Sallasta ei aluksi meinannut löytyä majapaikkaa, mutta lopulta onnistuimme varaamaan Sallainen-caravan-alueelta mökin pariksi vuorokaudeksi. Itse tosin käyttäisin lukaalista nimitystä huoneisto, mutta ehkä se oli mökki, koska muuten kattaviin varusteisiin ei sisältynyt astianpesukonetta.
Sallainen majapaikkamme oli silti oikein mukava. Mukavaa oli myös se, että päätettyämme majailla Sallassa kaksi yötä käytössämme oli yksi kokonainen retkipäivä näillä kulmilla.
Alunperin tarkoituksemme oli lähteä jonnekin Kuusikko-Ruuhivaaran tienoville, mutta etelästä lähestyi sateita, joita halusimme vältellä. Sallan koillispuolella poutaa riittäisi pidempään.
Toisaalta kovin kauas ei kannattaisi ajaa, koska sateet saavuttaisivat meidät kuitenkin. Mielenkiintoni heräsi, kun karttaa tutkiessani silmäilin Kuukkumaharjun ympäristöä. Harju olisi maltillisen ajomatkan päässä, ja sinne pääsisi helposti Naruskantien varresta.
Lopulta valinta oli helppo, koska läheltä ei löytynyt muita mielekkäitä vaihtoehtoja. Niinpä huristelimme ensin Savukosken suuntaan ja sitten kohti Naruskaa, kunnes kurvasimme Alimmaisen Harjunkatkiaman kohdalla olevalle sorakuopalle. Monttuun oli hyvä pysäköidä, ja pian olimmekin jo harjun päällä.
Harjun ympärillä on pari pientä lampea. Varraslammessa kellui hauskoja pieniä saarekkeita, joissa ei kuitenkaan liiemmin näkynyt elämää.
Vain yksinäinen joutsen huhuili ja souteli lammella edestakaisin.
Hätistelin Mallankin harjun päälle kuvaamaan ympäristöä. Sillä tuntui taas olevan jotain ongelmia, ilmeisesti moottoritehoon (tai sen puutteeseen) liittyen. Lentäminen taisikin puuskaisen tuulen vuoksi olla raskasta, ja kerran Malla melkein ajautui tuulen vietäväksi. Hiukan itkua tihrustaen se kuitenkin palasi taivaalta.
Avaralta harjulta näki melko kauas ilman kopteriakin. Yksi selvästi erottuvista kohteista oli noin 15 kilometrin päässä kohoava Karhutunturi...
... joka on helppo tunnistaa sen laella olevista rakennuksista.
Harjannetta riittää lopulta Saijan kylään asti, mikä selittänee sen, että polku oli paikoin melko leveä.
Lähempänä Saijaa Kuukkumaharju muuttuu Patokoskenharjuksi. Lähellä harjujen kohtauspaikkaa havaitsin polun varressa seisovassa kelossa jotain erikoista. Aluksi luulin, että sen oksaan on tarttunut joku tumma karahka, mutta sitten alkoi näyttää siltä, että puussa taitaakin olla lihava kissa!
Lähestyessämme keloa kävi kuitenkin ilmeiseksi, että oksalla päivystää joku iso lintu... piekana? Vai peräti maakotka!?
Yritin hiipiä lähemmäksi niin, että näkisin myös linnun pään. Lähestyminen oli kuitenkin harjun muodon vuoksi vaikeaa.
Piekana olisi helppo tunnistaa siipien alapuolelta, mutta se ei nyt ollut mahdollista. Nähdäkseni paras tuntomerkki tässä tapauksessa on linnun fleda, joka muistuttaa nuoren maakotkan tukkaa. Osaako joku auttaa tunnistamisessa?
Lopulta lintu lennähti taivaalle. Samalla kuvaan osui mukaan myös joku toinen mysteerilintu (?). Senkö perään saalistaja karkasikin?
Tilanne tuli eteen yllättäen, emmekä käyttäneet hetkeämme optimaalisella tavalla. Kaulassani ollut Nikon P900 tuo kohteen mukavan lähelle, mutta sähkömoottorilla toimiva zoom on vähän hidas, eikä asetusten vaihtaminenkaan ole kovin nopeaa.
Tavallista suurempi ennakointi olisi tällaisissa tapauksissa tarpeen. Vähintä, mitä olisimme voineet tehdä paremmin on se, että vaimo olisi kännykällä videoinut koko tapahtuman.
Linnun poistuttua paikalta ymmärsin, miksi Malla harjun päällä lentäessään vaikeroi kovin. Se oli tietysti havainnut pedon, ja yrittänyt sitten henkensä edestä paeta, vastatuuleen lentäen. Ei ole ihme, jos näytölle lirahtaa pari virheilmoitusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti