Talvi taisi tällä kertaa saapua jokseenkin ajallaan. Lunta ei tosin ole kerääntynyt samaa tahtia kuin edellisenä talvena, mutta pakkaspäiviä on ollut sen verran, että olen jo elätellyt toiveita jäälatujen valmistumisesta.
Olikin yllätys, kun Foreca raportoi Kuopion Itkonniemellä jään paksuuden olevan joulukuun viimeisinä päivinä vain 4 cm. Siis neljä senttiä, missä ne loput ovat!? Olisin itse veikannut, että jäätä on hyvinkin 20 - 30 senttiä.
Onneksi joulun tienovilla tuprahti lunta sen verran, että maaladut ovat viimein kohtuullisessa kunnossa. Latupohjathan oli lanattu jo aiemmin, mutta paikoin muhkurainen maasto ei vielä houkutellut suksille.
Vuodenvaihteen jälkeen uskaltauduimme ladulle ensimmäistä kertaa. Talven ensimmäinen hiihtokerta on aina erityinen, vaikka tutut lähiladut eivät yllätyksiä tarjoakaan.
Kaupunkiladuilla hiihtäessään saa kuitenkin varautua myös pettymyksiin. Ladulla vastaan käveli ulkoilija, jotka sotki latua kahden suurehkon koiran kanssa. Ne koiratko sinne ladulle hinkuivat, vai oliko päätös syntynyt hihnan toisessa päässä?
Teki mieli ottaa asia puheeksi, mutta tilanne nosti päähäni vain huonoja ajatuksia, joten katsoin parhaaksi jatkaa matkaa. Aihehan on aavistuksen kuuma, eikä siihen liittyviä ongelmia kannata muutenkaan ratkoa ladulla.
Illemmalla kävin vielä kaupassa, jolloin huomasin taas jonkun ulkoiluttavan koiraa latureitillä. Vieressä, kymmenen metrin päässä, olisi ollut valaistu kävelytie, mutta se ei tälle harrastajalle kelvannut.
Kesällä samassa kohdin ei kävele kukaan, koska siinä kasvaa vain heinää. Mutta kun heinikkoon vedetään talven tullen latu, ladulle on ihan pakko päästä lompsimaan?
Ilmiö ei varsinaisesti ole uusi, ja olen vuosia yrittänyt ymmärtää, mistä se johtuu. Vastausta en ole löytänyt, mutta minusta on alkanut tuntua siltä, että eläimen omistaminen ei vaan aina ole ihmiselle kunniaksi. Ei ainakaan kaupungissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti