Kuusikkoon

Kylmäluoman leirintäalueella ei ollut suurempaa ruuhkaa, vaikka alue on varsin lähellä 5-tietä. Leirintämaksua ei etenkään sähkön osalta voi pitää kovin edullisena, mutta kaikki on suhteellista. Hotellielämään verrattuna autossa majoittuminen on aina kohtuullisen hintaista.

Tässä vaiheessa matkaa tuijotimme sääkarttoja varsin intensiivisesti. Jos sateet ohjaisivat meidät muuttamaan matkan suuntaa, suunnanmuutos täytyisi tehdä nyt.

Vaikutti kuitenkin siltä, että Lappiin oli muodostumassa poutainen alue, joka oli riittävän suuri niin että sitä kannattaisi tavoitella. Päätimme jatkaa kohti Sallaa, ja sieltä ehkä vielä hieman pohjoisemmaksi.

Meitä kiinnosti erityisesti Aikkipetsin tienoo, jossa edellisenä syksynä patikoimme hienossa säässä. Paltsarikummun polku oli kiva, mutta nyt voisimme tutustua Aikkipetsin tuvalta Ruuhitunturin suuntaan menevään reittiin.

Niinpä ajoimme Reiskan parkkiin samalle levikkeelle kuin viime syksynäkin...

... ja lähdimme patikoimaan kohti Aikkipetsin tupaa. Sää ei alkumatkasta ollut erityisen kesäinen, pikemminkin oli koleaa, vaikka tuuli puhalsi lähinnä kaakosta.

Aikkipetsin tuvalla reitti haaraantuu Paltsarikummun ja Kuusikko-Ruuhivaaran suuntaan meneviin polkuihin. Molemmat vievät lopulta Sallan luontokeskuksen tienoille, mutta jälkimmäinen vaikuttaa hieman metsäisemmältä, ja siltä siis voi halutessaan koukata myös Ruuhitunturille.

Matkan myötä ilma lämpeni, ja olosuhteet muuttuivat varsin miellyttäviksi.

Kuusikko-Ruuhivaaran jälkeen polku laskeutuu moottorikelkkareitin varrelle, jossa on pienehkön ojan ylittävä silta. Se sai toimia retkemme kääntöpisteenä.

Aikkipetsin tuvan opastuskarttaan oli merkitty, että Lehtoaavan kodalle saattaisi mennä myös jonkinlainen kesäreitti. Etäinen ajatuksemme oli, että voisimme paluumatkalla poiketa siellä, mutta emme onnistuneet löytämään polun päätä, tai mitään merkintöjä ainakaan.

Maasto ei vaikuttanut erityisen hankalalta, mutta pisto oli reilun kilometrin mittainen, joten polku olisi nopeuttanut kulkemista. Lopulta päätimme olla tavoittelematta kotaa, koska meillä ei ollut varsinaista syytä pyrkiä sinne.

Autolle palattuamme ajelimme vähän matkaa Kovajärven suuntaan selvittääksemme, löytyisikö sieltä sopivaa puskaa yöpymistä varten. Olisi saattanut löytyäkin, mutta rohkeutemme loppui Vilmatunturin suuntaan kääntyvässä mutkassa, jossa oli tietöistä kertova liikennemerkki. Tietyöt eivät niinkään pelottaneet, mutta tielle juuri levitetty sepeli hermostutti siinä määrin, että päädyimme kääntymään ympäri.

Harmi sinänsä, sillä tie on kiinnostava ja jatkuu Vilmatunturin eteläpuolta Vilmajängälle asti. Sen varrelta voisi vaikkapa uudestaan tavoitella Vilmatunturia, idän suunnasta. Tien aiemmasta kunnosta ei ole tietoa, mutta ehkä siitä nyt remontin myötä tulee entistä ehompi.

Tähän reitiin täytynee joskus tutustua. Sen länsipäässä oleva, Kursusta Vilmajängän kautta Karhujärvelle menevä tie oli ainakin muutama vuosi sitten ihan hyväkuntoinen. Jos samalle suunnalle päätyy uudemman kerran, voisi käydä kurkkaamassa myös Lehtikorkian autiotupaa, mikäli se on helposti saavutettavissa.

Lopulta jäimme yöksi tien varteen samalle paikalle, jossa edellisenä kesänäkin vietimme yhden yön. Seuraaviksi päiviksi näytti nyt olevan luvassa sateita, mikä saattaisi tietää taukoa retkeilyssä. Eteneehän se loma niinkin, vaikka pienessä retkeilyautossa piirit ovat sateen sattuessa aika rajalliset.