Kiertue mausteilla

Hangon kiertueelta ei kertynyt ylenpalttisesti videomateriaalia, mutta poiminpa tähän lisämausteeksi muutamia still-kuvia.

Linkki videoon

Valkoisia valheita

Olisin mieluusti jäänyt Tammisaareen pidemmäksikin ajaksi, jos siihen olisi ollut mahdollisuus. Nyt täytyi kuitenkin alkaa hivuttautua lähemmäksi Tamperetta.

Olin ajatellut pysähtyä vielä yhdeksi yöksi jonnekin Liesjärven kansallispuiston lähettyville. Ajoreittiä suunnitellessani bongasin kartasta kohteen, jolla oli kiehtova nimi: Temppeli. Päätin selvittää, mistä oikein on kyse.

Kävi ilmi, että Temppeli on osa Mustion linnan tiluksia. No, mikäs siinä, en muista aiemmin käyneeni Mustiossakaan, ja linna joka tapauksessa olisi reittini varrella.

Mustion Linnalla ei ole sellaisia ulkoisia piirteitä, jotka itse liittäisin linna-sanaan. Muuten paikan palvelut vaikuttavat monipuolisilta, sillä alueelta löytyy hovin lisäksi ainakin ravintola ja hotelli.

Saavuttuani linnaan tunsin tarvetta pistäytyä rakennuksen saniteettitiloissa. Samalla sain tietää, että linnan opastettu kierros oli niillä sekunneilla alkamassa. Olisin mieluusti lähtenyt mukaan kierrokselle, mutta tunnin mittainen kierros kupla otsassa olisi ollut vaikea, enkä liion halunnut viivästyttää muiden kierrosta henkilökohtaisten syideni vuoksi. 

Linnakierros jäi siten väliin, mutta onneksi piha-alueellakin oli paljon nähtävää. Ja ainakin minulla olisi riittävästi aikaa tutustua temppeliiin, jonka vuoksi alunperin paikalle tulin.   

Temppeliin ei kuitenkaan päässyt sisälle, eikä rakennuksesta muutenkaan riittänyt hupia kuin muutamaksi minuutiksi. Mutta näyttävä se silti oli, tai erikoinen ainakin.

Iltapäivän myötä näläntunne alkoi nostaa päätää, mikä herätti ajatuksen poiketa linnan ravintolaan syömään. Paikka vaikutti hienolta, ja sisäänpääsykin edellytti pöytään ohjausta.

Silmäillessäni ravintolan ulkopuolella olevaa viinilistaa mieleeni palautuivat vaimon ohjeet siitä, miten tällaiseen ravintolaan ei pukeuduta.

• Lippalakki
• Auringon kuluttama T-paita
• Retkeilyhousut, joiden lahje on korjattu purjeveneissä käytetyllä tekniikalla
• Kengät, jotka olivat parhaimmillaan kymmenen vuotta sitten juuri ennen Suomujoen ylitystä

Asukokonaisuuteni täytti helposti kaikki nämä ehdot, joten pidin mahdollisena, että pöydän sijaan minut ohjattaisiin jonnekin ihan muualle. Katsoin parhaaksi vetäytyä autolle syömään omia eväitäni. Vaimo ainakin olisi minusta ylpeä.

Lounastettuani Reiskan kanssa päätin palata mukavuusalueelleni ja lähdin ajamaan kohti Liesjärveä. Suurta retkeilypäivää tästä ei enää olisi tulossa, mutta toivoin ainakin löytäväni meille jonkun yöpaikan.

Liesjärven kansallispuistossa on monta minulle ennestään tuntematonta P-aluetta, joita ajattelin käydä läpi, kunnes sopivan rauhallinen kolo löytyy. Korteniemen P-alue ei ainakaan ollut sellainen.

Tehtävä osoittautui yllättävän vaikeaksi, mutta ajettuani Sikomäelle minua lopulta onnisti: pysäköintialueella ei ollut yhtään autoa. Arvelin myös, että Sikomäeltä Peukalolammin suuntaan menevä polku olisi muutenkin mukava kulkea. Kun sääennusteen povaamia sateita ei kuulunut, voisin iltakävelynä hilppasta vaikkapa Kaksvetisen kodalle.

Pakkasin nopeasti reppuni ja lähdin kulkemaan Ilvesreittiä kohti Peukalolammia. Aivan uusia pitkospuita!

Puolen kilometrin jälkeen saavuin yllättäen P-alueelle, jota en ollut karttaa tutkiessani huomannutkaan. Se oli tarkoitettu linja-autoille, mutta...

... vieressä oli myös henkilöautoille osoitettu Peukalolamminkankaan pysäköintialue, jossa oli vain muutama auto. Paikka näytti avarammalta kuin Sikomäen alue, joten päätin retkeni jälkeen siirtää Reiskan sinne.

Parkkipaikalta eteenpäin reitti oli esteetön, joten myös polku muuttui leveämmäksi. 

Jos olisin arvannut asian, olisin vaelluskenkien sijaan lähtenyt matkaan lenkkareilla ja ilman reppua.

No, matka taittui nopeasti myös repun kanssa, ja tuossa tuokiossa olin jo Kaksvetisen kodalla.   

Reitin esteettömyys ei yltänyt ihan rantaan asti, mutta ehkä se ei ole tarpeenkaan.

Kodan uudehko WC-rakennus oli samaa formaattia kuin muutama päivä aiemmin Torronsuon pysäköintialueella. Lienevät peräisin samasta tehtaasta.

Kodan jälkeen baana leveni vielä lisää, mutta aivan loppumatka takaisin Sikomäelle oli taas mukavaa metsäpolkua.

Kilometreissä mitaten Liesjärven reitistö on laaja, joten pieniä polkuja löytyy varmasti enemmänkin. Erityismaininta täytynee antaa Liesjärvenkierrokselle, jota ChatGPT suositteli näin kauniisti:

 

Ongelmallista on, että tällaista reittiä ei oikeasti löydy kartasta, eikä etenkään annetun pituisena.

 

Niin se mieli muuttuu. Valkoisia valheita ehkä, mutta voiko muuhunkaan tietoon sitten luottaa?

Viimeisen matkayön vietimme Peukalolamminkankaalla, jossa oli mukavan hiljaista, vaikka muutama ihminen siinä kävikin illan aikana kääntymässä.

Aamulla radiossa soi Drive.

Who's gonna hold you down when you shake?

Who's gonna come around when you break?

Who's gonna drive you home tonight?

Reiskakin taisi tykätä biisistä.

• Kaunis laulu!
• Ihan jees minustakin.
• Renkaani kuitenkin ovat tasapainossa, enkä muutenkaan koe olevani hajoamassa!
• En usko, että laulussa on kyse siitä. 
• Ahaa. No, ehkä tiedät paremmin.
• Mutta eiköhän lähdetä kotiin?
• Joo, mennään!

Alla vaahterapuun

Päätös matkustaa Hangonniemeen oli hyvä. Vaikka en itse ole meri-ihminen, en ihmettele, että se on joillekin tärkeä elementti.

Leirintäalueella majailu toi myös mukavaa vaihtelua tavallisiin lomarutiineihin. Silversand on alueena luonnonkaunis, ja vaikka väkeä saapui paikalle jonkun verran, ihan kylki kyljessä autoja ei ollut kuin korkeintaan lähellä rantaviivaa.

Hangosta poistuttuani matkani jatkui kohti Tammisaarta, koska... no, eipä Hangosta juuri muuhun suuntaan pääse. Tai Raaseporihan kaupungin nimi taitaa nykyään olla, mutta kuitenkin.

Matkalla ajelin taas rintamamuseon ohi kunnes muistin, että museohan olisi nyt avoinna! Jos tänne asti matkustaa, ei hommaa kannata jättää puolitiehen. 

Tein U-käännöksen ja kurvasin museon parkkipaikalle. Kympillä pääsi sisään, mikä vaikutti kohtuulliselta, vaikka museo ei ole kovin iso.

Päärakennuksen sisällä on Hangon miehityksestä ja siihen liittyvistä taisteluista kertova näyttely. Vieressä on myös pienehkö tykkihalli, jossa on esillä sodanaikaista kalustoa. Tältä osin kattaus on ei ole kovin runsas, mutta tukee kuitenkin muuta kerrontaa.

Vaikka Hankoa pommitettiin talvisodan aikaan rajusti, jatkosodassa alueella käydyt taistelut olivat lähinnä paikallisia kahakoita. Niistä kertovia varsin seikkaperäisiä juttuja oli silti kiehtovaa lukea.

Suomessa oli jatkosodan alussa pulaa saaristosodankäyntiin soveltuvasta kalustosta, minkä vuoksi näkemyserot neuvostoliittolaisten kanssa johtivat herkästi miestappioihin. Ajan myötä tilanne kuitenkin parani, ja lopultahan ongelma ratkesi kuin itsestään, kun Neuvostoliitto näki parhaaksi perääntyä alueelta. 

Rintamamuseoon liittyy läheisesti Harparskogissa sijaitseva Irma-bunkkeri, jota myös päätin käydä katsomassa.

Harparskogin bunkkeri oli kuitenkin avoinna vain viikonloppuisin. No, ehkä seuraavalla kerralla sitten. Onneksi bunkkerin lähellä olevaa panssarivaunuestettä voi sentään ihailla kaikkina viikonpäivinä.

Nelisen kilometriä pitkää rakennelmaa ei lopulta koeteltu tositoimissa, mutta Salpalinjan ohella se on silti mielenkiintoinen osa Suomen sotahistoriaa.

Tammisaareen päästyäni ohjastin Reiskan paikalliselle Camping-alueelle. Tammisaari Campingia on monessa yhteydessä kehuttu; kilpailevia vaihtoehtoja ei tosin juuri ollutkaan.

Jo päärakennuksen huoltotilat paljastivat, että paikka on varsin moderni. Alla oleva kuva voisi olla jostain hotellistakin, mutta kyseessä todella on leirintäalueen WC-/suihkutila. Kelpaa minulle.

Viihtyisä leirintäalue jakautuu kahteen osaan. Suurempi puoli on puistomaisempi...

... ja lähellä päärakennusta oleva pienempi osa lähempänä merta.

Valitsin oman paikkani aivan rannan vierestä, kun siihen kerrankin oli mahdollisuus. Rantapaikat tuntuivat täyttyvän nopeasti, joten alueelle kannattaa saapua hyvissä ajoin, jos veden läheisyys on tärkeää.

Ilma oli mukavan lämmin, eikä aiemmin povatusta sateesta ollut tietoakaan, joten päätin jälleen tutustua kaupunkiin juosten. Uudessa ympäristössä jo pelkästään totutusta poikkeava kasvillisuus herättää mielenkiintoa. Tammipuita ja vaahteroita... oh!

Holtiton juokseminen on aliarvostettua, sillä se tarjoaa mahdollisuuden nähdä paikkoja, joihin ei ehkä muuten tulisi mentyä. 

Autolle palattuani huomasin, että viereisellä autopaikalla majaili pari ruotsalaista miestä. Miehet saivat jossain vaiheessa vieraakseen hieman pahaäänisen naisen. Jännitin koko illan, aikooko nainen huutaa läpi yön, mutta onneksi rauha laskeutui alueelle, kun leidi illan hämärtyessä poistui paikalta.

Tämähän se on leirintäalueiden ongelma: itse paikka voi olla hyvinkin viihtyisä, mutta jos alueelle osuu samaan aikaan joku äänekäs porukka, rauha ja yöunet ovat mennyttä. Metsäautotiet ovat tässä mielessä turvallisempia, koska niiden varrella harvoin on häiriöitä.

Pienestä meluhaitasta huolimatta tammien katveessa oli oikein viihtyisää. Ja vaikka minusta tuskin tämänkään reissun jälkeen tulee leirintäalueiden vakioasiakasta, kokemukset niin Hangosta kuin Tammisaaresta olivat voittopuolisesti myönteisiä. Ehkä joskus lähden samanlaiselle reissulle vaimon kanssa.