Deng Xiaoping

Palattuamme Itä-Suomen kiertueelta päätimme viettää pari kotipäivää ennen seuraavaa reissua. Samalla voisin noutaa postista Adrian petauspatjan, joka viimein oli saapunut.

Haettuani paketin postista hämmennys kuitenkin valtasi mielen. Meille toimitettu patja oli ihan väärän kokoinen, eikä petauspatja lainkaan.

Mitä oli tapahtunut? Onko meitä huijattu? Sellaistakin kuulemma tapahtuu, että postipaketissa on arvotavaran sijasta kiviä tai muuta epäkiinnostavaa.

Asian jatkoselvittelyn aikana kävi ilmi, että kahden asiakkaan tilaukset olivat menneet sekaisin. Tilanteen korjaamiseksi meidän täytyisi jälleenlähettää patja oikealle omistajalleen, joka tekisi samoin hänen osoitteeseensa menneelle petauspatjallemme. Onneksi patjat myynyt huonekaluliike hoiti asian osoitekortteja myöten valmiiksi, joten asiasta ei koitunut muuta kuin patjan uudelleen lähettämisen vaiva.

Mutta vieläkään emme siis saisi patjaa mukaan reissullemme, joka tällä kertaa suuntautuisi Kuopiosta länteen. Onneksi meillä kuitenkin oli matkassa toinen uusi varuste, jota voisimme pian testata.

Olin aiemmin tilannut Clas Ohlsonilta USB-ladattavan rikkaimurin, joka vaikutti retkeilyautoon juuri sopivan kokoiselta. Imuroitavaa autossa riittää aina, mutta ensisijaisesti laite silti hankittiin hyttyssieppariksi. Sillä voisi ennen nukkumaan menoa ja tarvittaessa yön aikanakin imuroida auton tyhjäksi itikoista, tai näin ainakin ajattelimme.

Laitteen merkki on vaikea muistaa, mistä syystä kutsun sitä nimellä Deng Xiaoping, joka on 60-luvun lapselle helpompi. Mosquito Marauderin jälkeen odotukset imuria kohtaan joka tapauksessa olivat korkealla.

Niinpä lähdimme ajamaan Suonenjoen ja Rautalammin kautta kohti Äänekoskea. Matkalla poikkesimme Konneveden satamassa, jossa nähtävästi olisi jonkinlainen matkaparkki.

Palveluidensa puolesta sataman parkki muistutti enemmän leirintäaluetta, ja majoituksen hintakin (auto + kaksi henkilöä, 30 €) oli sen mukainen. Satamaksi miljöö myös oli ihan viehättävä, mutta emme varhaisen kellonajan vuoksi malttaneet nyt jäädä sinne yöksi.

Sen sijaan päätimme lähestyä uudelleen Hietasaaren caravan-aluetta, josta huhtikuussa aavistuksen hätäisesti ajoimme pois. Alue vaikutti mukavalta, mutta myrskyisä sää ja orastava ihmispaljous saivat meidät tuolloin jatkamaan matkaa. 

Mitä ajoneuvojen määrään tulee, uusi yrityksemme ei vaikuttanut yhtään lupaavammalta.

Suuri osa vaunuista näytti kuitenkin olevan kausipaikkalaisten käytössä, joten hulinaa oli sittenkin odotettua vähemmän. Vapaita paikkoja ei ollut montaa, mutta Reiskalle löytyi pieni pilttuu, minkä myötä statuksemme vakavasti otettavina karavaanareina taisi myös hieman vahvistua.

Illalla lähdin juosten tutustumaan paitsi Hietasaaren alueeseen myös läheisellä Syrjänkankaalla menevään luontopolkuun. Polku ei ole pitkä, mutta sitäkin kauniimpi. Yleensä juoksen vieraassa maastossa kännykän kanssa, mutta tällä kertaa puhelin jäi autoon, joten todistetta kauneudesta ei valitettavasti ole esittää.

Lenkin jälkeen loikin vielä niemen kärjestä löytyvään isoon puusaunaan, jossa oli kyllä hyvät löylyt, vaikka istumapaikkaa täytyikin muiden saunojien keskeltä hetki hakea.

Hietasaaressa taitaa usein käydä pieni tuuli, minkä johdosta hyttysongelma oli vähäinen. Muutama epäonninen yksilö kuitenkin harhautui autoomme illalla, ja päätyi välittömästi mukaan eläinkokeeseemme.

Vein Deng Xiaopingin valitsemani hyttysen viereen, ja kytkin siihen virran. Kuului vieno tsup, kun hyönteinen livahti laitteen sisälle tuskin edes tajuamatta, mitä tapahtui.

Imurin säiliöosa on läpinäkyvää muovia, joten sillä lienee jonkinlainen pelotevaikutuskin. Ja ehkä Deng Xiaopingiä voi sen ansiosta käyttää myös pienenä terraariona, jos hyönteisten elämä alkaa enemmän kiinnostaa.

Kun laitteen sammuttaa, sen imuaukko sulkeutuu, mikä estää säilöön otettuja eläimiä pakenemasta. 

Olin positiivisesti yllättynyt imurin tehokkuudesta. Sen voima monipäistä vihollista vastaan jäi vielä toteamatta, mutta jo lyhyen kokeilun perusteella uskallan toivoa, että Deng Xiaoping tulee olemaan kova luu myös taistelussa hyttysarmeijoita vastaan.

Keskikesän pulmia

Sudenkorento vai suvenkorento? Kas siinäpä pulma.

Linkki videoon

Hullun hommaa

Kaunisjärven aamu oli miellyttävä. Päivästä näytti tulevan helteinen, joten järvellä olisi ollut kiva viettää enemmänkin aikaa, mutta kun kulkeminen on tärkeää, täytyy siirtyä eteenpäin.

Patikoimme kolmisen vuotta sitten Susitaivalta pitkin Luotolamminsärkältä Jorhon autiotuvalle ja takaisin. Tuvan lähelle meni myös metsäautotie, joka vaikutti varsin hyväkuntoiselta. Muistelen tuolloin keskustelleemme, että tännepä olisi mukava tulla retkeilyautolla, jota meillä ei silloin vielä ollut.

Tuvan jälkeen on pari lauttaa, joita käyttäen voisi edelleen jatkaa Pahakalansärkkien suuntaan. Emme edellisellä kerralla lähteneet lauttaristeilylle, mutta pitäisiköhän nyt kokeilla uudestaan? Matkailuautolla lautalle ei edelleenkään voine ajaa, mutta jos Reiskalla pääsisi tuvan lähellä olevaan silmukkaan, lauttayhteys ainakin olisi sopivan kävelymatkan päässä.

Moni asia voi kuitenkin kolmessa vuodessa muuttua. Tällä kertaa muutokset liittyivät metsäautotien kuntoon, tai ehkä paremminkin sen kunnostamiseen.

Tielle oli hiljattain ajettu paksu kerros uutta sepeliä. Yleensä tällaisen päällysteen aiheuttama huoli liittyy renkaiden kestävyyteen, mutta nyt sepeli ei vaikuttanut olevan pahinta mahdollista laatua.

Suurempi ongelma oli se, että sepelikerros oli kovin pehmeä. Alkumatkasta se ei haitannut, koska tietä oli tampattu muillakin autoilla, mutta mitä pidemmälle tietä ajoi, sitä hankalammaksi eteneminen kävi. Tiellä oli paikoin vaikea kävelläkin, ja pelkäsin, että jäämme painavan automme kanssa jumiin johonkin notkelmaan. 

Henkilöautolla pulmia tuskin olisi ollut, mutta Reiskan osalta uskoni loppui kolmisen kilometriä ennen tupaa. Sinänsä paikka oli kelvollinen, koska siitä pääsi helposti viereisellä harjulla menevälle polulle. Ehkä jo ensi kesänä lähemmäksi tupaa on hyvä ajaa retkeilyautollakin.

Susitaipaleella on tässä kohtaa varsin kaunista, ja harjumaasto mukavaa kulkea. Myös Harkkojärven rannalla oleva autiotupa on hienolla paikalla, joten päätimme viettää siellä lounastaukoa.

Retkemme lähtöpaikka ei käytännössä ollut sen lähempänä tupaa kuin edellisellä vierailullakaan, minkä vuoksi retkemme lauttaosuus jäi tälläkin kertaa vaatimattomaksi.

Vaimo sentään kävi pienellä miniristeilyllä, mutta itse tyydyin vain katselemaan menoa rannalta.

Uuden muistutuksen terävän sepelin vaaroista saimme, kun paluumatkalla polvistuin tielle ottamaan kameralla kuvaa. Vaikka en ehtinyt edes laittaa polvelle kunnolla painoa, housut menivät saman tien rikki. No, housut on helpompi korjata kuin Reiskan rengas. 

Joidenkin mielestä paahtavassa kuumuudessa patikointi on hullun hommaa, mutta minusta tällaiset helleretket ovat ihan parhaita. Pienten vastoinkäymisten kuorruttama päivä tuntui kuitenkin siinä määrin raskaalta, että katsoimme parhaaksi hakeutua seuraavaksi yöksi Paiholan BestParkiin. 

Paiholan vanhan psykiatrisen sairaalarakennuksen vieressä olevan matkaparkin sijainti on hyvä. Itse sairaalahan lakkautettiin kymmenisen vuotta sitten, mutta sen nimi elää edelleen etenkin pohjoiskarjalaisten muistoissa.

Nykyään Paihola ei ole yhtään hullumpi paikka, tai ainakin siellä oli kiva parkkailla minilomamme viimeinen yö.

Beauty of Kaunisjärvi

Oli hiukan ylimääräistä tarmoa, joten väsäsin Kaunisjärven videomateriaalista toisenkin version. Kauneus on katoavaa, toivottavasti tämä säilyy.

Linkki videoon

Seitsemän kuukautta

Vain seitsemän kuukautta, ja taas on kesäkuu.

Linkki videoon

Pohjolan tropiikki

Taitajan taipaleelta poistuttuamme ajelimme Ilomantsin kautta Kaunisjärvelle, jossa olisi mukava viettää lämpimän kesäpäivän iltaa. Järven itä- ja länsirannan kankailla on pieniä alueita, joita yleisesti käytetään puskaparkkailuun. Yhdelle sellaiselle jäimme odottamaan seuraavaa päivää.

Retkeilyautolla liikuttaessa täytyy joskus miettiä, mikä on laillista ja mikä laitonta puskaparkkailua. Hieman ongelmallista on se, että asiaan liittyvät säännöt eivät ole ihan yksiselitteisiä.

Lähtökohtaisesti taajaman ulkopuolella "... pysäköimiseen tien välittömään läheisyyteen taas ei tarvita lupaa, jos turvallinen pysäköinti sitä edellyttää eikä pysäköinnistä aiheudu alueen omistajalle tai haltijalle kohtuutonta haittaa."

Mutta mitä tarkoittaa tien välitön läheisyys? Jos tien varteen ei voi pysäköidä, onko 10 tai 20 metrin päässä oleva alue tien välittömässä läheisyydessä?

Itse ajattelen niin, että P-merkillä varustetulle alueelle sopii tietysti aina pysäköidä. En ehkä taajamassa jäisi sellaiselle yöksi, jos paikka selvästi on osoitettu johonkin tiettyyn käyttöön, mutta taajaman ulkopuolella sellaisella voi yöpyäkin, mikäli tätä ei erikseen ole kielletty.

Jos P-merkkiä ei ole, sitten täytyy parhaan kykynsä mukaan soveltaa. Jos tiellä on muuta liikennettä, sen reunassa ei ole mukavaa yöpyä, mistä syystä hiljaiset metsäautotiet ovat yleensä parhaita. Tällöinkin on hyvä silmäillä ajouria ja tukkipinoja, koska ne voivat paljastaa, millä todennäköisyydellä joku rymistelee paikalle tukkirekan kanssa.

Jos on tarve pysäköidä tien välittömään läheisyyteen, sitten tarkastan, onko paikka jotenkin merkitty pohjakarttaan. Mikäli kartassa näkyy jonkinlainen ura tai polku - kuten Kaunisjärvellä - asia on OK. Jos sellaista ei näy, kyse saattaa olla luvattomasta maastopysäköinnistä, ja tällöin on parempi etsiä joku toinen paikka.

Jos olisin mökki-ihminen, pystyttäisin majani tällaiseen ympäristöön. Kaunisjärvi kuitenkin on luonnonsuojelualuetta, eikä sen rannalle voi rakentaa. Turkoosin sävystään huolimatta vesi ei myöskään liene yhtä lämmintä kuin oikeassa tropiikissa, ja palmutkin puuttuvat, mutta itse ehkä enemmän tykkään männyistä.

Kaunisjärven ympärillä on silti muita järviä, joiden rannoilta löytyy rantatontteja. Lomarakentamiseen kaavoitettujen tonttien hinnat eivät vaikuta aivan kohtuuttomilta, tosin lähimpään kauppaan on kyllä jonkin verran matkaa.

Onneksi Reiska toteuttaa tilapäiset kesämökkitarpeemme, eikä rakentamista senkään vuoksi tarvitse pohtia.

Olemme viime vuosina monesti kulkeneet Kaunisjärven ympärillä meneviä polkuja, joten tällä kertaa järvi palveli meitä ainoastaan yöpymistarkoituksessa. Hieman pohjoisempana, Harkkojärven itäpuolella, kuitenkin menee meille ennestään vieras pätkä Susitaivalta. Olisikohan viimein aika tutustua siihen?

Taidot kehittymässä

Helpohkolla Taitajan taipaleella ei haittaa, vaikka omat retkeily- tai muut taidot olisivat vielä kehittymässä (tätä sanontaa suosittiin myös omassa ala-asteen todistuksessani aikoinaan).

Linkki videoon

Ilomieli nousee yli vaarojen

Ilomantsi saattaa olla paratiisi, mutta kesäkuu on silti sitä aikaa, kun taistelu hyttysiä vastaan on kiivaimmillaan, Eedenissäkin. Yritin jo viime kesänä löytää ratkaisun Adriaa vaivaavaan hyttyspulmaan, mutta Petkeljärvellä vietetyn yön jälkeen oli pakko tunnustaa, etteivät suorittamani verkotustyöt poistaneet ongelmaa.

Olin sovitellut ratkaisijan viittaa myös Mosquito Marauder -hyttysansalle, joka kuitenkin on osoittautunut kovin vaatimattomaksi laitteeksi. Kysehän on USB-liittimen kautta virtansa saavasta, propellilla ja sinisellä valolla varustetusta härpäkkeestä, jonka on tarkoitus houkutella ja vangita hyttyset säiliöönsä.

Yöaikaan laitetta ei ole testattu, mutta ainakaan päivällä se ei tunnu hyttysiä kiinnostavan. Tosin eipä valokaan juuri päiväsaikaan erotu, jos asialla nyt ylipäänsä on mitään merkitystä. Joka tapauksessa vekotin pitää sellaista hurinaa, ettei sen kanssa oikein voi nukkua ilman korvatulppia.

Huonosti nukutun yön jälkeen ilomantsilainen ilomieli oli hetken hukassa, joten päätimme loiventaa aamuamme retkeilemällä jossain lähellä. Sopiva lähtöpaikka löytyi Issonjärven kupeessa olevalta pysäköintialueelta, jonka kautta kulkee Petkeljärveltä Mekrijärvelle menevä, reilun 30 kilometrin mittainen Taitajan taival.

Mekrijärven kylä on aiemminkin noussut esiin mahdollisena käyntikohteena, mutta tällä kertaa emme tavoittelisi sitä, vaan ajattelimme patikoida noin kolmen kilometrin päässä olevalle Hiislammen laavulle.

Ilma oli lämmin, ja liki tuulettoman sään ansiosta hyttyset olivat jälleen seuranamme. Mietin lyhyesti, kannattaisiko hyttysmyrkyt edes kostomielessä kaivaa esiin, mutta lopulta päädyin vain ylipukeutumaan, kuten aina ennenkin.

Olemme piipahtaneet Hiislammen laavulla kerran aiemminkin, silloin pohjoisen suunnasta lähestyen. Nyt kuitenkin oli toinen vuodenaika, minkä ansiosta laavu ympäristöineen näyttäytyi aavistuksen mielikuviani kauniimpana.

Taitajan taival on tiettävästi Pohjois-Karjalan vanhin merkitty retkeilyreitti. Tämä ilmenee paikoin tavallista laveampana polkuna, mutta aivan pilalla herkästi kuluvat harjuosuudetkaan eivät silti ole.

Hiislammelta haarautuvaa polkua pitkin voi halutessaan kipaista vaikka Parppeinvaaralle. Vuonna 1992 käyttöön vihitty Parppeinpirtti muistuttaa Nurmeksen Bombaa, mittasuhteet vain ovat pienemmät.

Emme ole koskaan osuneet pirtille sen aukioloaikojen puitteissa, joten paikan palvelut ovat yhä testaamatta. Pitäisi ehkä joskus ajella Ilomantsiin ihan pelkästään tämän asian korjaamiseksi. Tarjoiluja ainakin näytetään netissä kehuttavan.

Parppeinpirtille johtava seitsemän kilometrin pistoreitti tuntui nyt liian pitkältä, mutta kävelimme silti tovin vaaran suuntaan saadaksemme retkellemme hieman lisämittaa. Kumpuileva kangasmetsä vaikutti myös mukavalta juoksumaastolta, ja talvellahan tässä menee latu, jossa hiihdetään muun muassa Pogostan Hiihtoa.

Lopulta palasimme Matosalmelle, jonka yli menevällä sillalla oli kiva nauttia eväitä auringossa istuskellen. Karttaan merkitty latupohja olisi tarjonnut mahdollisuuden myös ympyrälenkkiin, mutta palasimme silti autolle vanhoja jälkiämme pitkin. 

Tämä Suomen kolkka on lomailumielessä varsin mukavaa seutua. Vaikka Ilomantsi ei ole tieverkon suhteen ihan pussinperä, asfalttiteitä seuraten sieltä ei oikein pääse muualle kuin takaisin Joensuuhun, mikä jonkin verran vähentänee muuta liikennettä.

Ilomantsissa ei liioin ole ylitarjontaa leirintäalueista, joten seuraavaksi yöksi meitä kutsui puska. Yksinkertaisimmalta vaikuttava ratkaisu oli jatkaa Issonjärveltä kohti Kaunisjärveä. Susitaipaleen varrella oleva paikka voisi tarjota paitsi yösijan myös sopivasti virikettä seuraavalle päivälle.

Maailman laidalta

Vehreää luontoa, kauniita harjuja, muutama hyttynen ja valtavasti kuikkia. Niistä oli Petkeljärven alkukesä tehty.

Linkki videoon