Ensimmäisen maailman murheita

Kevät lähestyy nyt hyvää vauhtia. Vaikka yölämpötilat ovat edelleen melko talvisia, päivisin auringonvaloa tarjoillaan isolla kauhalla.

Jäällä on kauniina päivänä hienoa hiihtää. Harmi vaan, että jäälatujen kunto Kuopiossa on tällä hetkellä aika heikko; ainakin sillä puolella kaupunkia, jossa itse asun.

Pertsaladut kyllä vaikuttavat hyväkuntoisilta, mutta luisteluväylä on kauttaaltaan kovin epätasainen. Ongelma ei toki ole uusi, ja juontaa juurensa keväisistä lämpötilan vaihteluista.

Röykkyiselle latubaanalle on helppo keksiä syyllisiä, mutta tällä kertaa vika taitaa löytyä hiihtäjistä itsestään. Silloin kun latupohja on sohjoinen, ei jääladulla pitäisi hiihtää lainkaan, ainakaan luistellen. Jos sohjoon piirtyy monta senttiä syvät suksen jäljet, latupohja on jäädyttyään lähes hiihtokelvoton.

Itse lähdimme jäälle suurin odotuksin, kuten ilmeisesti moni muukin. Tasatyöntö tai siitonen oli kuitenkin tänään soveltuvin hiihtotyyli luistelijoille.

Lopulta päädyimme metsän suojassa kulkevalle maaladulle. Se olikin hyvässä kunnossa, vaikka auringon paisteesta ei metsässä pystykään samalla tavalla nauttimaan.

Hiihtäessäni mietin, että eikö tuollaista kovaa jäälatupohjaa voi murtaa mitenkään? Maaladuillahan ongelmaa ei ole, koska 4 - 7 tonnia painavan latukoneen jyrsin tasoittaa baanan tehokkaasti.

Jääladuille järeää konetta ei ilmeisesti haluta viedä. Ehkä niin onkin parempi, koska aika ajoinhan noita näyttää jään läpi menevän. Ikäväähän sellaista olisi Kallaveden pohjasta naarata.

Jäällä vastaan tuli moottorikelkka, joka kunnosti latuja vetäen perässään auton renkailla varustettua lanaa. Eikö renkaat voisi korvata vähän raskaammalla, kenties piikikkäällä telalla, joka kykenisi rikkomaan jäisen lumen pinnan? Kaipa sellaisia löytyy kelkalla vedettäväksikin.

Ymmärrän sen, että jäälatuja ei kannata höylätä liikaa, koska jos lumen alla oleva jää kuoriutuu esille, hiihtäminen ei luonnistu lainkaan. Mutta jos lumen pinnan vain rikkoo, ei kai se jää heti alta paljastu?

No, ensimmäisen maailman murheitahan nämä ovat... Tosin jos ongelma on pieni, voisi ratkaisunkin kuvitella löytyvän helposti.

Havaintoja ladun varrelta

Lunta sitten tuli, kuten toive oli. Nyt on taas hyvä suksia jäällä, vaikka uusi lumikerros olikin aluksi vähän pehmeä ja sortui suksen alla.

En oikeastaan tiedä, millaisella laitteella jäälatuja kunnostetaan, mutta ilmeisesti kyseessä on vain moottorikelkan perässä vedettävä lana. Sellainen ei tee kovin tiivistä jälkeä, mikä lienee tarkoituskin. Tamppautuuhan se lumi hiihtäjien toimesta, ja ajan kanssa itsestäänkin.

Avoimella jäällä huomaa hyvin, miten tuuli vaikuttaa hiihtovauhtiin. Tänään puhalsi kohtalaisesti, ennusteen mukaan 5 - 7 m/s, ja hiihtäminen oli paikoin vähän työlästä. Tuoreilla jaloilla etenin vastatuuleen hädin tuskin 10 km/h.

Paluumatkalla takatuuli työnsi eteenpäin parhaimmillaan 18 km/h, ja kovempaakin olisi päässyt, jos olisi hiukan epätasaisella ladulla uskaltanut mennä. Toki tyylipisteetkin ovat tärkeitä, ja niitähän saa enemmän, jos pysyy pystyssä.

Pimeällä luistelu on vielä pykälää hankalampaa, eivätkä muut kulkijat aina tee asiaa helpommaksi. Arvelen, että ladulla kävely on kaupungin pystyttämien kylttien ansiosta vähentynyt, vaikka osa kävelijöistä yhä kulkeekin mieluummin ladulla kuin sen viereen lanatulla kävelyreitillä.

Eilen ihmettelin, kun luistelubaanalla oli parin metrin välein pieniä kuoppia, kilometrikaupalla. Ne olivat muutaman sentin syviä, mutta pikemminkin kavion kuin kengän jälkiä. Eikä ihminen muutenkaan ota kahden metrin loikkia, ainakaan kovin pitkään.

Kai siinä hevosella oli menty? Kuopat olivat yleensä pareittain, joten kevyestä laukasta lienee ollut kyse. En ainakaan keksi, mikä muu eläin urbaanissa ympäristössä tuottaisi samanlaisen jäljen.

Pitääkö se erikseen mainita, että jos ladulla ei ole suotavaa kävellä, ei se kestä ratsastamistakaan? Ainakin kannattaisi mieluummin laukata kävelijoille tehdyllä kaistalla, sillä puolella kuopat eivät kaada ketään.

Ritarimerkkiä ei voi jakaa myöskään sille mönkkärikuskille, joka oli jotenkin päätynyt ladulle ja kyntänyt sitä sitten monta sataa metriä. Ja jos jäljistä pystyi jotain päättelemään, olisi ehkä ajanut pidemmällekin, ellei olisi ohjausvirheen vuoksi suistunut ladulta.

Hiihtämisen anatomiaa

Talvi etenee aika kivasti. Huhtikuuhun on vielä matkaa, mutta ei helmikuussakaan mitään vikaa ole, kun hiihto-olosuhteet ovat näinkin hyvät. Ehkä parhaat vuosiin.

Varsinkin jääladuilla on mukava sutia, vaikka aurinko ei kaiken aikaa paistaisikaan. Pieni määrä lunta tosin tekisi nyt hyvää, ainakin luistelubaanalle.

Meidän hiihtoamme rytmittää se, että vaimon täytyy muutaman kilometrin välein pysähtyä niistämään nenäänsä. Se hidastaa matkan etenemistä, vaikka eipä ladulla yleensä kiire ole.

Luulen niistämisrefleksin johtuvan siitä, että vaimon nenä - joka muuten on hyvin sievä - on aavistuksen pystyssä. Tuuli siis pääsee vapaasti tuivertamaan sieraimista sisään, mikä korostuu varsinkin vastatuuleen hiihdettäessä.

Kun omassa päässä törröttää virheetön klyyvari, toisen ongelmaa on vaikea hahmottaa. Olen silti miettinyt, mitä asialle voisi tehdä.

Nenä selvästikin täytyisi suojata jotenkin, mutta miten? Kypärämyssy ei peitä koko kasvoja, ja hiihto- tai laskettelulasitkaan eivät yllä nenän päälle.

Vaan entäpä sukelluslasit? Ne ainakin blokkaisivat edestä puhaltavan viiman, tosin tilalle saattaisi tulla huurtumisongelma. En tiedä, onko sukelluslasien soveltuvuutta hiihtämiseen tutkittu.

Joku visiiripohjainen ratkaisu voisi ehkä toimia paremmin. Moottoripyöräkypärä kenties? Huurtumisen uhatessa visiirin saisi raolleen, ja kypärä päässä alamäkeenkin voisi syöksyä ilman huolen häivää.

Umpikypärä on kuitenkin aika raskas. Ehkä kypäräpäisiä murtsikkahiihtäjiä ei juuri tästä syystä tule usein vastaan.

No tamponit sieraimiin sitten? Vaikka yksinkertaisin ratkaisu on usein paras, tämä vaihtoehto kyllä rajoittaisi hengittämistä. Lisäksi valintaa pitäisi todennäköisesti selitellä vastaantulijoille.

Mutta ehkä nenään voisi tunkea kosteutta sitovaa pulveria! En vaan yhtään tiedä, mikä aine tähän tarkoitukseen soveltuisi. Ja koska hiihtäjät ovat vuosien saatossa lapioineet naamaansa vaikka mitä pulvereita, tällä menetelmällä on vähän huono maine.

Kirurginen operaatio on tietysti viimeinen oljenkorsi. En silti ole kuullut, että kukaan olisi koskaan leikellyt naamaansa aerodynamiikan parantamiseksi. Enkä oikein tohdi sellaista ehdottaakaan, koska sen jälkeen omakin kärsäni saattaisi olla vinossa.

Voi olla paras, että pidämme niistämistaukoja kuten tähänkin asti. Muistaapa sitten juoda mehuakin, kun ei koko ajan kaahota eteenpäin. Laatuaikaahan ne suksilla vietetyt tauotkin ovat.