Tulppiosta matkamme jatkui Pyhä-Luoston suuntaan. Tässä vaiheessa ensisijaisesti vain väistelimme sateita ja yritimme löytää sopivan yöpaikan, mutta joku kiva retkikohde olisi aina plussaa.
Lopulta päädyimme autoinemme Moitaselän lähellä olevalle avaralle levikkeelle. Luostontie meni muutaman kymmenen metrin päässä, mutta välissä oleva puusto toi riittävästi suojaa.
Autopaikan kanssa kävi pieni tuuri, sillä aamulla huomasimme, että samoilta liepeiltä pääsee helposti Latvavaaran yli menevälle reitille. Olen joskus hiihdellyt näillä kulmilla, mutta retkeilymielessä seutu on meille vierasta.
Lyhyen pohdiskelun jälkeen Latvavaara alkoi riittävässä määrin kiinnostaa, joten siirryimme reppuinemme Luostontien toiselle puolelle.
Pyhä-Luoston kesäreitit etenevät osittain latupohjia pitkin, ja missä latuja ei mene, siellä reitit on sorastettu pyöräilijöitä varten. Vaaraosuuksilta voi kuitenkin löytää pieniä metsäpolkujakin.
Sorastettu polku on vähän tylsää kulkea, ja edellyttää kulkijalta oikeaa asennetta. Vaikka reitti ei herättäisikään suuria tunteita, kansallispuiston alueella metsä ainakin on hienoa.
Ensimmäistä kertaa loman aikana hyttyset hieman häiritsivät alarinteen tiheikössä. Mukana ei ollut mitään hyönteismyrkkyjä, joten päätin tutkia, mahtaisiko käsidesi toimia itikoiden karkoitusaineena.
Levitin käsidesiä niskaan ja korvanlehtiin, mikä auttoi ehkä vähän. Asiaa lienee tutkittu tieteellisemminkin, mutta oman hypoteesini mukaan ilmiö perustuu siihen, että iholle tullessaan hyttyset saavat alkoholimyrkytyksen, mikä eläimen koon ja aineen vahvuuden vuoksi tapahtuu jo melko lyhyen altistuksen jälkeen.
Alkoholi kuitenkin haihtuu iholta nopeasti, joten käsidesin vaikutus lienee lyhytaikainen. Lisäksi haittapuolena tuntui olevan, että ainetta toistuvasti pään seudulle sudittuani minua alkoi laulattaa.
Latvavaaran laki ei ole erityisen avara, joten kovin muikeita maisemia ylhäältä ei ilman apuvälineitä ole tarjolla. Lampivaaran takaa kurkkiva Luostotunturi kuitenkin erottuu ylärinteestä kivasti.
Porontahtoman laavu on Latvavaaran ja Kapustan välisessä satulassa. Tässä muistan joskus Luosto-Pyhä -väliä suksiessani pysähtyneeni.
Vaikka Latvavaaran yli menevä osuus oli pienempää polkua, tällä retkellä joku pyörillä kulkeva apuväline olisi saattanut edistää menoa. Polkupyörä on vähän monimutkainen laite, mutta mahtaisiko isorenkainen potkulauta toimia latupohjilla ja sorastetuilla poluilla...? Sellainen mahtuisi fillaria paremmin auton tavaratilaankin.
Luostolta poistuttuamme jatkoimme etelään Luusuan kautta. Matkalla piipahdimme Kulmunginniemessä, joka on kesäpäivänä kiva paikka Kemijärven ympäröidessä kapeaa niemeen vievää tietä.
Niemen liepeille olisi ehkä voinut jäädä yöksikin, mutta varhainen kellonaika kannusti meitä jatkamaan eteenpäin. Ja ehkä sekin, että niemeen johtava penkeretie oli vaimon mielestä kiusallisen korkea. Kun yhdellä on akrofobia ja toisella klaustrofobia, toiveet eivät aina osu yksiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti