lauantai 27. syyskuuta 2025

Täyskäännös

Vuonna 2025 kevät tuntui olevan etuajassa, ainakin aluksi. Pimeän talven edellä on vähän epämieluisaa muistella valoisia kevätpäiviä, mutta näinhän se homma täällä Pohjolassa menee.

Talvilomamme ajoittui perinteiseen tapaan pääsiäisen tienoille, ja mielessä orasti ajatus, että voisimme pitkästä aikaa ajella pohjoiseen hiihtämään, kenties Raattamaan ja Kyrön lomakylään. Lopulta kuitenkin muut tekijät ratkaisivat matkan suunnan, sillä lapsenlapsemme nimiäiset osuivat samaan ajankohtaan, ja niinpä lähdimme perjantaina töiden jälkeen ajamaan Lapin sijaan kohti pääkaupunkiseutua.

Sään puolesta suunta ainakin oli hyvä, sillä Etelä-Suomeen oli pääsiäisviikon myötä luvassa aurinkoa ja liki kesäisiä lämpötiloja. Talven jälkeen sellainen kelpaisi, ja ehkä samalla voisimme tutustua eteläsuomalaisiin retkikohteisiin.

Juhlatilaisuus oli vasta lauantaina, joten meidän täytyisi matkalla yöpyä jossain. Päätimme tavoitella Savitaipaleelta löytyvää Olkkolanhovia, joka oli ennestään hyväksi havaittu paikka.

Koska tarkoituksemme oli nyt muutenkin suosia leirintäalueita, hankin matkan tueksi karavaanareiden jäsenkortin. Mobiilikortin sai nopeasti netistä, mikä oli reissun pikainen luonne huomioiden hyvä juttu, ja olisihan kortille käyttöä myöhemminkin.

Olkkolanhovin caravan-alueelle ei illan aikana saapunut muita matkaajia. Ehkä talvinen keli vielä rajoitti muiden intoa, sillä illalla pakkanen kiristyi jonkin verran. Onneksi Reiskan alla oli yhä talvirenkaat, vaikka matkan myöhemmässä vaiheessa se saattaisikin olla liioittelua.

Olkkolanhovin caravan-alue Savitaipaleella

Aamulla jatkoimme pienessä lumipyryssä kohti pääkaupunkiseutua. En kahdessa vuodessakaan ole päässyt sinuiksi Zenec Z-E3766 -medialaitteen navigaattorin kanssa, ja tälläkin kertaa mieluummin opettelin reitin ulkoa Google Mapsia käyttäen. Mahtaakohan Doro valmistaa navigaattoreita?

Valitettavasti Järvenpää-talolle opettelemani reitti oli väärä, sillä pienen hämmennyksen jälkeen kävi ilmi, että oikeasti juhlapaikkana toimikin Seppälän talo. Onneksi olimme etuajassa, ja virheestä huolimatta ehdimme perille ajoissa.

Lauantai-päivä toi säätilaan kaivatun muutoksen, ja iltapäivällä lämmintä oli jo yli +10 astetta. Myös karavaanarijärjestön tuore jäsenkortti taisi kuumottaa kännykässä, sillä jo seuraavaksi yöksi päädyimme SFC Vihtiparkiin.

Läpi vuoden avoinna oleva paikka toimii talvisin itsepalveluperiaatteella, mutta viikonlopun ansiosta paikalla oli nyt alueen emäntä, joka näytti meille ruudun kausipaikkalaisten takaa. Mukava ja rauhallinen alue yöpyä, vaikka porukkaa jonkun verran olikin.

SFC Vihtipark

Olisi ehkä pitänyt ymmärtää hankkia karavaanarikortti jo aiemmin. Kortista on eniten hyötyä SFC-alueilla, mutta yleensä sillä saa pienen alennuksen myös muilla leirintäalueilla. Kortin vuosimaksu koostuu SFC-kattojärjestön ja vapaasti valittavan alajärjestön maksuista. Meillä ei juurikaan ole tarvetta paikallisille palveluille, joten itse liityimme melko yleisen SF-Caravan Matkailuautoilijat ry:n jäseniksi.

Varsinainen loman tunne alkoi puskea pintaan vasta nyt. Seuraavana päivänä voisimme poiketa vaikkapa Nuuksiossa, joka on jäänyt itselleni kovin vieraaksi.

Mutta onko Nuuksioon syytä hakeutua juuri nyt? Huhtikuisena sunnuntaina väkeä saattaisi olla liikkeellä mielin määrin. Ja mistä suunnasta Nuuksiota kannattaisi lähestyä?

maanantai 22. syyskuuta 2025

Osmo

Toissa kesänä kävi ilmi, että itärajan läheisyydessä (ADIZ-alueella) tapahtuvaan dronen lennättämiseen liittyvät säännöt ovat muuttuneet. Tai oikeastaan säännöt muuttuivat jo aiemmin, mutta itselleni asia valkeni vasta tuolloin.

Ongelmaa kiertääkseni tulin hätäpäissäni hankkineeksi DJI Osmo Mobile 6 -gimbaalin, jolla toivoin saavani retkivideoihin vaihtelua silloin, kun kopteria ei voi lennättää.

DJI Osmo Mobile 6

Olen yleensä kuvannut osan retkivideoistani Asus Zenfone 9 -puhelimella. Asuksen kuvanvakautus toimii varsin hyvin, mutta liikkeessä ollessa sillä ei sentään voi kuvata. Osmolla niin voisi tehdä, ehkä.

Koska Zenfone 9 ei (ainakaan virallisesti) ole yhteensopiva Osmon käyttämän DJI Mimo -ohjelmiston kanssa, ostin gimbaalin kaveriksi outlet-myynnistä löytämäni iPhone 11 -luurin, joka oli edullisin Osmon tukemista laitteista. Laite ei ole enää ihan uusinta tekniikkaa, mutta ottaa kuitenkin 4K-kuvaa, mikä riittää minulle. Nettitietojen mukaan vaikutti myös siltä, että Mimo toimii paremmin iPhonen kuin Android-puhelinten kanssa.

Osmon ja iPhonen kombinaatio on aavistuksen painava, ja miltei samalla hinnalla olisi saanut myös pienemmän ja kevyemmän DJI Osmo Pocket 3 -gimbaalin. Toisaalta ulosvedettävässä, pitkässä kameravarressa on omat etunsa, ja puhelinta voi tarvittaessa käyttää erikseenkin, vaikkapa kopterin kanssa (ja ehkä sillä voi soittaa puheluitakin).

Osmosta ja sitä ohjaavasta Mimo-sovelluksesta löytyy paljon tietoa, joten en tässä kertaa kaikkia sen ominaisuuksia. Keskeisintä on, että gimbaali auttaa pitämään kameran vakaana etenkin silloin, kun kuvaaja itse on liikkeessä.

Mimo-sovelluksessa on useita erilaisiin tilanteisiin soveltuvia kuvaustiloja. Normaalisti gimbaalin päässä oleva kamera seuraa varren liikkeitä, mutta tarvittaessa esimerkiksi pystysuuntaisen kallistuksen voi lukita, jolloin gimbaali pitää kameran horisonttiin nähden suorassa.

Gimbaalissa olevilla painikkeilla on myös mahdollista ohjata kännykän kameratoimintoja:

  • Etu- ja takakameran valinta
  • Kuvaustilan (yksittäiskuva / video) valinta
  • Vaaka- tai pystykuvauksen valinta
  • Zoomaus ja manuaalinen tarkennus
Erityisen kätevä on koptereistakin tuttu ActiveTrack-ominaisuus, jonka avulla kameran voi lukita haluttuun kohteeseen, minkä jälkeen kamera seuraa kohdetta gimbaalin liikeratojen puitteissa.

Toimintoja on kaikkiaan aika paljon, mutta ne on jokseenkin ymmärrettävästi ripoteltu laitteen lukuisiin painikkeisiin. Kuvan ottava tai tallennuksen käynnistävä punainen record-painike on silti jotenkin väärässä paikassa. Mielestäni sen pitäisi olla lähempänä peukaloa, jolla sitä yleensä tavoitellaan.

Osa painikkeista - myös kameraa manuaalisesti kääntävän joystickin liikkeet - on ohjelmoitavissa tai ainakin säädettävissä, mutta ei kaikki. Esimerkiksi record-painikkeen alla olevan switch-painikkeen toiminnot ovat kiinteitä:

  • Yksi painallus valitsee etu- tai takakameran
  • Kaksi painallusta valitsee vaaka- tai pystykuvauksen
  • Kolme painallusta valitsee still-kuvauksen tai videokuvauksen

Omassa käytössäni järjestys saisi olla päinvastainen, koska kuvaan pääasiassa takakameralla vaakaformaattia käyttäen, mutta vaihtelen usein still- ja videokuvauksen välillä. Harmillisesti järjestystä ei pysty muuttamaan.

Olen sittemmin löytänyt helpon tavan kiertää koptereihin liittyviä ADIZ-rajoituksia, joten Osmo ei ole ollut mukana kovin monilla retkillä. Jo Kieverrysjärviä kiertäessämme kuitenkin opin, ettei gimbaalin kanssa voi kuvata ihan niin huolettomasti kuin olin kuvitellut.

Kuten ilman gimbaaliakin, kuvaamiseen täytyy yhä keskittyä, ja lopputulokselle on eduksi, jos kuvatessa liikkuu ninjamaisesti hiipien. Keppi kädessä hiipiminen kuitenkin näyttää hölmöltä, eikä ninjatyyli varsinaisesti auta asiaa. Mutta ehkä tämä lopulta kuitenkin pukee minua.

torstai 18. syyskuuta 2025

Viimeistä viedään

Mikäli olen yhtään perillä siitä, mitä blogissani tapahtuu, väitän tämän olevan vuoden 2024 viimeinen varsinainen retkivideo. Seuraavaksi hypätään jo vuoden 2025 puolelle!

maanantai 15. syyskuuta 2025

Kynnyskysymyksiä

Vaikka Sahanlahti Resort ei ollut suunniteltu yöpaikka, ainakin siellä pääsi suihkuun, ja aamulla alue oli syksyisen kauniskin. Lämmityssähköä ei ollut tarjolla, mutta ei sitä tarjoiltu edellisenä keväänäkään, joten asia ei tullut yllätyksenä. Pelkästä valosähköstä seitsemän euroa on vähän suolainen hinta, mutta saahan sillä sentään vettä keitettyä.

Sahanlahti Resort

Saunaan en tälläkään kertaa huomannut mennä, vaikka sellainen olisi kai ollut lämpimänä. Tajusin tämän vasta hakeuduttuani huoltorakennuksen suihkutilaan, joka on aavistuksen kälyinen. No, ehkä muistan asian seuraavalla kerralla.

Sahanlahti Resortin caravan-alue

Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti meidän oli tarkoitus jatkaa Puumalasta Ruokolahden ja Parikkalan kautta kohti Savonlinnaa. Emme kuitenkaan onnistuneet löytämään siltä suunnalta mielekästä retkikohdetta.

Säynätin retkeilypolkuRuokolahden ja Parikkalan välillä menee kyllä pitkähkö Rajojen reitti, mutta kartalta oli vaikea paikallistaa kohtaa, josta reitille kannattaisi hypätä. Oronmylly kenties?

Lisäksi kyseinen reitti näytti monessa kohtaa etenevän teitä pitkin. Syrjäisiä metsäautoteitä on parhaimmillaan kiva lompsia, mutta yleisesti ottaen tiellä kävely on vähän tylsää.

Kun asia alkoi vaikuttaa monimutkaiselta, päätimme lopulta kääntyä takaisin Mikkelin suuntaan ja hakeutua Säynätin retkeilypolulle, jota jo edellisenä päivänä kartalla silmäilimme. Paikka on aika lähellä Mikkelin taajamaa, mutta itse reitti vaikutti sopivan metsäiseltä.

Säynätin polun alkupäässä on tilava parkkipaikka ja kota kuivakäymälöineen. Ja ehkä kelpo uimapaikkakin, vaikka asia jäi tällä erää testaamatta.

Säynätin grillikatos

Säynätin kota

Kauttaaltaan luonnonsuojelualueen suojissa kiertävä polku etenee aluksi Ylä-Säynätjärven rantoja pitkin, ja nousee sitten järveä reunustaville kukkuloille.


Ylä-Säynätjärven rantaa

Rantaosuus ei ole poikkeuksellisen näyttävä, mutta järven eteläpuolen sammaleisessa metsässä on hienoa!



Reitti on paikoin yllättävän työläs, sillä hukkanousuja ja -laskuja on paljon. Syksyn viileydessä se ei haitannut, mutta voi hyttysaikana vähän ärsyttää.

Polun varrelle on merkitty yksi laavu, jota mekin päätimme evästelymielessä tavoitella. Täytyy kuitenkin todeta, että hyvinkin herkullisen metsäosuuden jälkeen laavumiljöö tuotti pienen pettymyksen. Suojaisa paikkahan se oli, mutta auringon suhteen vähän liiankin suojaisa.

Porttiojan laavu

Nähtävästi moni muukin oli kokenut samoin, sillä läheisten kallioiden päälle nousi pieniä polkuja, joista yhtä itsekin seurasimme. Rinteestä löytyikin pieni semiaurinkoinen kolkka, jossa eväitä oli mukava nauttia. Joskus on puolessa välissä lokakuuta ollut kurjempaakin.


Tällaiset loppusyksyn reissut ovat nykyään kovin erilaisia kuin ennen. Aiemmin muutaman päivän matkoilla yövyttiin usein hotelleissa, mikä ei käytännössä eronnut kotioloista mitenkään. Vaikka retkeilyautossakin riittää lämpöä, vuodenaikojen välinen kontrasti tuntuu nyt entistä jyrkemmältä, kun ulkona tulee oltua enemmän.

Toisaalta talvi joka tapauksessa katkaisee kiivaimman retkeilykauden, koska lämmitettävä pakettiautokaan ei täysin poista talven mukanaan tuomia ongelmia. Pieni retkeilyauto on kätevä kesällä, mutta sen rajoitukset tulevat pian vastaan, jos kyytiin täytyy mahduttaa suksia, lumikenkiä ja märkiä varusteita. Tässä iässä mukavuuskynnyskin on vähän eri korkeudella kuin nuorempana.

perjantai 12. syyskuuta 2025

Dark Ages

Syksy etenee ja illat pimenevät. Kesän jälkeen se hiukan painaa mieltä, eikö totta? Mutta ei hätää, tämä video keventää tunnelmaa!

maanantai 8. syyskuuta 2025

torstai 4. syyskuuta 2025

Lisää sydämiä

Keronvuoren kupeessa oli rauhaisaa yöpyä. Jossain vaiheessa kauempaa tosin kuului outoa mölinää, mikä toi mieleen Tripodien aika -sarjan ja siinä esiintyneet kolmijalat. Nähtävästi äänet kuitenkin olivat peräisin läheiseltä karjatilalta, tai ainakaan emme havainneet ympärillämme yhtään tripodia.

Aamulla lähdimme verkkaisesti ajelehtimaan kohti Mikkeliä, jonka itäpuolelta olin kaivanut esiin pari kiinnostavaa reittiä:

Molemmat olivat 5 - 6 kilometrin mittaisia ja helposti saavutettavissa. Päädyimme kokeilemaan Sydänmaan polkua, josta kenties voisimme toiseksi yöksi jatkaa PistoCamp-leirintäalueelle.

Mikkelin kaupungin tuottamasta kartasta näkyy, että reitille pääsee kahdesta suunnasta. Lähtöpaikoista suositumpi lienee alueen pohjoispuolella oleva P-alue, jota itsekin tavoittelimme. Paikalla oli vähän pahaenteinen nimi (Itikkasuntti), mutta tähän aikaan vuodesta asialla ei ollut merkitystä.

Itikkasuntin pysäköintialue

Sydänmaan polun merkittävin nähtävyys on Rakokallio. Kuten nimestä on pääteltävissä, kyse on isohkosta kallion halkeamasta, jonka on saanut aikaan - mikäpä muukaan kuin - maanjäristys. Tämähän se on Suomessa ainainen riesa.

Rakokallio

Rakokallion rotko

Noin metrin levyinen halkeama on enimmillään kymmenen metriä syvä, joten sen pohjalle kurkkiessaan saa olla hieman tarkkana.

Rakokallion ohella myös läheisellä Metsomäellä on tarjolla silmänruokaa näköalan muodossa. Kesällä mäki voi ilta-auringon paistaessa olla miellyttävä paikka; nyt siellä oli hiukan tuulista ja koleaa.

Metsomäki

Metsomäen kaakkoispuolella on toinen reitin varrella olevista pysäköintipaikoista. Kartasta arvioiden Itikkasuntti kuitenkin näyttää helpommin saavutettavalta.

Metsomäen näköalapaikka

Sydänmaan maasto on kaikkiaan hyvin kivistä. Rajamäen vieressä on isoja kallioita, jotka nostivat pintaan omat muistoni vuosien takaiselta Stora Sjöfalletin vaellukselta. Nykyään minusta on aina hieman epämieluisaa kävellä korkeiden jyrkänteiden alla.

Rajamäen kalliot

Reitin varrella on yksi laavu, joka sijaitsee Mäkilammen rannassa. Tai oikeastaan ihan rannassa on vain nuotiopaikka...

Mäkilampi

... ja itse laavu on ylempänä rinteessä. Eikä se ihan pieni laavu olekaan; leveyssuunnassa ainakin on tilaa.

Mäkilammen laavu

Myös nuotiopaikan vieressä on aiemmin ollut joku rakennelma, ehkä laavun vanha versio. Miten vain, lokakuun aurinko jaksoi vielä mukavasti lämmittää nuotiopaikan ympäristöä.

Autolle palattuamme jatkoimme suunnitellusti kohti Puumalaa ja PistoCampia, joka nettisivujen perusteella näytti olevan avoinna ympäri vuoden ("Vastaanotto avoinna joka päivä klo 9–21"). Koska leirintäalue oli meille uusi, halusimme kuitenkin ensin ajaa paikan päälle varmistuaksemme siitä, että kaikki on odotusten mukaista.

Perille päästyämme totesimme alueen olevan kovin hiljainen, vaikka kävihän siinä pari muutakin autoa pyörähtämässä.

PistoCamp

Respan ovessa olevan lapun rohkaisemina varasimme silti Reiskalle sähköpaikan, koska alue muuten vaikutti mukavalta.


Pian kuitenkin huomasimme, että huoltorakennuksen kaikki ovet olivat lukossa. Mistä avaimen mahtaisi saada? Tämä ei käynyt ilmi varausvahvistuksesta, joten päätin soittaa lapussa olleeseen puhelinnumeroon.

Puhelimeen vastannut nainen kertoi, että leirintäalue on kuluneelta vuodelta suljettu, eikä huoltorakennuskaan enää ollut käytettävissä. Tolpasta kyllä saisi sähköä, ja siltä osin olisimme voineet alueelle jäädäkin, mutta jo maksamamme 36 euron hinta oli pelkästä sähköpaikasta kovin korkea.

Meillä ei ollut autossa vettä tankattuna, joten huoltorakennuksen suihkutilat olisivat edellisen yön puskaparkkailun jälkeen kiinnostaneet. Koska tämä ei ollut mahdollista, päätimme hakeutua toisaalle, jolloin onneksi saimme jo suorittamamme varausmaksun takaisin. Täytynee joskus toiste yrittää uudelleen.

Mutta minne sitten ajaisimme yöksi? Olimme seuraavana päivänä ajatelleet jatkavamme PistoCampilta Tanhuvaaran urheiluopistolle, pitäisikö meidän jo nyt ajaa sinne?

Matka ei olisi ollut aivan kohtuuton, mutta päätimme sittenkin jäädä Sahanlahti Resortin Camping-alueelle, jossa edellisenä keväänäkin vierailimme. Pienine puutteineenkin se vaikutti paremmalta vaihtoehdolta kuin ajaa pimenevässä illassa kohti Savonlinnaa. Vanha tuttu paikkammekin oli yhä vapaana.

Sahanlahti Resort