oli tarkoitus jatkaa Puumalasta Ruokolahden ja Parikkalan kautta kohti Savonlinnaa. Emme kuitenkaan onnistuneet löytämään siltä suunnalta mielekästä retkikohdetta.
Ruokolahden ja Parikkalan välillä menee kyllä pitkähkö Rajojen reitti, mutta kartalta oli vaikea paikallistaa kohtaa, josta reitille kannattaisi hypätä. Oronmylly kenties?Lisäksi kyseinen reitti näytti monessa kohtaa etenevän teitä pitkin. Syrjäisiä metsäautoteitä on parhaimmillaan kiva lompsia, mutta yleisesti ottaen tiellä kävely on vähän tylsää.
Kun asia alkoi vaikuttaa monimutkaiselta, päätimme lopulta kääntyä takaisin Mikkelin suuntaan ja hakeutua Säynätin retkeilypolulle, jota jo edellisenä päivänä kartalla silmäilimme. Paikka on aika lähellä Mikkelin taajamaa, mutta itse reitti vaikutti sopivan metsäiseltä.
Säynätin polun alkupäässä on tilava parkkipaikka ja kota kuivakäymälöineen. Ja ehkä kelpo uimapaikkakin, vaikka asia jäi tällä erää testaamatta.
Kauttaaltaan luonnonsuojelualueen suojissa kiertävä polku etenee aluksi Ylä-Säynätjärven rantoja pitkin, ja nousee sitten järveä reunustaville kukkuloille.
Rantaosuus ei ole poikkeuksellisen näyttävä, mutta järven eteläpuolen sammaleisessa metsässä on hienoa!
Polun varrelle on merkitty yksi laavu, jota mekin päätimme evästelymielessä tavoitella. Täytyy kuitenkin todeta, että hyvinkin herkullisen metsäosuuden jälkeen laavumiljöö tuotti pienen pettymyksen. Suojaisa paikkahan se oli, mutta auringon suhteen vähän liiankin suojaisa.
Nähtävästi moni muukin oli kokenut samoin, sillä läheisten kallioiden päälle nousi pieniä polkuja, joista yhtä itsekin seurasimme. Rinteestä löytyikin pieni semiaurinkoinen kolkka, jossa eväitä oli mukava nauttia. Joskus on puolessa välissä lokakuuta ollut kurjempaakin.
Tällaiset loppusyksyn reissut ovat nykyään kovin erilaisia kuin ennen. Aiemmin muutaman päivän matkoilla yövyttiin usein hotelleissa, mikä ei käytännössä eronnut kotioloista mitenkään. Vaikka retkeilyautossakin riittää lämpöä, vuodenaikojen välinen kontrasti tuntuu nyt entistä jyrkemmältä, kun ulkona tulee oltua enemmän.
Toisaalta talvi joka tapauksessa katkaisee kiivaimman retkeilykauden, koska lämmitettävä pakettiautokaan ei täysin poista talven mukanaan tuomia ongelmia. Pieni retkeilyauto on kätevä kesällä, mutta sen rajoitukset tulevat pian vastaan, jos kyytiin täytyy mahduttaa suksia, lumikenkiä ja märkiä varusteita. Tässä iässä mukavuuskynnyskin on vähän eri korkeudella kuin nuorempana.








Oronmyllyn kupeessa oli muistaakseni ihan kivaa maastoa. Pöröpeikon polku taisi olla myös aika kiva. Haukkavuori olisi rajojen reitin jylhin kohta. Noin muuten rajojen reitti oli hieman tylsähkö ja myös tukkoinen ainakin kesällä 2021. Vissiin tuon jälkeen reittiä kunnostettiin. Siirtymällä vähän lähemmäs Punkaharjua törmää hieman kiinnostavampiin maastoihin. Mustajärven kupeessa on kivaa harjumaastoa sekä vanha käytöstä poistettu leirintäalue, kultakivi? Tuolla kulkee myös vanha retkeilyreitti, jonka nimeä en enää muista, mutta löysin reitin puolivahingossa kesällä 2021.
VastaaPoistaKun nyt vilkaisen Retkikartalla Parikkalan suuntaan, silmään osuvat nopeasti paitsi Pöröpeikon ja Haukkavuoren polut myös Hukkavuoren polku, eikä Huosionkorven reittikään kaukana ole. Liekö jälkimmäiset merkitty karttaan ihan hiljattain, vai enkö vain huomannut niitä...? Toki on mahdollista, että olen karttaa aiemmin tutkiessani kehittänyt päähäni jotain pysäköintiin liittyvää problematiikkaa tms., koska olisihan noista yhdistelemällä saanut tekemistä pariksi päiväksi.
PoistaNo, ehkä noille kulmille päädytään vielä uudestaankin, koska koko Kaakkois-Suomi on itselleni retkeilymielessä aika käymätöntä seutua.