Outoa surinaa

Oli syntymäpäiväni jälkeisen ensimmäisen torstain aamu, ja samalla kesälomamme viimeinen varsinainen matkapäivä. Jo aiemmin oli selvinnyt, että Hossaan asti emme ehdi, emmekä tällä näkymin Kuhmoonkaan. Nurmes sen sijaan olisi saavutettavissa, pitäisikö sitten kiivetä Jurttivaaralle?

Lopulta kuitenkin päätimme ottaa työn alle Pankakoskella menevän Reposuon polun, jota olemme toistaiseksi vältelleet, vaikka Pankakosken kautta on ajettu ties kuinka monta kertaa. Itse tosin olen kerran kulkenut Ulkkajoen pysäköintialueelta Kaiskunniemeen ja takaisin, mutta muilta osin suoalue on minullekin vieras.

Tavoitteemme oli lähteä liikkeelle suon länsipuolelta, Kiviniemestä, mutta lähestymisen aikana tapahtuneen inhimillisen suunnistusvirheen vuoksi löysimme itsemme Anttosen pysäköintialueelta. Siellä on tilaa ehkä kahdelle autolle, mutta tällä kertaa ei lisäksemme muita.

Anttosen metsäinen parkkipaikka on aavistuksen hämyisä. Varsinaiselle rengasreitille päästäkseen täytyy kävellä pieni matka, mutta alamäkeen se sujuu joutuisasti. Lähdimme kiertämään rengasreittiä vastapäivään.

Vaikka Reposuo sijaitsee aivan Pankakosken taajaman syleilyssä, ylimääräistä hälyä ei ole kuin alueen eteläosassa, johon Ruunaantien äänet paikoin kuuluvat selvästi. Suoalue on laaja, ja kahdentoista kilometrin mittainen Kettupolku kiertää sen miltei kokonaan.

Suon itäosaa voi tarkkailla vaikkapa lintutornista, johon pääsee helposti Ulkkajoen pysäköintialueelta.

Reposuo on hiukan kuin Patvinsuo pienoiskoossa. Tulipaikkoja reitin varrella on kolme, mutta laavuja tai muita katettuja rakennelmia ei niiden yhteydessä ole.

Lähtöpaikkamme info-taulussa varoitettiin reitillä olevien pitkospuiden huonosta kunnosta. Koska pitkostettuja osuuksia olisi kilometrikaupalla, suhtauduimme varoitukseen vakavasti, ja otimme mukaan pienet kävelysauvat.

Sittemmin sauvat kuitenkin osoittautuivat tarpeettomiksi, sillä pitkospuiden kunto oli odotettua parempi. Olihan niillä jo ikää, mutta etenemistä yksittäiset huonot kohdat eivät estäneet.

Yhdellä tulipaikalla kohtasimme rouvan, joka sanoi kuulleensa suolta kalasääsken ääntelyä. Olin juuri hetkeä aiemmin lennättänyt Mauria, joten asia kiinnosti minuakin.

• Taisin äsken nähdä suolla kalasääsken.
• Sillä lienee aika kimeä ääni?
• No jaa, ennemminkin se piti sellaista outoa surinaa. Lisäksi minusta tuntui siltä, että lintu koko ajan tarkkaili minua. Vai olikohan se kalasääski lainkaan?
• Kyllä tuo kalasääskeltä kuulostaa. Ne ovat kiinnostuneita kaikesta, mikä suolla liikkuu, ja saattavat siksi hetken tuijottaa.

Reposuo on helposti saavutettavaksi retkeilykohteeksi oikein mukava. Toisaalta kun pitkospuita on paljon, niiden huoltaminen saattaa jossain vaiheessa muodostua haasteeksi. Täytyy toivoa pitkoksille pitkää ikää.

Matkamme viimeiseksi yöksi jatkoimme Pielisen toiselle puolelle, Kolin Merilänrantaan. Ensisijaisesti siksi, että rantaan paistaa aamuaurinko, mikä tähän aikaan vuodesta on erityisen tärkeää. Lisäksi minua kiinnosti nähdä, onko Koli Campingin alueella tehty edellisen kesän jälkeen mitään muutostöitä.

Merilänrantaan on Vuonislahdesta lyhimmillään vain kahdeksan kilometriä (linnuntietä), mutta autolla Lieksasta lähtien, Pielisen eteläkautta kiertäen sata kilometriä.

Kolin puolella oli yhä yllättävän paljon matkailijoita, mutta löysimme silti oman paikkamme helposti. Vaikutti siltä, että leirintäalueen huoltorakennuksen suihkutiloja oli kevyesti remontoitu, ehkä hiukan armeijatyyliseen suuntaan. Päätin silti suosia Pielistä.