Jääkauden jäljillä

Kesälomakausi on jo kääntymässä ehtoopuolelle, mutta pientä lähimatkailua ehtisi vielä harrastaa. Nyt on viikko vapaata, jonka ajattelimme käyttää itäisessä Suomessa pyörien.

Loman alkajaisiksi ajoimme Kontiolahdelle tutustuaksemme Kolvananuuroon, 6-tien itäpuolelta löytyvään rotkolaaksoon. Uuron ympärillä menee reilun viiden kilometrin mittainen ympyräpolku, jota lähestyimme Uuronvaaran puolelta.

Pysäköintipaikan opastaulu kertoo, että reitti on hankalakulkuinen, ja sen kiertämiseen kannattaisi varata 4 - 6 tuntia. Siis viiden kilometrin patikointiin? Millaista viidakkoa siellä oikein on tarjolla?

Olimme ajatelleet käyttää uuron reittiin pari tuntia. Olisiko parempi ajaa polku Subbella, ja pysähtyä vain reitin olennaisimmissa kohdissa? Lopulta kuitenkin lähdimme lompsimaan kohti Koirilammen nuotiopaikkaa.

Ensimmäinen kilometri oli muuten helppo, mutta rotkoon johtava alamäki oli jyrkkä. Nuotiopaikan jälkeen polku muuttui juuri niin hankalaksi, kuin opastaulu oli antanut ymmärtää. Kivikkoa, louhikkoa, juurakoita ja mutaa, hetki sitten ohimenneen sateen kastelemana.

Rotkon pohjalla ei siis ollut hehkeää kulkea. Vaikka rytöä ei ollut kuin kilometrin matkalla, harkitsimme kertaalleen kääntyvämme takaisin. Tiukkaa olisi tehnyt Subbellakin.

Kiersimme kuitenkin lenkin ympäri siinä toivossa, että ylempää rotkon reunalta paikka näyttäisi hienommalta. Vaan eipä toive toteutunut, koska tiheähkö puusto peitti näkyvyyden. Polku sentään oli paluuosuudella helpompaa kulkea.

Reitin varrella oli opastauluja, joissa kerrottiin muun muassa paikan geologisista taustoista. Kallioissa kuulemma on jälkiä 2,5 miljardia vuotta sitten vallinneesta jääkaudesta.

Ehkä 4 - 6 tunnin kiertoaikakin oli ilmoitettu jääkaudella vallitsevat olosuhteet huomioiden. Kyllä polun sulan maan aikaan kiertää 2 - 3 tunnissa, vaikka välillä vähän kahvittelisikin.

Subbella mä ratsastan

Vatulointi loppui nyt. Tänään minä menin kauppaan ja ostin Outbackin. Oliko se järkevää, selviää lähikuukausien aikana.

Auto ei lopulta ollut ihan sellainen, jota aluksi kaavailin. Kyseessä nimittäin on bensakoneella varustettu, Base-tasoinen vaunu, eli aivan karvalakkilinjalla mennään. Samalla mustat nahkapenkit vaihtuivat valkoiseen ulkoväriin (ei, tämä ei ole rasismia).

En ole vielä saanut autoa, mutta vaihto uuteen merkkiin jännittää vähän. Tämä olikin oikeastaan yksi syy sille, miksi päädyin kaikista edullisimpaan Outback-vaihtoehtoon.

Vaikka koeajoin Outbackin liki kymmenen kertaa, edessä todennäköisesti on yllätyksiä. Mitään megaluokan kauheuksia en odota kohtaavani, mutta jotain pientä voi aina ilmetä.

Lastentautejakin saattaa ensimmäisenä mallivuotena esiintyä. Onneksi uudessa autossa on takuu, Subarun tapauksessa kolme vuotta.

Pähkäilin autonvaihtoasiaa aika pitkään, vaikka eihän tässä omaa tytärtä sentään oltu myymässä. Volkkarista luopuminen tuntui silti kolmen VW:n jälkeen oudolta.

Tästä tekstistä taisi tulla vähän mollivoittoinen, mutta se ei oikeastaan ollut tarkoitukseni. Lisätäänpä siis loppuun muutama iloinen asia:

• Subaru Outback on iso ja turvallinen auto.
• Subarun nelivetotekniikka on yksi maailman parhaita.
• Outbackin varustelu on jo perusmallissa melko runsas.
• Outback on hiljainen auto.
• Subarun Eyesight-tekniikka on hyvä. Se voi havaita sellaista, mitä kuljettajan likinäköiset silmät eivät näe.
• Jänistä pienemmät tien ylittäjät todennäköisesti arvostavat Outbackin korkeaa maavaraa.
• Jos löytyy tie, jota Outbackilla ei pääse, ei sitä kannata ajaa muutenkaan.
• Kun männät liikkuvat vaakatasossa, ne eivät voi tulla konepellistä läpi.
• Oman autopaikkamme vieressäkin on Subaru. On siinä muilla ihmettelemistä.
• Subaru on nouseva merkki. Todennäköisesti kaikki muutkin nelivetoisten Audien, Volkkareiden ja Volvojen kuljettajat tulevat lähivuosina vaihtamaan Subaruun.

Subbea mä metsästän

Olen kuluneen vuoden aikana hieronut tuttavuutta aika monen auton kanssa. Hiukan pintapuolisesti ehkä, mutta tositarkoituksella kuitenkin.

• Audi A4 Allroad
• Seat Leon X-Perience
• Subaru Outback
• Volvo XC60
• Volkswagen Golf Alltrack

Audin kanssa tulin hyvin juttuun. Se oli ihan sievä ja sporttinenkin, mutta yksi asia minua harmitti: peräkontti oli kovin pieni. Eihän hommasta tule mitään, jos rojut eivät mahdu sisälle.

Seatin mallit eivät ole koskaan kiinnostaneet minua, eikä X-Perience tehnyt tässä suhteessa poikkeusta. Se oli aika karu vehje; en taitaisi haluta sellaista pihaani seisomaan.

Subarun kanssa olen viettänyt paljon aikaa, ja täytyy sanoa, että mukavaa on ollut. Se tunne, kun ensimmäisen kerran koskettaa mustaa nahkaa... Tykkään myös Subarun jyhkeistä muodoista.

Volvo XC60 ei ole lainkaan minun tyyppiäni, mutta kävinpä polkemassa sitäkin, kun sisarmalli ei ollut käytettävissä. Tarjosihan se hyvät kyydit, mutta nyt Volvo on jo unohtunut mielestä.

Golf on oikeastaan vanha tuttavuus, koska liikuimme aikoinaan yhdessä parin vuoden ajan. Exän kanssa kaikki olisi tuttua ja turvallista, mutta en ole varma, kannattaako vanhaa juttua enää lämmittää uudelleen.

Pelkäänpä, että olen tainnut ihastua Subaruun. Mutta onko Subbe se oikea?

Valinta tuntuu vaikealta. Mitä jos päätyy yksilöön, joka pettää jo ensimmäisen vuoden aikana? Tai syö perheen kaikki rahat?