Hullun hommaa

Kaunisjärven aamu oli miellyttävä. Päivästä näytti tulevan helteinen, joten järvellä olisi ollut kiva viettää enemmänkin aikaa, mutta kun kulkeminen on tärkeää, täytyy siirtyä eteenpäin.

Patikoimme kolmisen vuotta sitten Susitaivalta pitkin Luotolamminsärkältä Jorhon autiotuvalle ja takaisin. Tuvan lähelle meni myös metsäautotie, joka vaikutti varsin hyväkuntoiselta. Muistelen tuolloin keskustelleemme, että tännepä olisi mukava tulla retkeilyautolla, jota meillä ei silloin vielä ollut.

Tuvan jälkeen on pari lauttaa, joita käyttäen voisi edelleen jatkaa Pahakalansärkkien suuntaan. Emme edellisellä kerralla lähteneet lauttaristeilylle, mutta pitäisiköhän nyt kokeilla uudestaan? Matkailuautolla lautalle ei edelleenkään voine ajaa, mutta jos Reiskalla pääsisi tuvan lähellä olevaan silmukkaan, lauttayhteys ainakin olisi sopivan kävelymatkan päässä.

Moni asia voi kuitenkin kolmessa vuodessa muuttua. Tällä kertaa muutokset liittyivät metsäautotien kuntoon, tai ehkä paremminkin sen kunnostamiseen.

Tielle oli hiljattain ajettu paksu kerros uutta sepeliä. Yleensä tällaisen päällysteen aiheuttama huoli liittyy renkaiden kestävyyteen, mutta nyt sepeli ei vaikuttanut olevan pahinta mahdollista laatua.

Suurempi ongelma oli se, että sepelikerros oli kovin pehmeä. Alkumatkasta se ei haitannut, koska tietä oli tampattu muillakin autoilla, mutta mitä pidemmälle tietä ajoi, sitä hankalammaksi eteneminen kävi. Tiellä oli paikoin vaikea kävelläkin, ja pelkäsin, että jäämme painavan automme kanssa jumiin johonkin notkelmaan. 

Henkilöautolla pulmia tuskin olisi ollut, mutta Reiskan osalta uskoni loppui kolmisen kilometriä ennen tupaa. Sinänsä paikka oli kelvollinen, koska siitä pääsi helposti viereisellä harjulla menevälle polulle. Ehkä jo ensi kesänä lähemmäksi tupaa on hyvä ajaa retkeilyautollakin.

Susitaipaleella on tässä kohtaa varsin kaunista, ja harjumaasto mukavaa kulkea. Myös Harkkojärven rannalla oleva autiotupa on hienolla paikalla, joten päätimme viettää siellä lounastaukoa.

Retkemme lähtöpaikka ei käytännössä ollut sen lähempänä tupaa kuin edellisellä vierailullakaan, minkä vuoksi retkemme lauttaosuus jäi tälläkin kertaa vaatimattomaksi.

Vaimo sentään kävi pienellä miniristeilyllä, mutta itse tyydyin vain katselemaan menoa rannalta.

Uuden muistutuksen terävän sepelin vaaroista saimme, kun paluumatkalla polvistuin tielle ottamaan kameralla kuvaa. Vaikka en ehtinyt edes laittaa polvelle kunnolla painoa, housut menivät saman tien rikki. No, housut on helpompi korjata kuin Reiskan rengas. 

Joidenkin mielestä paahtavassa kuumuudessa patikointi on hullun hommaa, mutta minusta tällaiset helleretket ovat ihan parhaita. Pienten vastoinkäymisten kuorruttama päivä tuntui kuitenkin siinä määrin raskaalta, että katsoimme parhaaksi hakeutua seuraavaksi yöksi Paiholan BestParkiin. 

Paiholan vanhan psykiatrisen sairaalarakennuksen vieressä olevan matkaparkin sijainti on hyvä. Itse sairaalahan lakkautettiin kymmenisen vuotta sitten, mutta sen nimi elää edelleen etenkin pohjoiskarjalaisten muistoissa.

Nykyään Paihola ei ole yhtään hullumpi paikka, tai ainakin siellä oli kiva parkkailla minilomamme viimeinen yö.