Huhtikuinen retkiviikkomme oli toistaiseksi edennyt soilla, metsissä ja rannoilla kulkien. Viikon loppupuolella ajattelimme nousta hieman ylemmäksi, ja mikäpä tarjoaisi tähän paremmat puitteet kuin Kuopion koillispuolella oleva 313,7 metrin korkeuteen kohoava Kinahmi.
Kinahmi ei kuitenkaan ole Pohjois-Savon korkein mäki, sillä esimerkiksi kymmenen kilometriä pohjoisempana sijaitsevan, Tahkon vuoristoon kuuluvan Välimäen korkeus on 314 metriä. Molemmat häviävät silti Maaselänmäelle, jonka 320 metriä korkea laki on virallisesti Pohjois-Savon korkein paikka.
Ehkä Maaselälläkin täytyy joskus poiketa, vaikka kartalla laakeahko muodostelma vaikuttaa vaatimattomalta. Kinahmi sen sijaan on pitkulaisen muotonsa vuoksi poikkeuksellisen näyttävä mäki.
Oman mausteensa lumikenkäillen tapahtuvaan retkeemme toisi se, että olosuhteet olivat hiukan epätavalliset: lämmintä 15 astetta ja liki tuuleton sää. Ajattelimme kivuta mäelle sen länsipuolelta, joten edessä oleva terhakka nousu saisi hien pintaan ilman helteistä ilmanalaakin. Tällaisina hetkinä sitä arvostaisi köysirataa, joka Kinahmilta yhä puuttuu.
Lähdimme tarpomaan pysäköintipaikalta kohti edessä kohoavaa harjannetta. Lumessa erottui muutamia muitakin jälkiä, mutta kovin tuoretta uraa ei ollut tarjolla.
Kinahmilla aika harvoin kohtaa muita kuin paikallisia ihmisiä. Se on oikeastaan erikoista, sillä vaikka takavuosien retkireitti on enimmäkseen hautautunut historiaan, mäkeä on helppo lähestyä useammastakin suunnasta, eikä pysäköintikään ei ole ongelma.
Kinahmin laella olevaa puustoa on viime vuosina harvennettu, mikä saa mäen näyttämään hieman kaljulta, mutta samalla kulkeminen erityisesti lumiseen aikaan on helpottunut. Ja hyviä näköalapaikkoja ainakin riittää.
Ihan parasta tietysti on, jos hanki kantaa, mutta sellaista herkkua ei tällä kertaa ollut tarjolla. Onneksi lumi oli jo siinä määrin painunut, että ihan kahlaten ei tarvinnut edetä.
Könyäminen mäen laelle otti tällä kertaa vajaan tunnin. Perillä ehdin jo ihmetellä, että minnekäs maisemapenkki on viety, mutta löytyihän se lopulta, lumen alta.
Kaivaessani penkkiä esiin mieleeni muistui retki, jolloin Kauko samoilla kulmilla teki ensilentonsa. Tai ehkä kyseessä ei ollut ihan ensilento, mutta ensimmäinen retkeilyyn liittyvä tositoimi kuitenkin.
Sen jälkeen kopteri on kulkenut repussa mukana miltei jokaisella retkellä. Välillä tuntuu siltä, että laitteista ja kuvaamisesta on tullut retkeilyäkin suurempaa, mutta onpahan jotain, joka tuo täytettä elämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti