Yli-Soppananjärven ja kauas pois

Isonkivenkankaalta lähdettyämme matkan suunta oli hetken hukassa. Loppuviikolla lähestyvät sateet huomioiden meidän kannattaisi mitä pikemmiten hakeutua Savukoskelle, jos tarkoituksemme ylipäänsä on ajaa sinne asti. Toisaalta lämmin ja kesäinen päivä kannattaisi mieluummin käyttää ulkona kuin autossa istuen.

Lopulta päädyimme jonkinlaiseen kompromissiin, ja päätimme suunnata pohjoiseen Yli-Soppananjärven kautta. Valinta mahdollistaisi retkeilyn veden äärellä ja muutenkin kauniissa ympäristössä. Jos kulkisimme vaikkapa Matalakankaan P-paikalta Yli-Soppanajärven tulipaikalle ja takaisin, retkeen ei menisi koko päivää, ja saattaisimme vielä ehtiä illaksi Savukoskelle.

Posiontieltä Soppanan kautta Pohjaslahteen vievällä soratiellä on mittaa liki 50 kilometriä, mikä hidastaisi etenemistä. Erityisesti Soppanan ympärillä oleva osuus on usein kivinen ja sorainen, eikä sitä voi ajaa kovin vauhdikkaasti.

Tämä juttu Ducatossa kyllä rassaa hieman. Korkeahkot 75-profiilin renkaat voisivat mahdollistaa pehmeämmänkin kyydin, mutta kuinka alas rengaspaineet uskaltaa laskea?

Matkalla pistäydyimme Korvajokisuun tulipaikalle, joka yllättäen oli tyhjillään. Mietin siinä rannalla kävellessäni, että mitä termiä tällaisesta keittokatoksella varustetusta alueesta oikein pitäisi käyttää. Leirintäalueet ovat maksullisia paikkoja, joten olisiko tämä sitten leirintäpaikka? Vai ihan vain telttailualue?

Korvajokisuun keittokatos oli yhä pystyssä, mutta kaikkiaan ympäristöstä jäi hieman ränsistyvän paikan tunne. Muutaman vuoden takaiset mielikuvani jokisuusta olivat ylväämmät.

Matalakankaallekaan ei ollut saapunut muita autoja. Laitoimme Reiskan parkkiin ja lähdimme kulkemaan suorinta reittiä kohti Yli-Soppananjärveä.

Jo alkumatkasta kävi ilmi, että Matalakankaan ja Kivikkoharjun välinen pieni suo oli hankala ylittää. Suo kosteikkoineen oli yllättävän märkä, ja pitkospuut huonossa kunnossa. Aluetta oli vaikea kiertää muuten kuin Isovaaralle nousevan ja Tuppilammelle menevän polun kautta, joten hakeuduimme sitten sinne.

Sinänsä reittimuutos ei haitanut, koska Isovaaralla on hienoa, vaikka aivan esteetöntä Yli-Soppananjärvi -näkymää kallioilta ei tarjoillakaan.

Yksi levollisimmista Yli-Soppananjärven hiekkarannoista lienee sen eteläpäässä. Ranta ei ole kovin iso, mutta sinne päästäkseen täytyy kävellä tovi, mikä vähentää lieveilmiöitä.

Telttailuun soveltuva alue keittokatoksineen ja vesipisteineen on järven länsirannalla. Yli-Soppananjärven leirintäpaikka on oikeastaan hienompi kuin Korvajokisuussa, ja lienee säilynyt tuoreempana, koska autolla ei pääse ihan perille asti.

Näillä kulmilla on kai joskus ollut ihan oikea leirintäaluekin. Lehtitietojen mukaan Rainbow-hipit vielä kymmenen vuotta sitten kokoontuivat sellaiselle, mutta luulen, että alue oli jo tuolloin samanlainen kuin nykyään. Ja liekö Rainbow-hippejäkään enää, ellei sitten uudelleen brändättyinä.

Aiemmin autolla on päässyt aivan alueen viereen, mikä ei nykyisin onnistu, koska Keskijoen ylittävästä sillasta on aika jättänyt.

Nykyisin paikan päälle kuljetaan samaisen joen ylittävää kävelysiltaa pitkin.

Takaisin Matalakankaalle patikoidessamme kiinnitin huomiota puun oksalla olevaan erikoiseen hahmoon. Erikoinen se oli paitsi muotonsa puolesta myös siksi, että hahmo ei lainkaan liikkunut.

Uskaltauduttuani hieman lähemmäksi selvisi, että pöllöhän siinä oksalla törrötti. Ehkä se aluksi nukkui, mutta saattoi herätä rapisteluihimme. Erityisen pelokkaalta lintu ei vaikuttanut, koska ehdin hyvin ottaa pari kuvaa ennen kuin varovasti peräännyimme paikalta. En oikein tunne pöllöjä, mutta mahdollisesti kyseessä oli helmipöllö.

Autolle palattuamme oli aika jatkaa kohti Savukoskea, jonne olisi vielä parinsadan kilometrin ajomatka. Normaalioloissa olisimme ehkä jääneet Yli-Soppananjärvelle yöksi, mutta sääennusteet huomioiden se olisi merkittävästi rajannut lähipäiville kaavailemiamme retkiä.

Savukoskelle päästyämme ajattelimme kokeilla joulupukin muorin leirintäaluetta. Kävi kuitenkin ilmi, että Tenniöjoen rannalla oleva caravan-alue on varsin pieni, sillä tilaa on vain neljälle autolle tai vaunulle.

Koska olemme tottuneet elämään hiukan väljemmin, päätimme aluksi hyödyntää ainoastaan huoltorakennuksen palveluita, mikä oli edullista. Pian alkoi kuitenkin tuntua siltä, että en enää jaksa ajaa pidemmälle, joten jäimme yöksi leirintäalueen parkkipaikalle. Maksettuamme seuraavana aamuna vielä leirintämaksunkin yöpymisen hinta nousi tavallista korkeammaksi, mutta eipä tuota silti osannut kalliina pitää.