Juuselan pihapiirissä oli hyvä yöpyä. Aamulla juttelimme vielä tovin isännän kanssa, sillä hän oli juuri hankkinut uuden retkeilyauton. Meitä kokeneempi harrastaja, silti.
Savukoskelta matkamme jatkuisi Sodankylän suuntaan, mutta pitäisikö sitä ennen piipahtaa vielä Kivitunturilla? Itse olen käynyt siellä kahdesti, joten ajatus ei ylenpalttisesti kiehtonut minua, mutta vaimon toiveesta käännyimme kuitenkin Kivitunturintielle.
Tunturiin johtava tie oli verrattain hyvässä kunnossa, mutta viimeinen nousu parkkipaikalle on aavistuksen jyrkkä. Irtosoralla Ducaton Traction+ -toiminto on hyvä kesälläkin.
Muistelin, että myös Kivitunturin retkeilyreitillä on paljon nousuja ja laskuja. Kartassa puhutaan luontopolusta, mikä herättää turhan hempeän tunteen, sillä etenkin Sotsonportin kautta kulkeva reitti on verrattain työläs, ilman hellettäkin.
Tällä kertaa muistimme ennen liikkelle lähtemistä nauttia ylimääräistä nestettä. Toinen henkilökohtaiseen varustautumiseen liittyvä seikka oli se, että päätin viimeinkin luopua vanhoista retkeilyhousuistani. Ne palvelivat minua vuosia, mutta enää en viitsinyt alkaa parsia niitä kasaan.
Onnekseni minulla oli jo uudet byysat katsottuna.
Kuuminta hottia Kivitunturissa!
Heti parkkipaikan jälkeen Kivitunturin lenkillä on kosteikko, jossa on usein paljon hyttysiä. Niin tälläkin kertaa, mutta edempänä niiden määrä väheni, eikä Sotsonportissakaan ötököitä juuri näkynyt.
Sittemmin on käynyt ilmi, että Sotsonportin keittokatoksen ylläpito on Metsähallituksen säästötoimien myötä lopetettu. Yleisesti ottaen harmillista, mutta itse olemme hyödyntäneet tällaisia palveluita aika vähän, joten henkilökohtaisella tasolla asia ei ylenpalttisesti kirvele.
Hiekkaisella polulla kohtasimme sammakon, joka nyhjötti hievahtamatta paikallaan, ja näytti helteen keskellä aivan kuolleelta. Sellaiseksi sitä luulimmekin.
Kokeilin silti pudottaa sen päälle juomapullostani vettä, mikä yllättäen saikin sammakkoon liikettä, ja pian se loikkasikin polulta puun varjoon. Elvytinkö sen!? Vaikea sanoa, mutta sammakon kannattaisi jatkossa pysytellä vehreämmässä ympäristössä, jos mahdollista.
Vaikka en aluksi innostunut ajatuksesta lähteä Kivitunturille, täytyy sanoa, että paikka on tällaisista pienkohteista yksi hienoimpia.
Polku on jossain määrin raskas, mutta ei poikkeuksellisen vaikeakulkuinen. Kivitunturin laellakin on lähinnä erikoista kalliota, eikä juurikaan rakkaa.
Noin 400 metriä korkean tunturin laelta näkee hyvällä säällä kauas. Helteellä ilma on usein hämyinen, mikä rajoittaa näkyvyyttä ja vaikeuttaa kohteiden tunnistamista.
Tätä etelä-kaakossa kohoavaa tunturia tuijotimme tovin siksi, että se näytti poikkeuksellisen suurelta. Nähtävästi kyse oli Venäjän puolella olevasta Sallatunturista.
Tunturissa oleva kyltti opastaa edelleen Neuvostoliittoon, mutta taitaa nykyään viittoa hiukan väärään suuntaan.
Kivitunturin reitillä on viime vuosina tehty jonkun verran huoltotöitä, ja esimerkiksi Pirunkuru on viime vierailun jälkeen saanut kokonaan uuden sillan.
Puiset retkeilyrakenteet ovat huonommassa kunnossa, ja kovin montaa vuotta ne eivät enää retkeilijöitä palvele. Vieläköhän lankkujen kunnostamiseen riittää tahaa?
Kivitunturilta poistuttuamme ajelimme takaisin Pelkosenniementielle ja sitä kautta edelleen kohti Sodankylää. Tässä vaiheessa vilkaisin Fiatin ajotietokonetta, joka näytti, että lähdettyämme Sallasta viisi päivää aiemmin olimme ajaneet yhteensä 359 kilometriä keskinopeuden ollessa 31 km/h. Päivämatkat ovat ainakin olleet kohtuullisia, eikä vauhtikaan ole huimanut päätä.
Sodankylässä päädyimme Nilimella-leirintäalueen "puskaparkkiin", joka on mielestäni varsin kiva. Tähän aikaan vuodesta väkeä tosin on aika paljon, koska Keski-Euroopan karavaanaritkin tapaavat pysähtyä Sodankylässä. SFC-hinta kahdelta hengeltä sähkön kera on 34 euroa, mikä on vielä siedettävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti